sunnuntai 20. elokuuta 2017

Ylen kannatusmittaus: Vihreät kakkoseksi ohi keskustan, vasemmistolle iso miinus ja UV nousi 1,6 prosenttiin...

Ylensä kesällä vihertää, kohta syksy saa...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Ylen kannatusmittaus: Vihreät kakkoseksi ohi keskustan, vasemmistolle iso miinus ja UV nousi 1,6 prosenttiin

Ylen uuden kannatusmittauksen mukaan vihreät on nyt toiseksi suurin puolue ja kannatus kovempi kuin koskaan. SDP ja vasemmistoliitto menettivät yhteensä peräti 4,1 prosenttiyksikköä. Uusi vaihtoehto nousi nyt 1,6 prosenttiin.
Politiikka

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Yle uutisten elokuun kannatusmittauksen mukaan äänestäjät ovat hämmennyksissä ja puolueiden suosio käymistilassa.
Kokoomus on vahvistanut ykkössijaansa ja kannatus on nyt 20,8 prosenttia. Plussaa heinäkuuhun verrattuna on 0,4 prosenttiyksikköä.
Heinäkuun mitauksessa ounasteltiin jo kakkossijan vaihtumista ja nyt se myös tapahtui. Vihreät nousi kaikkien aikojen omaan ennätykseensä ja kakkossijalle ohi keskustan ja SDP:n. Vihreiden kannatus on nyt 17,6 prosenttia. Lisäystä heinäkuuhun on 1,6 prosenttiyksikköä.
Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen sanoo vihreiden nauttivan nyt myönteisestä kierteestä, joka toteutui jo huhtikuun hyvin menneissä kuntavaaleissa ja jatkui myönteisissä merkeissä sujuneessa puoluekokouksessa.
– Se tavallaan sitten ruokkii kannatuksen kasvua, Pajunen summaa.

Keskustan ja SDP:n trendi laskeva, vihreillä nouseva

Pääministeripuolue keskusta on sijalla kolme 17,3 prosentin kannatuksella. Kohennusta kuukauden takaiseen on 0,6 prosenttiyksikköä.
Elokuun mittauksen suurin putoaja on SDP, jonka kannatus valahti kuukaudessa 2,6 prosenttiyksikköä ja on nyt 15,9 prosenttia.
– Mitään akuuttia syytä on vaikea löytää, näkisin että kyse on pidemmän aikavälin kehityksestä. Eli SDP:n kannatus on näyttänyt pitkässä juoksussa alaspäin, keskustan myös ja vihreiden ylöspäin. Jos sama suunta jatkuu niin väistämättä käyrät kohtaavat, Pajunen selventää.
Pajusen mukaan keskustan alavireinen trendi alkoi vuoden 2015 alussa, SDP:n veto hidastui helmikuussa 2016 ja vihreiden kannatus lähti nousuun huhtikuussa 2015.


Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Myös vasemmistoliiton kannatus putosi reilusti. Miinusta tuli 1,5 prosenttiyksikköä ja kannatus on nyt 7,7 prosenttia.
SDP:n ja Vasemmistoliiton yhteenlaskettu kannatus putosi kuukaudessa peräti 4,1 prosenttiyksikköä.

Uusi vaihtoehto virkistyy, mutta hitaasti

Sekä Jussi Halla-ahon johtamat perussuomalaiset että puolueesta irronnut Uusi vaihtoehto/Sininen tulevaisuus ovat vahvistaneet kannatustaan. PS nousi 0,7 prosenttiyksikköä ja kannatus on nyt 8,8 prosenttia. Uusi vaihtoehto nousi heinäkuun 0,7 prosenttiyksiköstä 1,6 prosenttiin.
– Sininen tulevaisuus tässä vähitellen varmasti kerää kannatusta tunnettuuden kasvamisen myötä eli tässä on ehkä siitä kysymys, Pajunen arvelee.
RKP:n ja kristillisdemokraattien kannatus on käytännössä sama kuin heinäkuussa.
Hallituksessa kaikki lisäsivät kannatustaan, mutta silti yhteenlaskettu prosenttiluku on vain 39,7. Oppositiopuolueita kannattaa yhteensä 58,5 prosenttia kantansa kertoneista.

Naiset häipyvät SDP:stä

Pajusen mukaan suurin siirtymä nähtiin SDP:ssä, joka menetti erityisen paljon yli 50-vuotiaita naiskannattajia. Pajusen arvion mukaan osa on saattanut siirtyä vahvasti naisenemmistöisten vihreiden kannattajiksi. Vihreiden kasvu on kuitenkin niin suurta, että valtaosa uusista kannattajista on nyt Pajusen mukaan miehiä.
Kysely tehtiin puhelinhaastatteluina 24.7.-15.8. välisenä aikana. Haastateltuja oli 1 962, joista 1 162 kertoi kantansa kolmeen kysymykseen. Ne olivat : 1) Minkä puolueen tai ryhmittymän listalla olevaa ehdokasta Te äänestäisitte, jos eduskuntavaalit olisivat nyt? 2) Minkä puolueen tai ryhmittymän listalla olevaa ehdokasta Te äänestitte vuoden 2017 kunnallisvaaleissa? 3) Minkä puolueen tai ryhmittymän listalla olevaa ehdokasta Te äänestitte vuoden 2015 eduskuntavaaaleissa.
Kantansa kertoneiden osuus on nyt painunut 59,2 prosenttiin.
– Varmasti yhden hallituspuolueen hajaantuminen on yksi syy eli äänestäjät miettii mitä tässä oikein tapahtuu. Kesä voi olla myös yksi selitävä tekijä. Uusia eduskuntavaaleja ei ole ihan lähellä eli osa saattaa olla siksi välinpitämättömiä, Pajunen listaa.
Kannatusarvion virhemarginaali on +/- 2,3 prosenttiyksikköä.
Lataa tästä itsellesi(siirryt toiseen palveluun) tutkimusaineisto pdf-tiedostona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti