tiistai 10. toukokuuta 2016

3,5 kilometriä suomalaisten veropapereita silppuriin – arkistoidut verotiedot sähköiseen säilytykseen...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Kotimaa  | 

3,5 kilometriä suomalaisten veropapereita silppuriin – arkistoidut verotiedot sähköiseen säilytykseen

Verohallinnon mukaan paperiset asiakirjat tuhotaan ja ne menevät uusiokäyttöön. Verohallinto saa arkistoinnin muutoksella lähes kahden miljoonan euron säästöt.

Tutkijoita Suomen kansallisarkistossa.
Tutkijoita Suomen kansallisarkistossa. Kuva: Yle
Vuoden 1990 verotuslaskelmat ja vuosien 1989-2005 henkilö- ja yhteisöasiakkaiden julkiset verotustiedot on siirretty sähköiseen arkistoon.
Kyseisiä verotustietoja on alkuperäisen päätöksen mukaan pitänyt säilyttää paperisina. Tiedot olivat olemassa verohallinnossa myös sähköisinä ja Arkistolaitoksen luvalla säilytystapaa päätettiin muuttaa. Tiedot siirrettiin arkistoitavaksi alkukeväästä.
Paperisia asiakirjoja oli 3,5 hyllykilometrin verran. 

Verohallinnon ylitarkastajan Mika Tukiaisen mukaan paperiset asiakirjat tuhotaan paperimassaksi, jonka jälkeen materiaali menee uusiokäyttöön. Tukiainen ei arvioi tarkemmin, mihin paperi uusiokäytetään.
Sitä kuinka kauan näin ison paperimäärän tuhoaminen kestää,  hän ei osaa arvioida. Aineiston siirtäminen sähköiseen muotoon tuo verohallinnolle 1,8 miljoonan euron säästöt.
– Tiedoilla on lähinnä tutkimuksellinen arvo, ja niiden säilyttäminen sähköisenä on edullisempaa ja tutkimuksellisesti tehokkaampaa, Tukiainen sanoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti