tiistai 22. elokuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 21...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Keskustakerhossa käydään valtuustoryhmän puheenjohtajan johdolla läpi valtuustoasiat ja keskustellaan myös lautakunta-asioista. Yleisömenestys ei mielestäni ollut ainakaan minun havaintojeni mukaan kovin suurta.

Mikäli oikein muistan, taisin itse osallistua ensimmäistä kertaa valtuustoryhmän kokoukseen Kemin kaupungintalon 9. kerroksessa ilmeisesti tammikuussa tai helmikuussa vuonna 2001.
Taisipa em. kokoukseen osallistua myös minut kuntapolitiikan kuvioihin "houkutellut" Juha Puro ja hänellä oli pikkupoika nimeltään Kai mukana. Edellä olevasta muistikuvasta en ole 100%:sti varma...
_______________________________________________________________________

Ehkä ensimmäisen valtuustokauteni 2001-2004 eri lautakuntien, henkilökohtaisesti tuntemistani jäsenistä ja/tai joiden kanssa olin ollut aikaisemmin tekemisissä, on syytä jotain kirjoittaa. Itse olin kulttuuriasiainlautakunnassa varsinaisena jäsenenä.

Toivon, että kukaan tuntemistani henkilöistä ei pahoita kirjoituksestani mieltään, jos olen hänet epähuomiossa ohittanut. Vaikka niminä monet, useat olivat tuttuja niin pääosan heistä tulin vasta myöhemmin lähemmin tuntemaan...

Kaupunkirakennelautakunta:

Pauli Hanska 
Paulin olin tavannut aikaisemmin vain kerran. Vaalimainosten liisteröintitapahtumassa syksyllä 2000. Myöhemmin tulin hänet tuntemaan selväsanaisena, kovaäänisenä ja kantaa reippaasti ottavana henkilönä.

Myöhemmin tulin tuntemaan hänen Simon Ylikärpässä avuvan veljensä, Viljo Hanskan sekä hänen vaimonsa Irma Hanskan. He tulivat tutuiksi lähinnä siten, että Irma oli vaimoni ompelimon asiakas. 
Kävimme usein Ylikärpässä. Heidän viimeisinä elinvuosinaan käytimme Viljoa muutaman kerran Simon asemakylän Kiikanpalosta kotonaan Ylikärpässä. Irma oli kivenkova kepulainen, tehnyt asiaan liittyvää järjestötyötä, ollut matkasaarnaajana. Hänen kanssaan meillä oli erittäin asiallisia, ikimuistoisia keskusteluja. Ymmärtääkseni hän arvosti lehtikirjoituksiani, antoipa joskus hyviä vinkkejä uusista kirjoitusaiheista. Irmassa oli toinen puoli: Herkkä runoilija ja taiteen ystävä.
Veimme hänelle lahjaksi erään syntymäpäivän yhteydessä severomorskilaiskuvataiteilijan Ivan Voronin pienen, kauniin akvarellin, jolle annoin nimen Elämän puu. Irma oli otettu asiasta.
Tästä aiheesta voisi kirjoittaa pitkäänkin. 

Paavo Leminaho
Paavon olin tullut tuntemaan Kemin ammattikoulun/ammattioppilaitoksen aikoihin. Hän oli siihen aikaan Karihaaran KOP:n pankinjohtaja. Hän piti vuosittain paperilinjan oppilaille ja opettajille infotilaisuuksia. Aiheena ajankohtaiset pankkikuulumiset. Mielestäni erittäin merkittävää ja ansiokasta toimintaa. 
Se oli oppilaitoksen ja ympäröivän elinkeinoelämän - tässä tapauksessa pankkimaailman aktiivista yhteistyötä. Todettakoon, että tilaisuuksissa oli aina silloisen "lähitehtaan" KEMI OY:n edustajia. 
Niin kuin olen kirjoittanut tulin perheeni kanssa takaisin Kemiin vuonna 1981, mutta em. yhteistyö oli alkanut jo ties kuinka kauan aikaisemmin. Ammattikoulun puolelta ilmeisesti yhteistyön käynnistäjänä oli ollut työnopettaja Eino Eikka Pukari. Hän oli pitkään minun lähin opettajakollega, työtoveri/-kaveri, jonka kautta yhteistyökuviot molempiin paikkakunnan tehtaisiin > vanhoilla nimillä mainittuina KEMI OY:öön ja Veitsiluoto Oy:öön olivat syntyneet.
Molempien yhtiöiden työhönottajat olivat - työnsä puolesta - aktiivisesti ja ansiokkaasti mukana.

Varmaan tähän aiheeseen palaan jatkossa monta kertaa eri henkilöiden yhteydessä.


Koulutuslautakunta:

Tuomo Svanberg
Tuomo näyttää olleen Anne Vilmin varajäsenenä. Molemmat olin aiemmin tavannut jossakin vaalitilaisuudessa.
Ritva Sonntag
Ritva oli kaupunginhallituksen edustajana koulutuslautakunnassa. Olin hänetkin tavannut kukaties aikaisemmin vain kerran jossakin vaalitilaisuudessa ja myöhemmin Keskustan valtuustoryhmän kokouksessa Kemin kaupunngintalolla.

Pentti Ilvesluoto
Pentti oli Ritvan varaedustaja. Pentin olin tullut hiukan tuntemaan Kemin ammattikoulun/ammattioppilaitoksen kuvioissa sekä jäähalliasioissa.


Kunnan keskusvaalilautakunta:

Kalervo Näykki
Kalervo tuohon maailman aikaan oli nimenä tuttu ja saatoimmepa tavatessamme jutella leppoisasti niitä näitä. Kalervon tulin myöhemmin hiukan paremmin tuntemaan hänen ollessa pitkään keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana mm. koulutus-/informaatiotilaisuuksissa keskusvaalilautakunnan sihteerin Mikael Henrikssonin kanssa. Itse olin vaalivirkailijana mukana alueella VII eli Takajärvi-Siikakangas aika monissa vaaleissa ensimmäisissä rivivaalivirkailijana sittemmin puheenjohtajan ominaisuudessa...

Lauri Juntunen
Lauri oli minulle erittäin tuttu henkilö. Olimme samassa työpaikassa töissä eli silloisessa Kemin ammattikoulussta/ammattioppilaitoksessa, sittemmin Kemi-Tornion ammattiopistossa. Lauri toimi laitosmiehenä, Hänen kanssaan hommat "simahtivat" > hoituivat yleensä välittömästi eli heti eikä viidestoista päivä...

Kari Lunnas
Kari näyttää olleen varajäsenenä. Häneen olin vähin tutustunut kuvataidekuvioissa. Hänhän touhusi myöhemmin Kulttuurivoimalakuvioissa vaihtelevalla menestyksellä. Hän on ilmeisesti nykyisin Oulussa kulttuuriasioissaan menestyen. Hänen elämänkumppaninsa Pirjo Roponen tuli myös tutuksi, koska hän oli vaimoni ompelimossa asiakkaana. 
Kävivät meillä Haukkarissa iltaaistumassa, Muistaakseni nautimme savustettuja ahvenia kyytipojan kanssa.

Mikko Saastamoinen
Mikko näyttää olleen myös varajäsenenä. Mikko oli minulle tuttu kaveri. Hän oli tuntiopettajana satunnaisesti silloin tällöin Kemin ammattikoulussa/ammattioppilaitoksessa, sittemmin Kemi-Tornion ammattiopistossa. Hän oli lähinnä liikunnan, terveystiedon ja kansalaistiedon opettajien sijaisena.
Mikon muistan hyväntahtoisena, harmittomana, hyväntuulisena ja sanavalmiina henkilönä. Mikko oli eräänlainen luonnonlapsi. Hän oli erttäin tärkeä henkilö Kemin ammattikoulun Lentopallojaoston Pajulahden lentopalloturnausretkillä ja oli mukana Pohjois-Suomen Porosarja-turnauksessa Kemin joukkueen "kantavana voimana".
Todettakoon, että itsekin kävin Pajulahdessa Kemin lentopallojoukkueiden mukana kaksi kertaa. Lupasin lähteä kolmannenkin kerran, mutta se jäi tekemättä. Toimin muutaman vuoden Lentopallojaoston Manacerina. Työnkuva jäi hämärän peittoon. Se ei auennut minulle koskaan.

Mikko lanseerasi eräänlaista Musta-Pekka-korttien uussovellutusta esitellessään itsensä: "Lääkärin mies."


Länsi-Pohjan musiikkitoimen yhteislautakunta:

Mikko Kähkölä
Erkki Romppainen
Antti Pasanen
Timo Berg

Sosiaali- ja terveyslautakunta:

Jukka Vaaramaa
Pirkko Kalttonen
Timo Juutinen
Risto Myyry
Merja Liuski
Raija Reponen
Ritva Tuominen
Raimo Holopainen
Marjaleena Tapio

Tarkastuslautakunta:

Marja-Leena Laitinen
Pekka Aho
Reijo Koskinen
Raila Luosujärvi
Juha Puro

Tekninen lautakunta:

Tuomo Svanberg
Eero Filpus
Kari Halme

Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti