perjantai 11. elokuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 16...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, tässä iässä alkaa muistella menneitä. On myös hyödyllistä jopa tarpeellista palauttaa tiettyjä tosiasioita, faktoja mieleen, sillä kaikki vaikuttaa - edelleenkin - kaikkeen.

Ensi viikolla > viikolla 33 minulla on hallussani A4-paperiversiona ne sivut Kemin kaupungin valtuustokausilta 2001-2004, 2005-2008, 2009-2012 ja 2013-2016/2017, joissa ilmenee Kemin kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja eri lautakuntiin valittujen henkilöiden nimet…

Minulla on siten kasassa kaikki ”muistelemiseen” tarvittava tieto - hyvä niin.

En malta odottaa ensi viikkoon selailtuani valtuustokauden 2001-2004 Kemin kaupunginhallinnon sivuja. 
Siihen maailman aikaan Kemin kaupunginjohtajana oli Kalervo Ukkola ja apulaiskaupunginjohtajana Jorma Virtanen. 

Edellä mainituista henkilöistä Jorma Virtanen on minulle tuttu jo vuosikymmenien takaa oppikouluajoilta. Sittemmin 1980-luvun alkaupuolelta myös Rasvaa Rattaisiin ideakilpailun tiimoilta, mutta erityisesti Jorma tuli voimallisesti esiin Kemi-Severomorsk-yhteistyön edesauttajana. Hänen peukalon alla olivat mm. kansainväliset asiat...

Todettakoon, että kävin taidemaalari Olavi Korolaisen kanssa esittämässä Severomorskilaisten kulttuuritervehdyksen kesällä vuonna 1994 käytyämme pystyttämässä kemiläisten kuvataiteilijoiden taidenäyttelyn Murmanskin taidemuseoon. 
Luovutimme Jormalle/Kemin kaupungille muistoksi ison matkamuistoruorin symboloimaan etäisten merikaupunkien mahdollisesti käynnistyvää yhteistyötä.
Em. taidenäyttely siirtyi myöhemmin kesällä Murmanskista Severomorskin Art-Nord-galleriaan. Kyseessä oli MOJA-ryhmä (Marika Hakala, Olavi Korolainen, Jorma Kuula ja Anssi Hanhela). 
Murmanskissa ja Sevoromorskissa kävivät silloin minun lisäkseni Olavi Korolainen ja Anssi Hanhela. Ikimuistoinen matka, josta voisi kirjoittaa vaikka pienimuotoisen teoksen.

Siitä käynnistyi myös Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994 - joka toimii vieläkin tosin "säästöliekillä".

Valtuustokauden 2001-2004 kaupunginhallinnon sivulla on muutamia minulle aikaisemmin tutuksi tulleita henkilöitä: Yrjö Honkakoski tuli tutuksi jo Kemin ammattikoulun ajoilta, Martti Höynälänmaa ammattiyhdistyskuvioiden yhteydestä, Unto Käyhkö em. kuvataideasioista ja luonnollisesti kulttuurilautakunnasta, Leena Pitkänen Kemin kaupunginkirjastosta, Eero Siren teatterilta, Eero Saija liikunta- ja nuorisotyön osa-alueella, Marjaliisa Hynninen musiikin osa-alueella, Matti Päkkilä tekniikan osa-alueella, Tapani Onkalo mm. maanmittaus- ja kaavoitusosa-alueella, Reijo Konu atk-palvelujen osa-alueella, jne. ...

Kahden viimeksi mainitun henkilön kanssa yhteistyö on jatkunut jääkiekon osa-alueella. Mukavina Oulun Kärpät-pelien lähes vuosittaisina katsomisreissuina. Ryhmään on kuulunut myös Kemin Seudun Osuuspankilta Markku Alanärä. 

Onko minulla ollut em. henkilöiden kautta mahdollisuus vaikuttaa kuntapolitiikkaan, mene ja tiedä.
Joka tapauksessa kaikkien em. henkilöiden kanssa minulla on ollut erittäin myönteistä kassakäymistä. Mikäli oikein muistan, kenenkään kanssa eivät "sukset ole niin sanotusti menneet ristiin" - oikeastaan päinvastoin...

Entä luottamushenkilöiden - kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus - kanssa ajanjaksolla 2001-2004?

Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti