lauantai 9. maaliskuuta 2019

Soini avautuu mediasta ja poliitikoista soten kaaduttua: "Eikö yksikään pässinpää ottanut ennakkoon huomioon tätä mahdollisuutta?"

Hmmmmm - niinpä - mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:

Soini avautuu mediasta ja poliitikoista soten kaaduttua: "Eikö yksikään pässinpää ottanut ennakkoon huomioon tätä mahdollisuutta?"

Timo Soini antaa runtua useaan suuntaan.
Hallituksen kaatuminen
Ulkoministeri Timo Soini (sin.) piti tiedotustilaisuuden eduskunnassa 5. maaliskuuta 2019.  Kuvassa hän kävelee eduskunnan käytävällä tiedotustilaisuuden jälkeen.
Markku Ulander / Lehtikuva
Ulkoministeri Timo Soini (sin.) kritisoi sekä mediaa että poliitikkoja tuoreessa blogikirjoituksessaan. Soini sanoo lausuvansa soten kaaduttua muutaman "ammattipopulistin" ajatuksen mediasta ja poliitikoista välilaskulla Afrikkaan. Itse pääministeri Juha Sipilän (kesk.) päätökseen hallituksen erosta Soini ei sanojensa mukaan ota kantaa.
– Media oli tapansa mukaan pihalla kuin lintulauta. Eikö yksikään pässinpää ottanut ennakkoon huomioon tätä mahdollisuutta, vaikka tulos ja ulos- levyä on soitettu taajaan kuin Nuoruustangoa Nuorten sävellahjassa? Ei yksikään! Soini kirjoittaa.
– Politiikan toimittaminen on aivan eri asia kuin poliittinen toimittaja, joita meillä kyllä riittää, hän jatkaa.

"Petteri Orpo oli yllättynyt kuin tarhapöllö"

Soini kuvailee valtiovarainministeri Petteri Orpoa yllättyneeksi kuin tarhapöllö.
– Antti Rinne oli aivan kuin täh ja häh. Pekka Haavisto haukotteli. Jussi Halla- aho ei saanut edes luovuuspuuskassaan liitettyä sotea maahanmuuttoon. Jan Vapaavuoren soperruksista ei saanut mitään selvää, hän kirjoittaa.
Sipilä pyysi eilen presidentti Sauli Niinistöltä eroa soteuudistuksen kaaduttua. Hallitus jatkaa toimitusministeristönä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti