perjantai 9. kesäkuuta 2017

Ylen kannatusmittaus: Vihreille historiallisen korkea lukema, SDP:n kannatus hupenee entisestään...

Kannatusmittauksia tulee ja menee.


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Ylen kannatusmittaus: Vihreille historiallisen korkea lukema, SDP:n kannatus hupenee entisestään

Perussuomalaisten kannatus väheni, vaikka puolue on saanut huomiota puheenjohtajatenttien takia.
Politiikka

Vihreät -puolueen ilmapalloja.
Marja Väänänen / Yle
Kun SDP piti puoluekokouksensa Lahdessa helmikuun alussa, jatkokaudelle valittu puheenjohtaja Antti Rinne paalutti kovia vaatimuksia puolueen kuntavaalimenestykselle.
Rinteen mukaan demareiden piti palauttaa tekemiseensä voittamisen kulttuuri(siirryt toiseen palveluun), eikä puolueelle kelpaisi kuntavaaleista mikään muu kuin ”oikea vaalivoitto”.
Jo aiemmin Rinne oli asettanut SDP:n tavoitteeksi suurimman puolueen paikan kuntavaaleissa. Kuntavaalien tulos toiseksi suurimpana puolueena ja 0,2 prosentin vaalitappio olivat selvä pettymys puolueelle.

Puoluekannatus

Demarien mollivoittoinen tarina jatkuu Ylen tuoreessa kannatusmittauksessa. SDP:n kannatus on huvennut 0,9 prosenttiyksikköä sitten toukokuun mittauksen.
– Kuntavaalitulos ei ollut toivottu, niin se varmasti aiheutti jonkin verran lamaantumista. Presidenttiehdokkaan etsiminen on luonut epävarmuutta, sanoo toimitusjohtaja Jari Pajunen Taloustutkimukselta.


Pajunen kuitenkin alleviivaa, ettei kansanedustaja Eero Heinäluoman ilmoitus presidenttikisasta ehtinyt vaikuttaa kannatusmittaukseen. Heinäluoma ilmoitti maanantaina, ettei hän lähde ehdolle.
– Vaikutus tulee jo pidemmältä ajalta, Pajunen sanoo.
SDP:n odotetaan ilmoittavan ehdokkaastaan syksyllä. Presidentinvaalit pidetään tammikuussa 2018.

Puheenjohtajakisa kirittää vihreitä…

Puheenjohtajakisaa käyvä vihreät yltää Ylen mielipidemittauksessa kaikkien aikojen parhaaseen tulokseensa. Tänä vuonna vihreät on nostanut gallup-kannatustaan 1,5 prosenttiyksiköllä.
Puolue on käynyt puheenjohtajakamppailua maaliskuusta lähtien, jolloin varapuheenjohtaja Maria Ohisalo ilmoittautui ensimmäisenä kisaan mukaan. Sen jälkeen kisaan ovat tulleet mukaan myös kansanedustajat Touko Aalto, Emma Kari, Krista Mikkonen ja Olli-Poika Parviainen sekä tutkija Mika Flöjt.
– Vihreiden kannatuksen nousuun on varmasti kolme syytä. Ensinnäkin vihreiden kannatus nousi jo keväällä heille korkealle tasolle ja sitten tuli hyvä kuntavaalitulos, joka ruokki kannatusta, Pajunen sanoo.
Kolmas syy löytyy puheenjohtajakisasta, joka on tuonut puolueelle julkisuutta. Samalla kisa on pysynyt siistinä, eikä puolueen kannattajille ole välittynyt epäselvyyttä puolueen linjasta.
Vihreiden kannatuksen kasvu on ollut voimakasta sen jälkeen, kun Niinistö valittiin kesäkuussa 2011 puheenjohtajaksi. Tuolloin Ylen mittauksessa vihreitä ilmoitti kannattavansa 7,2 prosenttia vastanneista.
Niinistön kaudella puolue on yli kaksinkertaistanut gallup-kannatuksensa.

…ja jarruttaa perussuomalaisia

Perussuomalaisissa on käyty puheenjohtajakisaa yhtä aikaa vihreiden kanssa. Puolueen kärkiehdokkaina ovat europarlamentaarikko Jussi Halla-aho sekä eurooppa-, kulttuuri-, ja urheiluministeri Sampo Terho, jotka ovat olleet eri mielipidemittauksien kärjessä.
Tämän lisäksi kisassa ovat vielä mukana kansanedustajat Leena Meri ja Veera Ruoho sekä Harjavallan perussuomalaisten puheenjohtaja Riku Nevanpää.
Vaikka puoluekokoukset näkyvät yleensä kannatuspiikkinä mittauksissa, tällä kertaa näin ei ole käynyt. Tilanne onkin päinvastainen kuin vihreillä.
– Perussuomalaisten puheenjohtajavaali näyttää herättävän enemmän kysymyksiä kuin antavan vastauksia. Vihreillä odotetaan saman linjan jatkuvan, Pajunen sanoo.
Paitsi että julkisuudessa on esitetty kysymyksiä perussuomalaisten poliittisesta linjasta, myös puolueen eduskuntaryhmän mahdollista hajoamista on epäilty(siirryt toiseen palveluun).
Puoluejohto on tosin kiistänyt, että suunnitelmia ryhmän hajottamisesta olisi olemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti