sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kiinan talouskupla puhkeamassa...

Maailmantaloutta seuraava talousasiantuntijaystäväni varoitteli muutama viikko sitten Kiinasta.

Itse en silloin pitänyt kovin vakavana ongelmana asiaa, mutta kyllä täytyy avoimesti tunnustaa, että kyllähän se rappaa yhä enemmän suomalaisiakin. Alla olevan artikkelin mukaan aluksi tiettyjä suuryrityksiä ja sitä kautta tavallisia rivisuomalaisia. Vakava paikka kaiken kaikkiaan...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Kiinan ongelmat vyöryvät Suomeen – "Mitään syytä ei ole vähätellä riskejä"

Suomalaiset yhtiöt kärsivät kiertotietä, kun Kiinan talouskasvu hidastuu

TALOUS  

Kaukana ovat ne ajat, kun Kiina oli maailmalle vain kodinkoneita valmistava työpaja. Nyt Kiinan voimistuvat talousongelmat uhkaavat vyöryä maailmalle – myös suomalaisiin yrityksiin.

Näin Kiinan talousongelmat leviävät maailmalle

Shanghain pörssissä osakkeiden hinnat ovat laskeneet.
Maailmankauppa
Kiina on ohittanut Yhdysvallat maailman suurimpana kaupankäyjänä, kun mittarina käytetään tavaroiden yhteenlaskettua tuontia ja vientiä. Kiinan talouden hidastuminen söisi maailmankaupan ja maailmantalouden kehitystä.
Raaka-aineet
Kiina kuluttaa kaksi kolmannesta maailman rautamalmista, melkein puolet kuparista ja yli kymmenen prosenttia öljystä. Siksi Kiinan talouden hidastuminen on laskenut raaka-aineiden hintoja viime aikoina. Raaka-aineiden halpuus vähentää monia investointeja, mutta toisaalta se tekee esimerkiksi auton tankkaamisesta länsimaissa halvempaa.
Valuuttamarkkinat
Kiina säätelee valuuttansa yuanin arvoa keinotekoisesti. Viime aikojen merkit viittaavat siihen, että Kiina haluaa taas heikentää juania saadakseen vientisektorilleen kilpailuetua. Vaarana on kansainvälistä taloutta rasittava valuuttasota.
Velka- ja osakemarkkinat
Yhden maan talousongelmat leviävät muualle nopeasti velka- ja osakemarkkinoiden kautta. Kiinan markkinat eivät kuitenkaan ole täysin avoimet, mikä hidastaa leviämisvaikutuksia. Osoitus tästä nähtiin jo tänä kesänä, kun Kiinan pörssien romahdus ei kylvänyt tuhoa muualla maailmassa.
Suurvaltapolitiikka
Jos Kiinan talous hyytyisi odotettua nopeammin, seurauksena voi olla työttömyyttä ja poliittisen vakauden horjuntaa. Tällä voisi olla vaikutuksensa suurvaltasuhteisiin ja kansainväliseen turvallisuuspolitiikkaan.
Suomen viennistä vain noin viisi prosenttia suuntautuu Kiinaan. Suomi kuitenkin kärsii siitä, että Kiinan talousongelmat heijastelevat energian, raaka-aineiden ja valuuttojen maailmanmarkkinoihin.
"Ensimmäisen vaiheen kärsijöitä on Suomessa aika vähän", sanoo Nordean osakestrategi Eero Färkkilä. "Meillä ei ole isoja öljy-yhtiöitä tai kaivosyhtiöitä. Mutta näiden yhtiöiden investoinneista riippuvaisia yhtiöitä meillä on suhteessa paljon."
Kiinan talousongelmat ovat ulkomailla näkyneet tähän mennessä eniten kaivosyhtiöiden ja luksusmerkkien toiminnassa. Esimerkiksi saksalaisen BMW:n automyynnin huima kasvu Kiinassa on jo pysähtynyt kuin seinään.
Suomalaisista yhtiöistä yksi on Kiinassa ylitse muiden. Hissien ja liukuportaiden valmistaja Kone kerää jo yli 40 prosenttia uusista tilauksistaan Kiinasta. Kasvu on kuitenkin hidastunut nopeasti vuoden 2013 jälkeen.
Mutkan kautta Kiinan talouskasvun hidastuminen koskee isoa joukkoa eri alojen suomalaisyhtiöitä.
Esimerkeiksi Färkkilä nostaa Outotecin ja Metson, jotka palvelevat metalli- ja kaivosalaa. Jos Kiinan rakennusbuumin aiheuttama valtava raaka-aineiden kysyntä hiipuu entisestään, jarruttavat Outotecin ja Metson asiakkaat ympäri maailmaa omaa toimintaansa.
Kiinan talouskasvu on parissa vuodessa hidastunut noin kymmenen prosentin vuosivauhdista seitsemään prosenttiin. Tänä kesänä Kiinan pörssin romahdus on nostanut uusia huolia maan talouden kestokyvystä.
Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen neuvonantaja Jouko Rautava sanoo, että Kiinan talouskasvun hidastuminen on noudattanut Suomen Pankin ennusteita. Osakekuplan puhkeaminen oli sekin ennakoitu.
"Kiinassa on menossa valtava rakennemuutos, joka koskee kaikkia sektoreja. Kun uudistuspolitiikkaa viedään eteenpäin, prosessi ei voi olla ihan siisti. Meidän pitääkin nähdä joitain ongelmia, jos järjestelmän muutoksen halutaan nähdä menevän eteenpäin", Rautava sanoo.
Täysin odotetusti Kiinan talouden hidastuminen ei ole kuitenkaan tapahtunut. Ulkomaankaupan hidastuminen on ollut yllättävän voimakasta. Kiinan velkatasot ovat nousseet, ja se tuo mukanaan riskejä.
"Mitään syytä ei ole vähätellä riskejä, joita tähän kehitykseen liittyy", Rautava sanoo.
"Vaikka markkinat ovat ylireagoineet, siellä on aitoja ongelmia. Kukaan ei viime kädessä tiedä tällaisessa tilanteessa, mikä ongelmien todellinen laatu on."
Suomen Pankki ennustaa, että Kiinan kasvu taantuu ensi vuonna kuuteen prosenttiin. Se on yhä huima luku verrattuna Yhdysvaltojen tai Euroopan talouskasvuun.
Ongelma on, että odotukset ovat niin korkealla ja jokainen pettymys ravistaa markkinoita.
"Markkinat ovat ilman muuta hermostuneita Kiinan kehityksestä. Pelkästään epävarmuus on investointien kannalta hankala asia. Se heijastuu eri sektoreille ja koko maailmantalouteen", Rautava sanoo.

"En haluaisi olla liian synkissä tunnelmissa, mutta Kiinan merkitys maailmantaloudelle on vielä aivan eri luokkaa. Venäjä on monille suomalaisyrityksille ollut tärkeä kohdemarkkina, mutta jos koko maailmantalouden kasvunäkymää ajattelee, niin Kiinan merkitys on huimasti suurempi."
Viime aikoina Venäjän talouskriisi on tuonut Suomen yrityksille runsaasti ulkosyntyisiä ongelmia. Nordean Färkkilä muistuttaa, että myös Kiinan merkitys Suomen taloudelle on tärkeä, vaikka vaikutukset tulevat pääosin mutkan kautta.
  
Moni suomalainen yhtiö kytköksissä Kiinaan
Kone
Suomalaisista yrityksistä Kiinaa ei seurata missään niin tarkasti kuin Koneessa. Hissien ja liukuportaiden valmistajan uusista tilauksista jo 40 prosenttia tulee Kiinasta. Koneen Kiinan-myynnin kasvuvauhti on kuitenkin taantunut kahdessa vuodessa 20 prosentista 5 prosenttiin.
Kone on pärjännyt Kiinassa hyvin verrattuna kilpailijoihin. Koneella on myös paljon valmistustoimintaa Kiinassa, mistä on etua Kiinan valuutan yuanin heikentyessä.
Outotec, Metso
Kiinan alentuneet kasvuennusteet ja erityisesti rakentamisen hidastuminen vähentävät kaivos- ja metalliteollisuuden investointeja maailmalla.
Suomalaiset Outotec ja Metso myyvät teknologiaa mineraali- ja metalliteollisuudelle. Ne kärsivät, kun australialaiset tai chileläiset kaivoshankkeet jäävät yhä useammin toteutumatta.
Konecranes, Cargotec
Kiinan talouskasvun heikkeneminen heijastuu maailmankauppaan ja sitä kautta merirahtien määrään.
Pitkällä aikavälillä tällä on merkitystä esimerkiksi satamanosturien tarpeeseen ja sitä kautta Konecranesin ja Cargotecin myyntiin.
UPM, Stora Enso, Metsä Group
Kiinan talouskasvun ansiosta paperin ja kartongin tuotanto ja kulutus ovat kasvaneet hyvin. Esimerkiksi pehmopapereiden myynti liittyy suoraan elintason nousuun. Suomesta on viety Kiinaan yhä enemmän paperin valmistukseen käytettävää sellua. Lisäksi metsäyhtiöillä on Kiinassa isoja tuotantohankkeita. Kiinan rooli metsäyhtiöiden toiminnassa ei kuitenkaan ole ratkaiseva.
Finnair
Aasian-liikenteeseen keskittyvä Finnair tavoittelee Kiinasta työ- ja vapaa-ajanmatkustajia sekä rahtiliikennettä. Kiinan talouskasvun hidastuminen voi pahimmillaan tarkoittaa sitä, että uusi ja uljas A350-laivasto lentää Kiinaan puolityhjänä. Myös juanin heikkeneminen rasittaa Finnairia, sillä yhtiö myy jonkin verran lentolippuja juaneissa.
Outokumpu
Ruostumattoman teräksen valmistaja Outokumpu kärsii siitä, että Kiinaan on rakennettu liian paljon terästä valmistavia laitoksia suhteessa teräksen kysyntään. Kun kysyntä Kiinassa vaimenee, kiinalaisvalmistajat dumppaavat terästä ulkomaille pilkkahintaan. Outokummun onneksi EU:n polkumyyntitullit ovat helpottaneet tilannetta.
Saga Furs
Kansainvälinen turkiskauppa pyörii nykyään kiinalaisten asiakkaiden ympärillä. Alkuvuodesta Saga Fursin kauppa kävi hyvin, osin Kiinan kylmien talvikelien ansiosta. Myyntiä uhkaavat kuitenkin kiinalaisten ostovoiman kasvun hiipuminen ja Kiinan asenneilmaston muuttuminen niin, että varallisuuden esittelemistä ei enää suosita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti