Vanha kränisevä ukko...
Eräässä vapaamuotoisessa keskustelussa tuttavani antoi - ainakin rivien välissä - ymmärtää, että minustakin on tulossa pikkuhiljaa vanha kränisevä ukko. Puutun asioihin, jotka eivät kuulu minulle vähääkään.
Varmaan näin on, että satojen, tuhansien tekstieni joukossa on muutamia, jotka kuuluvat em. kategoriaan.
Otsikossa en tunnista itseäni. Siinä vaiheessa kun alan itse tuntea olevani vanha kränisevä ukko, ymmärrän kyllä lopetella kirjoittamisen. Toivon, että se hetki ei tule aivan heti.
Varmuuden vuoksi toivotan kaikille Hyvää Itsenäisyyspäivää.
Presidentinlinnassa huomenna 06.12.2014 tavataan! Jos ei siellä fyysisesti niin ainakin kotosalla television ääressä illansuussa...
Hiukan samaa teemaa jatkoin 26.4.2017.
Miten tästä eteenpäin...
Viime aikojen tapahtumat, ihmiskohtaamiset ovat pistäneet miettimään, että olen jäänyt monille ihmisille jonkin verran etäiseksi. En ole välttämättä saanut ajatuksiani riittävän hyvin perille.
Tuskin minusta jatkossa tulee kuitenkaan ynisevää, kränisevää, rähjäävää ja maailmanmenoa tuskailevaa/voivottelevaa vanhaa ukkoa.
Miksi?
Siksi, että tavoitteeni on säilyttää mm. aktivaatiotaso kirjoittamisessa kohtalaisen korkeana. Se auttanee ymmärtämään minua nuorempien, huomattavastikin nuorempien elämänmenoa.
Kirjoittamiseeni pitäisi tosin löytyä huomattavasti kriittisempi ote, tunnen olevani sen suhteen pehmoilija...
Tänään keskiviikkona 2.8.2017 tultuani hetki sitten kotiin vaimoni kanssa kirjasto- ja kauppareissulta kävi tuo - vanha kränisevä ukko - mielessä nähdessäni muutaman heistä vilaukselta keskikaupungilla ajellessamme.
Totta tosiaan, siihen joukkoon en halua liittyä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti