perjantai 18. elokuuta 2017

Työkäynti Selkäsaaressa tänään...

Eilen viereisestä kerrostalosta asunto-osakkeen ostanut tuttavamme kysyi, onko meillä tarvetta painekyllästetyistä, hyväkuntoisista lattiaritilöistä. Hän oli juuri poistamassa niitä parvekkeelta ja sanoi vievänsä ne kierrätykseen. 
Eipä asiaa tarvinnut kauan miettiä, kun hyvää tavaraa saa kiittämällä > viisi isoa ritilää. Kyllä, tarve löytyi välittömästi mökkipihalta Selkäsaaresta. Ajoin kesäautomme kerrostalon eteen ja ritilät siirrettiin lavalle.

Tänään veimme ne Selkäsaareen. Vaimoni harjasi ne puhtaaksi rannassa ja siirsimme ne pienvenetrailerilla ylös mökin pihalle. Millä ihmeen pienvenetrailerilla? Kemi-Tornion ammattiopiston metalliosaston lehtori Mikko Lehtilahti oppilaittensa kanssa suunnitteli ja valmisti toivomuksestani soutuveneelle sopivan trailerin viitisentoista vuotta sitten. Sitä käytettiin hyvällä menestyksellä Kalkkinokalla, jossa pidimme lasikuituista soutuvenettämme. Veimme trailerin sittemmin saareen, jossa sille on silloin tällöin löytynyt käyttöä, muun muassa tänään aamutuimaan.

Työkäyntiimme kuului myös vaimoni metsämansikkaretki ja minun pienimuotoinen onkiretki Lehmikiven karikon kupeeseen > muutama mato kesämökkimatopellosta.

Kyllä oli tänään "henkien taistelu"! 

Särki vei minulta ainakin viisi matoa pilkistä. Vaihdoin pilkin ja kuudennella madolla nostin särjen veneeseen. Tutut rituaalit mutta isoja ahvenia ei ollut tällä kerralla liikkeellä. Tai oli yksi mutta päätin tehdä päivän hyvä työn ja päästin sen takasin mereen. Sain sen niin nätisti ja vahingoittumattomana ylös.

Loput särjensuikaleista syötin lokeille. Mistä ihmeestä ne siihen yhtäkkiä ilmestyivät? Olin nähnyt ainoastaan yhden istuvan karikon kivillä ja yhden etäällä vedessä. Niitä oli viisi välittömäsi lähituntumassa.

Tänään oli vilkasta veneliikennettä. Mukava saarikäynti taas kerran...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti