torstai 31. elokuuta 2017

Sipilän hallitus jakaa taas kurjuutta, mutta odottakaapas vielä vuosi...

Hmmmmm - vai niin - aika lailla paikkansa pitävää tekstiä. Hallituksen käsikirjoitus pitänee...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Politiikka    |   Näkökulma

Sipilän hallitus jakaa taas kurjuutta, mutta odottakaapas vielä vuosi

Hallituksen kannattaa tehdä vaalibudjetti vasta ennen vaaleja.



Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin), pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) pitivät tiedotustilaisuuden ennen budjettineuvotteluja keskiviikkona pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.
PÄÄMINISTERI Juha Sipilän (kesk) hallituksessa olevien puolueiden yhteenlaskettu kannatus on HS:n uusimman kannatuskyselyn mukaan pudonnut 39,7 prosenttiin.



Tällaista hallitusta ei siis todennäköisesti olisi, jos nyt järjestettäisiin vaalit. Kokoomuksella menee kivasti, keskustalla ikävästi ja perussuomalaisista erkaantuneella sinisellä eduskuntaryhmällä katastrofaalisesti.

Ongelmissa oleva hallituspuolue tietää, mistä helpotus löytyy. Valtion kassasta. Kannatus tuppaa nousemaan, kun kaikkea kivaa jakaa omille kannattajilleen.

HALLITUS neuvottelee parhaillaan valtion ensi vuoden menoista ja tuloista. Päätöksistä kerrotaan todennäköisesti tänään torstaina illan suussa.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat pitivät keskiviikkona ennen budjettineuvotteluja tiedotustilaisuuden. Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) käyttivät ison osan lyhyestä tilaisuudesta kertoakseen, että hallitus pitää kaksi vuotta sitten sovituista valtion menojen kehyksistä kiinni.

Se tarkoittaa, että talouskasvun lisäämiä verotuloja ei käytetä ainakaan täysmääräisesti uusiin menoihin vaan valtion velkaantuminen pyritään pysäyttämään. Näin hallitus on itselleen ja kansalle luvannut.

VOI hyvinkin olla niin, että nyt hallitus todella pitää nuorat tiukoilla.

Ekonomistit ovat yksi toisensa jälkeen kertoneet ministereille, että nykyisen rivakan talouskasvun aikana ei kannata elvyttää. Veronalennuksetkin kannattaisi tehdä vasta, kun talouskasvu hidastuu ja taloutta pitäisi elvyttää.

Ministereillä on saattanut jo tulla mieleen, että kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin panokset kannattaa varata vuoden 2019 budjettiin. Se on hallituksen viimeinen budjetti ennen vaaleja.

Nyt käytetyt rahat unohtuvat nopeasti. Vaalibudjettia ei kannata tehdä liian aikaisin.

SITÄ paitsi hallituksella voi olla ihan kansantaloudelliset syyt elvyttää vuonna 2019, koska tuolloin maailmantalous ei välttämättä enää auta Suomea.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että vuonna 2019 rakennetaan ehkä niitä teitä, siltoja ja siltarumpuja, jotka nyt ruksitaan punakynällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti