tiistai 26. maaliskuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin käymään Kivikankaalla jututtamassa Ammattiopisto Lappian koulutuspäällikköä Jouko Isometsää. Olimme sähköpostiviestinnän kautta sopineet ajaksi klo 08.30...

Vein Joukolle muistoksi Kemin ammattikoululla ( sittemmin Kemin ammatioppilaitos, sittemmin Kemi-Tornion ammattiopisto, sittemmin Ammattiopisto Lappia) käytetyn ns. nappulataulun.

Olin Joukolle kertonut, että olen syntyisin kemiläinen ja tulin perheeni kanssa takaisin Kemiin loppukesästä 1981, jolloin aloitin ammattiaineiden opettajana Kemin ammattikoulussa. 
Siihen maailman aikaan oppilaitoksen lukujärjestykset tehtiin ns. nappulatauluilla. Opettajat uhrasivat siihen elokuun alussa pari päivää. Homma hoitui Kemissä edesmenneen apulaisrehtorin Toivo Topi Tapion johdolla. Topi oli erinomaisen taitava asiassa. Mielestäni hän osasi luovia myös taitavasti toteuttaen eri opettajien toiveita. 
Kyseiset nappulataulut, joita oli kaksi, toimivat aina siihen saakka, kunnes tietotekniikka alkoi tehdä ne tarpeettomiksi. Kemin ja Tornion ammatillisen koulutuksen yhdistymisvaiheessa – siirtyessämme Karjalahdelta Kivikankaalle – pelastin toisen em. nappulatauluista. Siinä on kiistatta pala ammattikoulun ”lukujärjestystekniikan” historiaa - silloisine opettajineen. 
Kyseinen nappulataulu on 2000-luvun alkupuolelta, jolloin siihen tietotekniikan osuutta väänsi silloinen rehtorin sijainen Urpo Selkälä - ansiokkaasti...
Kerroin Joukolle, että josko nappulataululle löytyisi paikka jossakin työhuoneessa tai neuvotteluhuoneessa.

Jouko vei minut toivomukseni mukaan tutustumaan kalastuspuolen koulutustiloihin.

Em. tiloissa opettajat Vesa Niemitalo ja Esa Rastas antoivat perusinfon koulutusalasta.

Pois lähtiessäni käväisin entisessä työhuoneessani, jossa tapasin mm. uuden prosessialan opettajan.
Kerroin hänelle lyhyesti oman taustani. Oli mukava jutusteluhetki, jonka yhteydessä sain kuulla, että vanhoille kalvoilleni oli löytynyt edelleen käyttöä. Totta - on asioita, jotka pysyvät maailman sivu entisellään. Vanhoja mappejani näytti olevan edelleen myös hyllykössä. 

Sain kuulla, että em. työhuone usealle opettajalle muokataan lähiaikoina uuteen uskoon...

Pois ajellessani pääsin poliisin puhallusratsiassa puhaltamaan uudentyyppiseen "suppiloon". Se ei aiheuttanut lisätoimenpiteitä.

Mukava aampuhde kertakaikkiaan...

Kävin illalla vaimoni kanssa Lyseon lukion salissa kuuntelemassa Kemin kaupunginorkesterin Puhaltajien konsertin - ensimmäistä kertaa. Erinomasta soitantaa, mutta ei ehkä aivan meidän juttu...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti