Mielenkiintoinen artikkeli Reijolta...

Tunnen miehen hänen Kemin ajoiltaan. Olin hänen, alla olevassa artikkelissa mainitsemassa Rikasta pohjoista seminaarissa 17.4. Kemissä. Vaihdoimme muutaman sanankin seminaaritauolla. Toivotin hänet tervetulleeksi pistäytymään meillä Haukkarissa lähinnä kuvataiteen merkeissä. Kiireitä taitaa pitää... Tämä on toisaalta testikirjoitin > mahtaako hän kiireiltään lukea säännöllisesti edes minun tekstejäni? Suora nettilainaus Lapin ammattikorkeakoulun sivuilta:

NORSU LUUTORNISSA	29.4.2015
Vararehtori Reijo Tolppi
Olen pitänyt konttoria reilun vuoden huoneessa C 440. Huoneeni on pitkän, harmaasävyisen käytävän päässä, C rakennuksen ylimmässä kerroksessa. En tiedä johtuuko siitä, että ruuhkaksi asti opiskelijoita tai henkilökuntaa ei ole kynnyksen yli pyrkimässä. Ero on kieltämättä suuri verrattuna edelliseen työhuoneeseen, joka oli ison ja paljon käytetyn neuvotteluhuoneen vieressä. Omaa vuoroaan odottelevaa kokousväkeä oli huoneessani aikaa tappamassa siinä määrin, että joskus olisi voinut perustellusti jakaa jonotusnumeroita. Kun näppituntuma talon arkeen ohenee, niin siinä pakkaa maailmankuva vääristymään. Olin 17.4. Kemissä Rikasta pohjoista -seminaarissa. Hieno tilaisuus kaikin puolin. Itselleni todellinen silmienaukaisija oli energinen nuorimies Kevitsan kaivoksesta, joka esitteli seuraavan henkilöstöryhmien ongelmatietoisuutta koskevan havainnon: Kaivosmaailman keskeiset tuotantoon vaikuttavat ongelmat ovat tuttuja 100 % työntekijöille 74 % työnjohdolle 9 % keskijohdolle 4 % ylimmälle johdolle    Aika pelottava lista. Varsinkin tuo keski- ja ylimmän johdon tietämättömyys arjen ongelmista on häkellyttävää tasoa. Kaivosmaailma toki poikkeaa lainalaisuuksiltaan suuresti korkeakouluista. Kaivoksissa tehdään tyypillisesti vuorotyötä ja alihankkijoilla on suuri rooli tuotannossa. Eroista huolimatta pahoin pelkään, että ainakin samansuuntaisia ovat vastaavat luvut Lapin AMKissakin. Ihmisluonteeseen vaan kuuluu, että hyvät uutiset tavoittavat johdon ripeästi, huonot uutiset hitaasti tai ei ollenkaan. Siinä käy helposti niin, että johdon kuva omasta organisaatiosta muotoutuu ylipositiiviseksi. Olen jo toivoni siinä suhteessa menettänyt, että istumalla omassa konttorissani tuntuma talon toimintaan säilyy. Vaan eipä hätää, vielä minä osaan konttoristani ulos ilman opaskoiraa. Meinaan ennen kesälomia kierrellä talossa selvästi enemmän kuin tähän asti. Toivottavasti kiertely jalostuu tietämykseksi.