torstai 24. elokuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 23...

Kirjoitin edellisessä osassa mm. seuraavaa:

Ehkä ensimmäisen valtuustokauteni 2001-2004 eri lautakuntien, henkilökohtaisesti tuntemistani jäsenistä ja/tai joiden kanssa olin ollut aikaisemmin tekemisissä, on syytä jotain kirjoittaa. 

Itse olin kulttuuriasiainlautakunnassa varsinaisena jäsenenä.

Toivon, että kukaan tuntemistani henkilöistä ei pahoita kirjoituksestani mieltään, jos olen hänet epähuomiossa ohittanut. Vaikka niminä monet, useat olivat tuttuja niin pääosan heistä tulin vasta myöhemmin lähemmin tuntemaan...

Kaupunkirakennelautakunta:
Pauli Hanska 
Paavo Leminaho

Koulutuslautakunta:
Tuomo Svanberg
Ritva Sonntag
Pentti Ilvesluoto

Kunnan keskusvaalilautakunta:
Kalervo Näykki
Lauri Juntunen
Kari Lunnas
Mikko Saastamoinen

Länsi-Pohjan musiikkitoimen yhteislautakunta:

Erkki Romppainen
Mikko Kähkölä
Antti Pasanen
Timo Berg

Sosiaali- ja terveyslautakunta:

Jukka Vaaramaa
Pirkko Kalttonen
Timo Juutinen
Risto Myyry
Merja Liuski
Raija Reponen
Ritva Tuominen
Raimo Holopainen
Marjaleena Tapio

Em. henkilöistä on muistelutekstiä edellisissä osissa...

Tarkastuslautakunta:

Marja-Leena Laitinen
Marja-Leena on ollut pitkään Kemin päättäjänä. Työssään terveydenhoitajana tehtaalla hän on nähnyt muutoksen tuulet: Veitsiluoto Oy > muuttui ENSO Oy:n Veitsiluodon tehtaaksi > muuttui Stora Enso Oyj:n Veitsiluodon tehtaaksi. Muutokset näkyivät varmaan työntekijämäärän vähenemisen lisäksi terveys-/sairaustilastoissa, jotka vääjäämättä heijastuivat myös Kemin kaupungin työttömyyslukuihin sekä sosiaali- ja terveslautakunnan alati kasvaviin menoihin. Tuohon maailman aikaan Kemin Kokoomus taisi "omia" tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ominaisuudessa. Todettakoon, että Marja-Leena on tällä hetkellä Kemin kaupunginvaltuuston ikäpresidentti, mikäli mediatiedot pitävät paikkansa.

Pekka Aho
Pekasta olen aiemmin kirjoittanut, kirjoitan varmasti vielä jatkossakin...

Reijo Koskinen
Reijoon tutustuin Kemin jäähallitoimikunnan yhteydessä, siis 1990-luvun alkupuolella, kun jäähallia alettiin tosissaan vääntää toteutukseen. Reijo oli liikuntasihteerin ominaisuudessa Kemin kaupungin edustaja em. prosessissa. Hänen suhtautuminen asiaan oli erittäin ammattitaitoinen, asiallinen ja myönteinen. Varmaan toimiminen sittemmin myös tarkastuslautakunnassa antoi lisäperspektiiviä kaupungin moninaisiin toimintoihin.

Raila Luosujärvi
Raila oli tullut vähin tutuksi vaimoni työpaikan, myöhemmin kesätyöpaikan eli Veitsiluodon avustuskassan kautta.

Juha Puro
Niin kuin aikaisemmin jo olen kirjoittanut, Juha oli viime kädessä se fyysinen henkilö, joka tökkäsi eteeni ehdokkaaksisuostumuslomakkeen kuntavaaleihin kesällä 2000.
Juhan olin tuntenut jo 1980-luvun puolesta välistä. Hän oli minulla Kemin tekussa teknikko-oppilaana. Olin jonkin verran oman ammattikouluvirkani ohessa tuntiopettajana opettaen lähinnä ammattiaineita. 
Ensimmäiset muistikuvat Juhasta ovat lähinnä hänen äärettömän suuri kiinnostus pörssikurseihin ja toisaalta "elvistely" appiukkonsa Mersusta, jolla hän kertomansa mukaan kävi bensiiniä polttamassa silloin tällöin Kemin katukuvassa. Minulle tuli vahva tunne, että raha, raha ja raha hallitsi hänen senaikaista elämäänsä. Havaintojeni mukaan se ei ole yhtään vähentynyt, kukaties päinvastoin.
Olen tehnyt ennen vuotta 2001 ja sen jälkeenkin - aina tämän vuoden alkukesään saakka - Juhan kanssa paljon yhteistyötä. Pääasiassa yhteistyö on liittynyt polttopuun hankintaan. 

Tekninen lautakunta:

Tuomo Svanberg
Tuomon olin tavannut jossakin Kemin Keskustan vaalitilaisuudessa.

Eero Filpus
Eero Filpuksesta olen vähin jo aikaisemminkin kirjoittanut. Eeron kanssa on aina ollut mukava jutella.

Kari Halme
Kari on ollut minulle tuttu jo 1980-luvun alkupuolelta saakka. Rakensimme yhtä aikaa omakotitalot Haukkarin Kainuunkadulle 1980-luvun alkupuolella. Meillä oli jopa samat kirvesmiehet töissä. 
Karin tulin tuntemaan lähinnä Veitsiluoto Oy:n sellutehtaalta, jossa kävimme oppilaiden kanssa tämän tästä. Myös Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n toiminnasta tulin hänet tuntemaan. Kyseiseen Insinööriliiton paikallisyhdistykseen lähdin mukaan Kemiin vuonna 1981 palattuamme. Kari on ollut oletettavasti "jämy" kaveri em. lautakunnasassa.

____________________________________________________________________

Oikeastaan tämän jälkeen siirryn kuvailemaan tuntojani tämänhetkisten muistikuvieni perusteella kulttuuriasianlautakunnan jäsenenä ensimmäisellä valtuustokaudellani 2001-2004.
Aikaisemmin kirjoitin ensimmäisen kulttuuriasianlautakunnan kokouksen alkuhetkiä.

Toisaalta yritän muistella, miten vaatimaton kuntapäättäjäurani alkoi Kemin Keskustan kunnallisjärjestössä niin sanottuna sitoutumattomana jäsenenä...

Kulttuuriasianlautakunnan varsinaisia jäseniä olivat:

Pertti Henttinen pj , Vasemmistoliitto
Elna Järvelä vpj, Kristilliset
Päivi Kangas, SDP
Tapani Kotkansalo, SDP
Ossi Liiten, SDP
Kari Luokkala, Vasemmistoliitto
Heli Luokkala-Nevalainen, Vasemmistoliitto
Antti Pasanen, Keskusta
Pirkko Pehkonen, Vasemmistoliitto
Aki Pyykkö, Keskusta

Kaupunginhallituksen edustaja kulttuuriasianlautakunnassa oli Ritva Leppikangas Vasemmistoliitto.


Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti