MITEN ottaa riittävän vakavasti vaalit, joissa lopputulos näyttäisi gallup-kyselyitä vasten selvältä?
Ensi tammikuussa järjestettävien presidentinvaalien ongelma ei ole kannatukseltaan epätasainen ehdokasasetelma tai ennakoitu vaalitulos, vaan asennoituminen itse vaaleihin.
TÄHÄN mennessä huomio on luonnollisesti kiinnittynyt taktisiin ja peliteoreettisiin kysymyksiin.
Onko sosiaalidemokraattinen presidenttiehdokas paneeleissa ”uhrilampaan” roolissa, koska Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma eivät lähteneet ehdolle? Miten kävisi vihreiden Pekka Haavistolle tällä kertaa toisella kierroksella? Onko presidentti Sauli Niinistön puoluerajat ylittävä valitsijayhdistys sittenkään aito kansanliike?
Näitä ja monia muita kysymyksiä on pohdittu alkukesän aikana. Osa kommentaattoreista tuntuu ennakoivan vaaleja melkeinpä tylsiksi. Näin voi ollakin, jos asiaa tarkastelee yksioikoisesti urheilusuorituksena, jossa vain maaliviivan ylittämisjärjestys merkitsee.
Presidentinvaalien arvo on kuitenkin myös vaalikamppailun tuottamassa sisällössä. Ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat nousevat hetkeksi keskiöön. Vaalit antavat mahdollisuuden pohtia erilaisia tapoja johtaa maan ulkosuhteita.
Yhtä ainoaa tapaa ei nimittäin ole.
SIISPÄ MITÄ nopeammin siirrymme vaalikeskustelussa sisältöihin, sitä merkityksellisemmiksi vaalit muuttuvat. Kampanjointia ja keskustelua ei siksi kannata jättää vasta joulukuulle vaan pyrkiä aloittamaan se mahdollisimman aikaisin.
Syitä on monia.
Maailma on muuttunut kuuden vuoden aikana dramaattisesti niin Suomen lähialueilla, Euroopan unionissa, Yhdysvalloissa kuin Lähi-idässäkin.
Suomen asemoiminen keskelle tätä nopeaa muutosta mahdollistaa kiinnostavamman pohjan poliittisille vaalikeskusteluille, joita vanhastaan on hallinnut melko yksiniittinen väittely Nato-jäsenyydestä.
SUHDE Venäjään on monimutkaistunut Ukrainan sodan ja Krimin miehityksen jälkeen. Erityisen kiintoisaa on keskustelu siitä, minkälaisia vaihtoehtoja Suomella on toimia uudessa tilanteessa suhteessa Venäjään.
Ensi tammikuussa järjestettävien presidentinvaalien ongelma ei ole kannatukseltaan epätasainen ehdokasasetelma tai ennakoitu vaalitulos, vaan asennoituminen itse vaaleihin.
TÄHÄN mennessä huomio on luonnollisesti kiinnittynyt taktisiin ja peliteoreettisiin kysymyksiin.
Onko sosiaalidemokraattinen presidenttiehdokas paneeleissa ”uhrilampaan” roolissa, koska Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma eivät lähteneet ehdolle? Miten kävisi vihreiden Pekka Haavistolle tällä kertaa toisella kierroksella? Onko presidentti Sauli Niinistön puoluerajat ylittävä valitsijayhdistys sittenkään aito kansanliike?
Näitä ja monia muita kysymyksiä on pohdittu alkukesän aikana. Osa kommentaattoreista tuntuu ennakoivan vaaleja melkeinpä tylsiksi. Näin voi ollakin, jos asiaa tarkastelee yksioikoisesti urheilusuorituksena, jossa vain maaliviivan ylittämisjärjestys merkitsee.
Presidentinvaalien arvo on kuitenkin myös vaalikamppailun tuottamassa sisällössä. Ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat nousevat hetkeksi keskiöön. Vaalit antavat mahdollisuuden pohtia erilaisia tapoja johtaa maan ulkosuhteita.
Yhtä ainoaa tapaa ei nimittäin ole.
SIISPÄ MITÄ nopeammin siirrymme vaalikeskustelussa sisältöihin, sitä merkityksellisemmiksi vaalit muuttuvat. Kampanjointia ja keskustelua ei siksi kannata jättää vasta joulukuulle vaan pyrkiä aloittamaan se mahdollisimman aikaisin.
Syitä on monia.
Maailma on muuttunut kuuden vuoden aikana dramaattisesti niin Suomen lähialueilla, Euroopan unionissa, Yhdysvalloissa kuin Lähi-idässäkin.
Suomen asemoiminen keskelle tätä nopeaa muutosta mahdollistaa kiinnostavamman pohjan poliittisille vaalikeskusteluille, joita vanhastaan on hallinnut melko yksiniittinen väittely Nato-jäsenyydestä.
SUHDE Venäjään on monimutkaistunut Ukrainan sodan ja Krimin miehityksen jälkeen. Erityisen kiintoisaa on keskustelu siitä, minkälaisia vaihtoehtoja Suomella on toimia uudessa tilanteessa suhteessa Venäjään.
Sotatoimet Syyriassa tekevät aiheesta entistä ajankohtaisemman. Tasavallan presidentillä on perinteisesti ollut käsissään tahtipuikko Venäjän-suhteissa.
NIIN IKÄÄN ehdokkaiden näkemykset Suomen suhteista Yhdysvaltoihin, sen nykyjohtoon ja presidentti Donald Trumpin politiikkaan toivottavasti virittävät aktiivisen keskustelun transatlanttisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä.
Entä miten suhtautua Euroopan unioniin? Rahaliitto on käynyt kuilun partaalla, Britannia päättänyt lähteä unionista ja lukuisia poliittisia tulipaloja on sammuteltu eri puolilla EU:ta. Visegrad-maissa haastetaan uhmakkaasti avoimen demokratian perusteita.
Unioni on perinteisesti uusiutunut kriisien kautta. Jos siis edessä on uusi ennakoitu kiihdytysvaihe, mikä on näkemys Eurooppa-politiikan suunnasta?
MONI mahdollisista vaaliaiheista on valtaoikeuksien näkökulmasta hallituksen tontilla, mutta keskustelua ei silti kannata rajata liian ahtaaksi.
Ehdokkailta voi odottaa mielipiteitä vakauteen liittyvistä asioista. Miten ylläpidetään keskinäistä luottamusta yhteiskunnassa? Kuinka hallita ja torjua ääriajattelua ja -tekoja? Onko kriittinen infrastruktuuri kunnossa?
Ilmastopolitiikka ja maahanmuuttokysymykset ovat ajankohtaisia. Väestöliikkeet ovat isompi ja kouriintuntuvampi aihe kuin edellisten presidentinvaalien aikaan.
Kun päälle lisää vielä Itämeren alueen sotilaspoliittiset jännitteet ja toisaalta pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuudet, keskusteltavaa riittää.
PAINAVIA sisältöasioita vasten onkin hankalaa pitää muita ehdokkaita ”uhrilampaina” ylivoimaiseksi oletetun ehdokkaan varjossa. Kyse on asennoitumisesta.
Osallistuminen vaaleihin voi tarjota poliitikoille arvokkaan mahdollisuuden käydä hymistelemätöntä keskustelua sellaisista aiheista, joista tavallisesti puhutaan presidenttivetoisesti. Kun keskustelun taso säilyy korkeana, sekä vaalien että ehdokkaiden arvo nousee.
NIIN IKÄÄN ehdokkaiden näkemykset Suomen suhteista Yhdysvaltoihin, sen nykyjohtoon ja presidentti Donald Trumpin politiikkaan toivottavasti virittävät aktiivisen keskustelun transatlanttisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä.
Entä miten suhtautua Euroopan unioniin? Rahaliitto on käynyt kuilun partaalla, Britannia päättänyt lähteä unionista ja lukuisia poliittisia tulipaloja on sammuteltu eri puolilla EU:ta. Visegrad-maissa haastetaan uhmakkaasti avoimen demokratian perusteita.
Unioni on perinteisesti uusiutunut kriisien kautta. Jos siis edessä on uusi ennakoitu kiihdytysvaihe, mikä on näkemys Eurooppa-politiikan suunnasta?
MONI mahdollisista vaaliaiheista on valtaoikeuksien näkökulmasta hallituksen tontilla, mutta keskustelua ei silti kannata rajata liian ahtaaksi.
Ehdokkailta voi odottaa mielipiteitä vakauteen liittyvistä asioista. Miten ylläpidetään keskinäistä luottamusta yhteiskunnassa? Kuinka hallita ja torjua ääriajattelua ja -tekoja? Onko kriittinen infrastruktuuri kunnossa?
Ilmastopolitiikka ja maahanmuuttokysymykset ovat ajankohtaisia. Väestöliikkeet ovat isompi ja kouriintuntuvampi aihe kuin edellisten presidentinvaalien aikaan.
Kun päälle lisää vielä Itämeren alueen sotilaspoliittiset jännitteet ja toisaalta pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuudet, keskusteltavaa riittää.
PAINAVIA sisältöasioita vasten onkin hankalaa pitää muita ehdokkaita ”uhrilampaina” ylivoimaiseksi oletetun ehdokkaan varjossa. Kyse on asennoitumisesta.
Osallistuminen vaaleihin voi tarjota poliitikoille arvokkaan mahdollisuuden käydä hymistelemätöntä keskustelua sellaisista aiheista, joista tavallisesti puhutaan presidenttivetoisesti. Kun keskustelun taso säilyy korkeana, sekä vaalien että ehdokkaiden arvo nousee.
- KolumniSeuraa
- PääkirjoituksetSeuraa
- PresidentinvaalitSeuraa
- Kaius NiemiSeuraa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti