Hmmmmm - vai niin - mielenkiintoista luettavaa joka tapauksessa...
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Sanna Ukkola: Suomalaiset, hus töihin siitä – ja lopettakaa ruikutus!
Luterilainen työmoraali my ass. Suomalaiset tekevät muihin verrattuna vähän töitä.
Nyt on taas se aika vuodesta, kun pitkillä kesälomillaan marinoituneet kansalaiset raahustavat takaisin työpaikoilleen harmaina ja väsyneinä, somettamaan, juoruilemaan työkavereista, pitämään pitkiä kahvitaukoja ja valittelemaan työelämän raskautta. Moni on loman tarpeessa heti pitkän loman jälkeen.
Kun heitä yrittää saada virastoista puhelimella kiinni, he ovat neljän aikaan jo kotimatkalla. Paluuliikenne alkaa jo kolmelta, perjantaisin on maanteillä hiljaisempaa: silloin tehdään “etätöitä” kotoa käsin.
Suomeksi: rötvätään velttona lempisohvalla ja haukutaan työnantajaa.
Suomeksi: rötvätään velttona lempisohvalla ja haukutaan työnantajaa.
Syntyi epäuskoinen haloo, kun Marimekon henkilöstöjohtaja Tanya Strohmayer antoi haastattelun työstään Hesarille: hän kertoi tekevänsä kymmentuntista työpäivää, jättävänsä kahvitauot väliin ja tekevänsä töitä vapaallakin. Some täyttyi pahastuneista kommenteista siitä, että joku vielä innostuu töistään. Strohmayerin terveyttä ja mielenterveyttä kyseenalaistettiin, hänet julistettiin huonoksi johtajaksi.
Mitä ihmettä nyt taas? Miksi työntekoa ja innokasta suhtautumista paheksutaan?
Suomalainen on kuulemma tunnollinen puurtaja, joka ei anna periksi. Silkkaa höpöpuhetta
Kummastelen kesälomalla keskustelua Hongkongissa asuvalle kaverilleni. Hän kertoo, että kukaan hänen tuntemansa toimistotyöläinen ei ole kotona ennen iltaseitsemää, -kahdeksaa. Toinen kirjoittamaton sääntö Hongkongissa on kuulemma se, että ennen esimiestä ei työpaikalta lähdetä. Paikallisissa firmoissa saatetaan tehdä 5,5 päivän viikkoja seitsemän päivän vuosilomalla.
Sveitsissä asuva kaveri taas kertoo, kuinka kotiin tullaan aikaisintaan iltakuuden jälkeen. Vähänkin vaativammassa työssä tai esimiestasolla päivät venyvät usein iltakahdeksaan. Ammattiyhdistystoiminta on lähes olematonta ja irtisanominen helppoa.
Eräs Suomessa asuva tuttava taas selostaa, kuinka hän ehdotti työpaikassaan, että hän tekisi vähän ylimääräistä työtä. Kollegat kauhistuivat: älä vaan tee, ettei myös muilta aleta vaatia enempää.
Joku väitti joskus, että suomalaiset tekevät paljon töitä. Suomalainen on kuulemma tunnollinen puurtaja, joka ei anna periksi. Silkkaa höpöpuhetta. Luterilainen työmoraali - my ass. Suomalaiset tekevät muihin verrattuna hyvin vähän töitä.
Suomalaisten työaika on tilastojen mukaan Euroopan lyhyimpiä. Sehän ei tietenkään kerro mitään työn tuottavuudesta. Työntekijän tehokkudesta ei kerro mitään se, kuinka paljon työpistettään kuluttaa - vaan se, mitä sinä aikana tekee. Ihminen voi keksiä parhaat ideat vaikka kaupan kassalla jonottaessa.
Samaan aikaan moni puurtaa kuuliaisesti työpaikalla, tulee sairaana töihin, tekee ilmaiseksi ylitöitä ja joutuu burnoutiin. Työelämä on polarisoitunut.
Mutta me suhtaudumme työhön herkästi ikään kuin se olisi rangaistus, pakollinen taakka ja kirous. Lehdet täyttyvät sankaritarinoista heistä, jotka uskalsivat jättää työnsä. Ennen unelmoitiin lottovoitosta, nykyään downshiftauksesta.
Työelämä alkaa vasta myöhään, viikot ovat lyhyet ja lomia on ruhtinaallisesti - varsinkin julkisella puolella.
Mitä ihmettä on tapahtunut suomalaiselle sisulle sadassa vuodessa?
Ensin pyrimme korkeakouluihin, opiskelemme hiki hatussa ja päädymme lopulta työpaikkaan, jossa kiipiminen statustikkailla on tärkeämpää kuin varsinainen työ. Ja valittelemme työmme raskautta kuin vääränlaista skumppaa sviittiinsä saanut ynseä rock-idoli.
“Suomalaiset eivät tee yhtä paljon töitä kuin kilpailijansa. Tämä ei ole vain oma mielipiteeni vaan näkyy tilastoissa. Suomessa lomaillaan kuusi viikkoa kesällä ja pari talvella. Kelpaisi meillekin”, parahti myös ex-suurlähettiläs Bruce Oreck Ylen 8 myyttiä työstä -ohjelmassa.
Niinpä niin. Alussa oli suo, kuokka ja Jussi - sekä suomalainen sisu. Mutta missä ovat terva ja hiki ja kyyneleet nyt, kun niitä tarvittaisiin? Ja mitä ihmettä on tapahtunut suomalaiselle sisulle sadassa vuodessa?
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on sanomalehtitaustainen toimittaja ja juontaja, jonka kirjoituskaipuuta blogit lieventävät. Livenä lempeämpi kuin kolumninsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti