lauantai 29. heinäkuuta 2017

Tänään Kemin Selkäsaaressa...

Käväisimme tänään Selkäsaaressa. Viimeksi olemme käyneet sunnuntaina 16.07.2017. Ajatus oli mennä sinne viikolla 29 lastenlasten kanssa, mutta asia ei heitä hotsettanut eikä heillä tainnut olla riittävän lämmintä vaatetusta mukanaan tänne Perämeren pohjukkaan tultuaan.
Tänään ilma oli monimuotoinen ja siinä tapahtui nopeita vaihteluja. Tuli vähän tihkusadettakin.
Myös vedenpinta nousi muutamassa tunnissa vähintäänkin 30 senttimetriä tuulen kääntymisen myötä.

Mökille kavuttuamme ihmettelimme äänettömyyttä. Yksikään lintu ei lähistöllä laulellut. Ilmeisesti olivat menneet - emot ja poikaset - syvemmälle metsään opettelemaan elämän realiteetteja.

Tänään oli trimmeripäivä, asia hoitui noin puolessatoista tunnissa. Siistimme ainoastaan aivan mökin ja varastorakennuksen lähitienoon. 

Kävi mielessä, että teeveestä tuttu Huvila & Huussi-porukka pistäisi alueen uuteen uskoon kahdessa-kolmessa päivässä. Tuskin se olisi ihan hinnankaan kiroissa. Asia erikseen, kiinnostaisiko em. tyyppistä porukkaa tulla tänne Perämeren pohjukkaan.

Vaimoni poimi "nurkan takaa" metsämansikoita. On niissä erinomainen maku/aromi, ne ovat kertakaikkiaan hyviä...

Tarkistin/kunnostin onget. Kuusi onkea on nyt kovassa iskussa - tarvittaessa. Laitoin yhden heittovavan myös kuntoon. Sitä ei ole käytetty kymmeniin vuosiin. Toinen on vielä varastossa.
Saattaa olla, että kokeilen kunnostamaani heittovapaa vielä tämän kesän aikana. Lisäksi vaihdoin toiseen pilkkiin aivan tavallisen mustan koukun. Se on "särkikoukku", särki ei voi sitä ja siinä olevaa matoa vastustaa. 
Niin kuin olen kirjoittanut, toivon aina saavani yhden särjen, jonka viipaloin isojen ahventen houkutukseksi.


Mukava saarikäynti taas kerran...

Maihin tultuamme kiersimme Kemin sisäsataman kautta. Moottoripyörä- ja rokkiväkeä näytti olevan paljon liikkeellä. Perinteinen, vuotuinen tapahtuma Run to 60`näyttää keräävän tänne väkeä...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti