maanantai 2. toukokuuta 2016

Yhdeksän vangittu Pyhäjoen kahakoista – Poliisi tiukentaa otettaan...

Pyhäjoen elintasojoutilaille sapiskaa...

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Yhdeksän vangittu Pyhäjoen kahakoista – Poliisi tiukentaa otettaan

JOEL KARPPANEN
Pyhäjoella ympäristöaktivistien pääleirissä oli terveisiä myös venäjäksi.
Pyhäjoen väkivaltaisiksi yltyneiden ydinvoimaa vastustaneiden kahakoiden jäljiltä on vangittu yhdeksän aktivistia.
Tutkinnanjohtaja, ylikomisario Ilkka Piispanen Jokilaaksojen poliisista kertoo, että vangitsemisesta päätettiin Raahen käräjäoikeudessa eilen sunnuntaina.
Vangittujen joukossa on neljä belgialaista, kaksi ruotsalaista ja kolme suomalaista. Heitä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja väkivaltaisesta mellakoinnista.
Ydinvoimaa Pyhäjoella viime viikolla vastustaneen toimintaviikon aikana poliisilla on ollut kiinniotettuna enimmillään nelisenkymmentä aktivistia haitanteosta ja muusta.
Oulun poliisin valvonta- ja hälytysyksikön johtajan Arto Aution mukaan poliisille on käynyt selväksi, että Pyhäjoella ei ole enää kyse pelkästään aktivismista vaan anarkismista. Poliisi aikoo tiukentaa otettaan ja valvontaansa.
Aution mukaan jatkossa Hanhikiven alueella liikkuvat naamioituneet tulkitaan henkilöiksi, jotka valmistautuvat laittomaan toimintaan.
– Nyt on selvästi nähtävissä, että kyseessä on tarkoitushakuinen ryhtyminen rikokseen, ja siksi poliisi tulee puuttumaan matalalla kynnyksellä kaikkeen, myös laittoman toiminnan valmisteluun, Autio kertoo.
Autio luonnehtii Pyhäjoen viimeviikkoisia tapahtuma poikkeuksellisiksi, vaikka aiemminkin Suomessa on ilmaistu mielipiteitä aktivismin muodossa ja tilanteet ovat saattaneet riistäytyä käsistä.
Sen sijaan tarkoitushakuinen hyökkääminen poliisia vastaan, joka on myös turvaamassa mielenosoitusta, on Aution mukaan uutta.
Autio muistuttaa, että ydinvoimalan työmaa-alueella ei saa oleskella luvattomasti ja jos oleskellaan yleisellä paikalla, on käyttäydyttävä asiallisesti.
Aution mukaan paikalla on edelleen 10–20 aktivistia, mutta heillä ei ole selkeää leiriä. Aktivistit ovat tällä hetkellä tiettävästi hajautuneina tukijoidensa luona.
– Sellainen tieto on, että heillä on tahtotila perustaa uusi leiri, Autio toteaa.
Pyhäjoella oli viime viikolla poliisin arvion mukaan noin 50–100 aktivistia. Suurin osa heistä on poliisin viime perjantaisen suuroperaation jälkeen poistunut paikkakunnalta.
– Heistä noin 20 oli puhdasoppisia anarkisteja tarkoituksenaan vain tehdä rikoksia ja häiriköidä, Autio kertoo.
Poliisi tyhjensi aktivistien kaksi leiriä mittavassa operaatiossa Pyhäjoella perjantaina. Leirit purettiin uusien rikosten ja häiriöiden estämiseksi. Pysyvämpi leiri sijaitsi 8-tien varressa ja protestileiri Hanhikivenniemellä.
Tehostettuun operaatioon osallistui noin 60 poliisia Oulun ja Pohjanmaan poliisilaitoksista. Apuna oli myös Rajavartiolaitos ja muita sidosryhmiä.
– Suurin osa on lähtenyt kotiin, mutta käsittääkseni anarkistit ovat pääasiassa jääneet, Autio toteaa.
Autio korostaa, että poliisi ei ole rajoittamassa laillisin keinoin tapahtuvaa mielenosoittamista.
– Siinä ei ole mitään pahaa, mutta jos yleisen elämänkokemuksen mukaan on havaittavissa, että Hanhikivenniemellä esiinnytään naamioituneena ja tarkoituksena on tehdä rikoksia, niin poliisi tulee puuttumaan, Autio sanoo.
Aution mukana poliisi ei särkenyt leirejä, vaan purki ne. Apuna oli hänen mukaansa myös asiallisesti käyttäytyneitä leiriläisiä.
Paikalle mahdollisesti jäänyttä arvoesineistöä voi hakea Raahen poliisilaitokselta. Muu tavara on siirretty Pyhäjoen kunnan osoittamaan paikkaan.
Viime tiistaina aktivistit tunkeutuivat Hanhikiven työmaa-alueelle ja toinen joukko pyrki alueelle pääportin kautta. Tilanteessa poliisi käytti paprikasumutetta.
Torstaina mielenosoitus puolestaan yltyi väkivaltaiseksi, kun poliisin joukkojenhallintaryhmiä kivitettiin ja Hanhikiventiellä sijainnut poliisiauto sytytettiin tuleen. Poliisi käytti mielenosoittajia vastaan lamautusasetta.
Stop Fennovoima -verkosto arvioi sivuillaan, että leirien tyhjentämisen jälkeen työlistalla on taktinen uudelleenjärjestäytyminen.
Fennovoiman ydinvoimalaa vastustavat aktivistit ovat olleet Pyhäjoella jo vuoden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti