perjantai 29. maaliskuuta 2019

Mitä tänään tähän asti....

Perinteisten aamutoimien jälkeen kävin läpi vaimoni avustuksella omalta osaltani KeIO ry:n tilit vuodelta 2018. 
Olen Juhani Tolvasen kanssa ollut vuosikausia kyseisen yhdistyksen toiminnantarkastajina vuoroin varsianaisena ja vuoroin varasellaisena. 
Olemme Kemin insinööriopiskelijoiden kanssa sopineet, että vuosi 2018 on sitten viimeinen meidän osaltamme.

Olen saanut pariinkin otteeseen Wetteriltä alla olevan mainoksen sähköpostiini. Siksipä päätin menomatkalla keskustaan poiketa Karjalahdella.
Siellä automyyjät virittäytyivät päivän aktiivimyyntitapahtumaan. Vilkaisin uutuudet ja lähdin ajelemaan keskustaan.

Kävin viemässä Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n toimitilaan Vinssiin Meripuistokatu 16 5. krs. em. KeIO ry:n aineistot vuodelta 2018.

Sen jälkeen kävin vilkaisemassa Artei Gallerian tämän kuukauden kuvataiteilijan Marjo Hyttisen töitä, hienoja töitä.

Kotiin ajellessani aistin kevään tulevan ryminällä, lumet ja jäätkin saavat ainakin tänään kyytiä...














Volvo Hybrid-kiertue Kemin Wetterillä 28.-30.3.2019!

Suomen suosituimmat ladattavat kiertueella

Volvon laaja T8 -lataushybridimallisto kiertää 28.-30.3. Kemin Wetterillä. T8 Twin Engine -hybridimalleissa sähkö- ja polttomoottori toimivat yhdessä ja tarjoavat suuren tehon (390 hv), pienen polttoaineenkulutuksen ja mahdollisuuden ajaa puhtaasti sähköllä. Käytössä on neljä eri ajotilaa ja AWD-neliveto.
Kiertueella on mukana yhteistyökumppani DEFA:n edustaja esittelemässä latausasemapakettia sekä antamassa hybridiautojen lataamiseen liittyvää tietoa perjantaina 29.3.







Kiertueella koeajettavana:

§  S90 T8 AWD R-Design
§  S90 T8 AWD Inscription
§  V90 T8 AWD R-Design
§  V90 T8 AWD Inscription
§  XC90 T8 R-Design
§  XC90 T8 Inscription
§  V60 T8 R-Design
§  V60 T8 Inscription
§  XC60 T8 AWD R-Design
§  XC60 T8 AWD Inscription
Sekä lisää Volvon hybridimalleja. Tervetuloa koeajolle!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti