tiistai 29. elokuuta 2017

Pohjois-Korea laukaisi ohjuksen Japanin yli – YK:n turvaneuvosto hätäistuntoon...

Hmmmmm - vai niin - olen muistaakseni jo useaan kertaan kirjoittanut, että tällä menolla kohtarytisee oikein kunnolla...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Ulkomaat

Pohjois-Korea laukaisi ohjuksen Japanin yli – YK:n turvaneuvosto hätäistuntoon

Japani ja Yhdysvallat sopivat lisäävänsä Pohjois-Korean painostusta. Trump: Yhdysvallat on sataprosenttisesti Japanin tukena.


Japanin itsepuolustusjoukot harjoittelivat Patriot-torjuntaohjuspatterilla elokuussa, kun Pohjois-Korea oli tehnyt jälleen yhden ohjuskokeen.
POHJOIS-KOREA laukaisi tiistaina paikallista aikaa ballistisen ohjuksen, joka lensi yli Japanin, kertoivat Yhdysvallat, Etelä-Korean sotilaslähteet sekä Japanin hallitus.

Ohjus laukaistiin eteläkorealaisten mukaan Sunanista läheltä Pohjois-Korean pääkaupunkia Pjongjangia. Ohjus lensi 2 700 kilometriä ja se nousi enimmillään noin 550 kilometrin korkeuteen.

Japanin pääministeri Shinzo Abe sanoi maan hallituksen tekevän kaiken mahdollisen japanilaisten turvallisuuden takaamiseksi. Hallituksen edustajan mukaan ohjus oli ”merkittävä ja vakava uhka” Japanille.

Abe kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan keskustelleensa tiistaina puhelimitse Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin kanssa tilanteesta. Abe kertoi, että maat sopivat lisäävänsä painostusta Pohjois-Koreaa kohtaan.

Trump oli pääministerin mukaan myös sanonut, että Yhdysvallat ovat ”sataprosenttisesti” Japanin tukena.

YK:n turvallisuusneuvosto aikoo pitää tiistaina iltapäivällä hätäistunnon Japanin ja Yhdysvaltojen pyynnöstä.

Tokion ja Hongkongin pörssien avautuessa tiistaina, kurssit sukelsivat Pohjois-Korean ohjuskokeen takia.

Edellisen kerran Pohjois-Korea laukaisi kolme lyhyen kantaman ballistista ohjusta lauantaina, kertoi Yhdysvallat. Tuolloin kaikki kolme ohjuksen laukaisua epäonnistuivat heti alkumetreillään.

Aiemmin tässä kuussa Pohjois-Korea on uhannut laukaista ohjuksia Yhdysvaltojen sotilastukikohtaan Guamilla. Jotta Pohjois-Korean ohjukset osuisivat Guamiin, olisi niiden lennettävä Japanin ylitse.

YHDYSVALTOJEN ja Pohjois-Korean välit ovat kiristyneet viime aikoina, etenkin kun Pohjois-Korea testasi heinäkuussa onnistuneesti kahta mannertenvälistä ballistista ohjusta, joiden kantomatkan arvioidaan riittävän Yhdysvaltoihin saakka.

Pohjois-Korea on jatkanut ydinaseidensa kehittämistä laajasta kansainvälisestä vastustuksesta ja pakotteista huolimatta. Kansainvälisesti pelätään sitä, että Pohjois-Korea kykenee rakentamaan ohjukseen soveltuvan ydinpommin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti