perjantai 7. elokuuta 2015

Talvivaara Suomen LKAB - ainakin väliaikaisesti - hyvä niin...

Talvivaara Suomen LKAB - ainakin väliaikaisesesti - hyvä niin.

Talvivaaraa tulee nyt joka tuutista. Toivottavasti yli 80.000 suomalaisen piensijoittajan edut otetaan kohtuullisessa määrin huomioon lähitulevaisuuden ratkaisuissa. Jos ja kun niin arvelen osan piensijoittajista olevan valmiita lisäsijoituksiinkin, joita kipeästi kaivataan jatkossa...


Suora nettilainaus Yle Uutiset sivuilta:


Talvivaara  | 

Valtio jatkaa Talvivaaran toimintaa

Suomen valtion omistama Terrafame Mining Oy jatkaa kaivostoimintaa Talvivaarassa. Louhinnat on tarkoitus aloittaa syyskuun alussa.





Pelastusrengas vuotaneessa kipsisakka-altaassa Talvivaaran kaivosalueella, 15. marraskuuta 2012
Pelastusrengas vuotaneessa kipsisakka-altaassa Talvivaaran kaivosalueella, 15. marraskuuta 2012Kuva: Kimmo Rauatmaa / Lehtikuva

Talvivaaran kaivostoiminta käynnistyy uudelleen Suomen valtion omistaman Terrafame Mining Oy toimesta. Työ- ja elinkeinoministeriö kertoo yhtiön solmineen kauppasopimuksen Talvivaara Sotkamo Oy:n liiketoiminnan ostamisesta sen konkurssipesältä.
Sopimuksen myötä Talvivaaran palveluksessa olevat työntekijät siirtyvät Terrafame Miningin palvelukseen. Uuden omistajan on tarkoitus aloittaa kaivostoiminta Sotkamossa syyskuun alussa.
Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) sanoo kaivostoiminnan nopean käynnistämisen olevan erittäin tärkeää uusien ympäristövahinkojen välttämiseksi.
Terrafame Mining Oy on valtion kokonaan omistaman Terrafame Oy:n tytäryhtiö. Valtio on pääomittanut Terrafame Oy:tä yhteensä 209 miljoonalla eurolla. Kaivokselle on haettu yksityistä rahoitusta ja omistusta ilman tulosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti