keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Minne voi viedä vanhan tulostimen tai modeemin?

Maailma on kertakäyttökulttuurin kyllästämä, "saastuttama" valitettavasti. Viime keväänä vein aikamoisen määrän tietotekniikkaan liittyvää aineistoa Kemin Monitarmoon - kierrätykseen = romutettavaksi. 
Joukossa oli laitteita, jotka olivat ihan käyttökunnossa, mutta niistä oli aika kerta kaikkiaan ajanut ohi > sähkökirjoituskone, lankapuhelimen puhelinvastaaja, monitorit, jne. ehkä em. laitteiden metallit saavat jossakin vaiheessa "uuden elämän"...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Teknologia

Minne voi viedä vanhan tulostimen tai modeemin? HS keräsi ohjeet elektroniikan kierrättämiseen

Oikea kierrätyspaikka riippuu laitteen koosta ja käyttökelpoisuudesta.


KESÄLLÄ on aikaa tyhjentää kaappeja ja hankkiutua eroon turhasta tavarasta. Sähkölaitteiden kierrättäminen voi tuntua vaikealta, mutta niitäkin otetaan vastaan ilmaiseksi monessa paikassa.

Oikea henkilö kertomaan teknologiaromun sijoituspaikoista on Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän ympäristöasiantuntija Minna Partti.

”Ihmiset säilövät tekniikkaromua nurkissaan, koska eivät tiedä, mitä sille pitäisi tehdä”, Partti arvelee.

Hylättyjä kodinkoneita löytyy hänen mukaansa jopa tienposkesta ja metsäteiden varsilta. Se tuntuu kummalliselta, kun laitteita kuitenkin otetaan vastaan ilmaiseksi.

MINNE mikäkin laite sitten pitäisi viedä?

Ensimmäinen kysymys on laitteen kunto: Jos laite on käyttökelpoinen, se kannattaa viedä kierrätyskeskukseen. Siellä otetaan vastaan myös pikkuviallisia sähkölaitteita.

Käyttökelvottomat laitteet voi viedä joko Sortti-asemille, kiertävään elektroniikkaromun jäteautoon tai mihin tahansa isohkoon elektroniikkaa myyvään liikkeeseen. Pienillä liikkeillä ei ole vastaanottovelvollisuutta. Sortti-asemalle otetaan vain kolme kappaletta samaa laitetyyppiä kerrallaan, eli esimerkiksi neljää mikroa ei voi viedä sinne samalla reissulla.

Laitteen koko vaikuttaa siihen, minne se viedään. Jos laitteen mikään mitta ei ole isompi kuin 25 senttiä, sen voi viedä mihin tahansa sähkölaitteita myyvään liikkeeseen. Kaupan ei siis tarvitse olla sama, josta laite on ostettu.

Jos laite on isompi, sen voi palauttaa liikkeeseen samalla kun ostaa uuden sähkölaitteen. Jos uutta laitetta ei osta samalla, vanhan ottaa vastaan vain virallinen vastaanottopiste. Sellaiset löytää sivustolta kierratys.info. Kodinkoneliikkeistä ainakin Gigantti on järjestänyt liikkeisiinsä vastaanottopisteen, jossa ei vaadita uuden laitteen ostamista.

Vastaanottopisteisiin voi viedä kaikki sähköllä toimivat laitteet: Vanhat tietokoneet, tulostimet, kännykät, kuulokkeet, kodinkoneet ja jopa paristoilla toimivat lasten lelut. Tulostimet kannattaa viedä ilman mustekasetteja ja pölynimurit ilman pölypusseja.

Keräyspisteistä laitteet päätyvät johonkin kierrätysyritykseen, kuten Kuusakoskeen tai Stenaan. ”Suurin piirtein kaikki materiaali pystytään hyödyntämään”, Minna Partti kertoo.

Hän muistuttaa, että sähkölaitteita ei saa laittaa sekajätteeseen. Jos laitteita ei kierrätä, ne päätyvät kuitenkin jätteenpolttolaitokseen. Silloin paljon käyttökelpoisia materiaaleja jää hyödyntämättä.

JOKU voi haluta säästää elektroniikkaa muistoksi jälkipolville. Museoarvoa laitteilla on harvoin, ja rahan takia niitä tuskin kannattaa säilyttää. Joistain laitteista voi saada kirpputorilta muutaman kympin, mutta ei niillä tienaamaan pääse.

Tekniikan museon museoinsinööri Raimo Paappa sanoo, että suurin osa nykyajan ja lähimenneisyyden tekniikasta on massavalmistettua eikä edes säily käyttökelpoisena.

Muotoilu voi kuitenkin nostaa vanhentuvan elektroniikan arvoa.

”Ericssonin Kobra-puhelin on haluttua keräilytavaraa, mutta muut 1960-luvun puhelimet ovat suurelta osin arvottomia”, Paappa sanoo.

ELEKTRONIIKAN arvoa voi nostaa myös se, jos laite nousee harrastuspiireissä kulttimaineeseen. On kuitenkin vaikea ennakoida, mikä yksittäinen tuote saavuttaa tällaisen aseman. Arvonnousu edellyttää myös, että laite on moitteettomassa kunnossa – ja harva jokapäiväisessä käytössä ollut laite pysyy kolhiintumattomana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti