torstai 13. elokuuta 2015

Myönteisiä uutisia Sotkamon Talvivaarasta...

Toivottavasti myönteinen vire jatkuu. Käytän edesmenneen opettajakollegani sanoja ja totean, että luotan Pekka Perään kuin lahoon seinään.

Hänellä taisi olla edellisen elinkeinoministerin kanssa sukset niin sanotusti ristissä = henkilökemiat eivät toimineet.
Nyt toivottavasti tilanne on toinen ja lopputuloksena saadaan ratkaisumalli, jossa yli 80.000 suomalaisen piensijoittajan sijoitukset kohtuullisessa määrin turvataan...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Talvivaara solmi sopimuksen uuden valtionyhtiön kanssa – Perä: Neuvottelut eri tahojen kanssa jatkuvat

TALOUS  

Kaivosyhtiö Talvivaara on allekirjoittanut sopimuksen Talvivaaran kaivoksen ostaneen valtionyhtiö Terrafamen kanssa kaivostoimintaan liittyvien palvelujen tarjoamisesta.
Sopimuksen mukaan Talvivaara jatkaa palveluiden tarjoamista samoilla ehdoilla kuin aiemmin Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesälle.
"Talvivaara jatkaa liiketoimintaansa tavoitteenaan varmistaa riittävä rahoitus, jotta yhtiö voisi osallistua Sotkamon kaivoksen toimintaan tai varmistaakseen toisenlaisen taloudellisen ja/tai toiminnallisen järjestelyn, joka mahdollistaa yhtiön elinkelpoisen liiketoiminnan jatkumisen ja johtaisi parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen yhtiön keskeisten sidosryhmien kannalta", Talvivaara kertoo tiedotteessaan.

Perä ei kerro sopimuksen arvoa, mutta se takaa tulojen jatkumisen konkurssin tehneen kaivosyhtiön pörssissä noteeratulle emoyhtiölle.
Kaivososakeyhtiön toimitusjohtaja Pekka Perä sanoo, että tehty sopimus on vain jatkoa vanhalle sopimukselle, jossa hänen johtamansa pörssiyhtiö myi henkilö- ja laitepalveluksia konkurssipesälle. Pesän tilalle tuli nyt valtion omistama Terrafame Mining, joka pyrkii aloittamaan jälleen varsinaisen kaivostoiminnan.
Sillä on Perän mukaan palkkalistoillaan lähes 50 henkilöä, jotka ovat Sotkamossa palvelemassa kaivostoiminnan jatkuvuutta.
Perä sanoo edelleen jatkavansa ”eri tahojen” kanssa aktiivisia neuvotteluja mahdollisuuksista päästä jälleen mukaan osakkaana ja rahoittajana kaivosyhtiöön. Hän ei kerro tahoja, joiden kanssa keskustellaan.
”Haemme pohjaan kestävään ratkaisuun kaivostoiminnalle, koska valtio on ilmoittanut, etteivät he halua olla yksin pyörittämässä toimintaa.”
Aikaa ratkaisun löytämiseen on Perän mukaan ensi vuoden loppuun. Tämä raja tulee saneerausohjelmasta.
Talvivaara Sotkamo asetettiin viime marraskuussa konkurssiin.
Valtion Terrafame Mining ilmoitti viime perjantaina ostavansa kaivoksen liiketoiminnan. Sijoitusyhtiö Audleyn on kerrottu jättäytyneen kaupan ulkopuolelle.
Järjestely merkitsee sitä, että valtio ottaa kaivoksen toiminnan kokonaan haltuunsa.
Tavoitteena on, että louhinta kaivoksella alkaisi syyskuun alussa.
Konkurssipesän kaivostoimintaa on rahoitettu julkisin varoin. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on rahoittanut toimintaansa tarjoamalla hallinnollisia ja teknisiä palveluita sekä vuokraamalla koneita ja laitteita konkurssipesälle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti