tiistai 1. elokuuta 2017

Tänään rajanaapureiden kanssa Kemin Selkäsaaressa...

Käväisimme tänään Selkäsaaressa. Viimeksi olemme käyneet lauantaina 29.07.2017.

Menimme illansuussa rajanaapureittemme eli Anne ja Arto Perkiön ja heidän tyttärensä Hannan kanssa saareen. Menomatka oli yhtä pärskettä, rantautuminen onnistui hyvin, sillä vesi oli aika korkealla.
"Mökkitarkistuksen" jälkeen Hanna, Arto ja minä lähdimme ongelle. Anne ja Tuula aikoivat käväistä metsämansikoita katsomassa ja lupasivat pistää tulen tulistelupaikalle.

Oli sen verran kova tuuli, että jäimme suosiolla veneellä Selkäsaaren pohjoispäätyyn. Eipä muuta kuin pyyntivälineet veteen.
Toisena kalana sain aina toivomani särjen. Tutut rituaalit ja isoja ahvenia pyytämään.

Pieniä ahvenia tuli, joten päätimme hiukan siirtyä Pikkuleton suuntaan. Uudessa paikassa oli parempi syönti. Niinhän siinä kävi, että Hanna tempaisi ison körmyniskan, pitkästi yli puolikiloisen - hyvä niin. Se oli hänen toistaiseksi suurin onkimalla saamansa ahven.

Alkoi kahvihammasta pakottamaan, joten lähdimme rantaan. 

Kyllä - ensin maistuvat makkarat, kahvit vastaleivottujen pikkupullien kanssa ja suklaata. Mukava oli nautiskella terassilla.
Metsämansikoita oli löytynyt ihan mukavasti, ilmeisesti niistä syntyy huomenna pikkuleivonnainen.

Tuuli oli kääntynyt lounaaseen ja voimistunut. Oli mukava ajella myötätuuleen ja nautiskella veneen "ratsastusta" aallonharjalla.

Mukava saarikäynti taas kerran...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti