lauantai 8. heinäkuuta 2017

Mielenkiintoista ja tosi ovelaa piiloviestintää...

Käsintiskatessa tulee usein hyviä ideoita ja toisaalta hyviä havaintoja menneestä elämästä.

Olen kuullut usein sanottavan: "Sekin voisi maistella konjakkia ja syljeskellä kattoon!" Em. toteamus liittyy eläkeläisiin, jotka ovat edelleen mukana monessa, myös jonkinasteisella panostuksella mm. kuntapolitiikassa.
Usein edellä mainittuun toteamukseen liittyy myös sivulausessa maininta, että kohteena olevalla henkilöllä "ei ole rahasta kiinni" eli kyseessä on jokseenkin hyvin toimeentuleva henkilö, jolla vaatimattomilla luottamustehtäväpalkkioilla ei ole suurtakaan merkitystä. 

Lisäksi samaan litaniian liittyy toteamus:"Kyllähän sillä olisi vielä muutakin tekemistä, kannattaisi nauttia elämästä!"

Muutakin tekemistä vielä ennen kuin...

Lisäksi olen kuullut usein mainittavan: "Silläkin on viimeinen väri hiuksissa." ja/tai "On menossa kohta viimeinen kvartaali".

"Jumal`avita! Tuohan on koko ajan tarkoittanut loppujen lopuksi myös ja nimenomaan minua." paukahti hetki sitten tiskatessani takaraivoon...

Kyllä! Olen ollut kaksi viimeistä valtuustokautta täysin ansaitsemallani eläkkeellä, lokakuussa tulee eläkkeellä olemista jo yhdeksän vuotta. 

Kertakaikkiaan taitavaa piiloviestintää! Minun pitäisi olla ja nauttia eläkkeelläololosta eikä sotkeutua mm. kuntapolitiikkaan. 
Varmaan edellä mainittua ajatusmaailmaa on jaettu kuin aamulehteä. Eipä ihme, että mm. Kemissä 70+ - ikäiset ajettiin totaalisesti sivuraiteille.

Kuulen selvästi muutaman lukijan populistisen faktisesti mutisevan: "Siellä joutavat ollakin!" Näin raadollisestiko se paljon puhuttu ikärasismi toimii? Mene ja tiedä sano...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti