Erinomaisen hyvä, koskettava artikkeli >ammatti-ihmisen sanomaa...
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Kuoleminen voi pelottaa – "Kuoltuani en mene taivaaseen enkä helvettiin, vaan rakkaitteni sydämiin"
Kuoleminen voi pelottaa sekä kuolevaa että hänen läheisiään. Kuolemasta voi pienin keinoin tehdä myös hyvän.
Harva asia on elämässä yhtä varmaa kuin se, että me kaikki kuolemme. Kuoleman vääjäämättömyys kulkee mukana myös elämässä. Filosofian lisensiaatti, psykoanalyytikko Pirkko Siltalan mukaan kuolemanpelon lisäksi meissä asuu elämänpelko.
– Kun emme kiellä tai väheksy kuoleman läsnäoloa, osaamme elää ajatellen minkälaista elämää minä haluan ja mikä siinä on tärkeää.
Pelkäämme kuolemaa sen lopullisuuden takia. Moni pelkää sairautta ja kipuja. Kuolema on meille tuntematon asia.
– Kulttuurimme on etääntynyt hyvin vahvasti kuolemisesta ja kuolemasta. Meillä ei enää ole rituaaleja, joita kuolemisen äärellä ennen oli.
Pitkään saattohoidossa työskennellyt Pirkko Siltala haluaa lisätä tietoisuutta kuolemisesta vastikään ilmestyneellä kirjallaan Elämän päättyessä – Matka kohti kuolemaa.
Hyvä kuoleminen on arvokasta
"Olen kovasti miettinyt, millainen kuolemisen hetki tulee olemaan. Pari päivää sitten minulla oli aavistus siitä; se oli jonkinlaista siirtymistä."
Pirkko Siltalan kirjan mukaan kuolevan on saatava elää viimeiset vaiheensa oman arvonsa säilyttäen ja löytää itselleen persoonallinen, oma kuolemansa.
Kuoleva työstää lähestyvän kuoleman herättämiä tunteita ja ajatuksia mielessään. Niiden perusteella hän rakentaa itselleen oman kuoleman identiteetin.
– Suhteemme kuolemaan riippuu paitsi henkilökohtaisista elämänkokemuksista ja ihmissuhteista, niin myös ajasta, kulttuurista ja paikasta, jossa elämme.
Kivun ja muiden oireiden lievityksen rinnalla keskeistä on arvokkuuden, itsemääräämisoikeuden ja yksilöllisyyden kunnioitus kiireettömyyden ja rauhallisuuden ilmapiirissä.
Kuoleva kirjoittaa elämäntarinansa loppuun
"Uskon, että tavalla tai toisella henkeni säilyy, elää ja vaikuttaa lasteni ja mieheni elämässä."
Kuoleva käy läpi elämänvaiheitaan. Hän tekee elämästään tilinpäätöstä: mikä on ollut tärkeää, missä olen onnistunut, missä epäonnistunut?
Hän saattaa myös miettiä, mikä asia tai teko tekee hänestä edes hetkeksi kuolemattoman. Jatkuuko hän lapsissaan ja lapsenlapsissaan? Onko hän rakentanut talon? Ollut läsnä tarvitseville? Tästä pohdinnasta voi syntyä toivoa ja lohdutusta.
Omaisilla, ystävillä ja hoitohenkilökunnalla on tärkeä rooli kuuntelijana.
– Kuoleva tarvitsee tukea ja kuuntelijan elämäntarinaansa rakentaessaan. Toinen ihminen myös kirvoittaa muistelemaan paremmin kuin yksin voisi tehdä.
Kuoleman lähestyessä esiin nousee usein myös vaikeita tunteita, jopa vihaa. Pirkko Siltalan mukaan se on vain hyväksi kuolevalle.
– Voi tulla mieleen ihmisiä, joiden kanssa vielä haluan puhua, ehkä pyytää anteeksi tai tehdä sovintoa. Asioiden selkeyttäminen eheyttää ja vapauttaa omalta osaltaan kuolemaan.
Kuolemalle antautuminen pelottaa
"Olen kuin lepakko enkä tiedä mihin kiinnittyä; putoan ja putoan."
Kuolemassa pelottaa paitsi sen lopullisuus, myös kontrollin menettäminen. Suurinkaan pomo tai presidentti ei pysty ohjaamaan tai määräilemään kuolemaa.
Pirkko Siltala kirjoittaa kirjassaan, että kuolemansa äärellä ihminen on muukalainen omassa elämässään, uuden ja tuntemattoman edessä.
Kuoleva elää järjestyksen ja kaaoksen, hallinnan ja avuttomuuden jännitteessä.
Kuoleva elää järjestyksen ja kaaoksen, hallinnan ja avuttomuuden jännitteessä.
Kuoleva on luisumassa minuuden tunteen kadottamiseen. Jotta seurauksena ei olisi paniikki ja epätoivo, kuoleva tarvitsee rinnalleen jonkun toisen ihmisen, saattelijaksi kuoleman matkalle. Omaisten ja läheisten läsnäolo on osa hyvää kuolemaa.
– On hyvin tärkeää, että meidän ei tarvitse kuolla yksin.
Käsi kädessä on hyvä kuolla
"Minä olen valmis. Haluan, että kuolema tulee jo tänä iltana."
Vuorovaikutuksessa läheisten tai hoitajien kanssa kuoleva kokee, että hän on merkityksellinen toiselle.
– Äänensävyt ovat tärkeitä, mutta keskeistä ovat kosketus, tunto- ja liikeaistimukset, jotka sitten lopulta saattelevat kuolemaan.
Mitä lähempänä kuolemaa ihminen on, sitä tärkeämmiksi fyysiset tuntemukset muuttuvat. Ihminen palaa siten ikään kuin vastasyntyneen vauvan tilaan.
Saattohoidon konkarina Pirkko Siltala tietää, että kuoleman hetket ovat hyvin ruumiillisia. Hän kuvailee kirjassaan, että kuoleva tavoittaa toisen ihmisen katseen, kuulee äänensävyn ja tunnistaa kosketuksen. Hän saattaa vastata liikahduksin, äännähdyksin ja sulkemalla tai avaamalla silmänsä.
Eri aistein välittyvä vuorovaikutus muodostaa lopulta jäähyväiset. Lohdullisesti kuolemaa voi ajatella hiljaisuutena ja vapautuksena.
"En tiedä, mitä kuoleman jälkeen on, mutta minä en ole menossa taivaaseen enkä helvettiin. Minä menen rakastamieni ihmisten sydämiin ja teen siellä hyviä tekoja."
Jutussa käytetyt sitaatit ovat kuolemaa lähellä olevien ihmisten kommentteja. Ne löytyvät Pirkko Siltalan kirjasta Elämän päättyessä - Matka kohti kuolemaa. Kirjapaja, 2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti