PRESIDENTTIEHDOKKAASTA on kehkeytynyt Sdp:lle visainen ongelma – turhaankin. On demokratian kannalta hyvä, että vaaleissa on vaihtoehtoja, mutta oma ehdokas ei ole suinkaan sellainen elämän ja kuoleman kysymys kuin Sdp ja muut puolueet uskovat.
Torstaina Sdp tiedotti järjestävänsä ehdokasasettelun 12.6.–26.6. ja jäsenäänestyksen elokuussa, jos ehdokkaita tulee useampia. Tällä menetelmällä ehdokas epäilemättä löytyy. Aina on halukkaita näin näyttävään tehtävään. Toinen asia on, millainen ehdokas Sdp:lle jää lopulta käteen. Tätä ennen ovat nimittäin kaikki varteenotettavat kieltäytyneet – hyvistä syistä.
SDP:N OMAT rivit ovat olleet täysin sekaisin. Yhdet ovat halunneet oman ehdokkaan. Toiset ovat halunneet, että Sdp menee Niinistön taakse. Heihin ilmoittautui yllättäen myös entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Hän perusteli kantaansa sillä, että suuri osa Sdp:n kannattajista äänestää joka tapauksessa Niinistöä jo ensimmäisellä kierroksella, ja sillä, että Sdp on tyytyväinen Niinistön ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Kolmannet olisivat vieneet Sdp:n vihreiden ehdokkaan Pekka Haaviston taakse. Muiden muassa europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari on pitänyt Haavistoa Niinistöä luontevampana vaihtoehtona, ellei omaa ehdokasta millään löydy. Sitä Haavisto epäilemättä arvomaailmaltaan olisikin.
Sdp ei olisi kuitenkaan voinut puolueena asettua enempää Niinistön kuin Haavistonkaan tueksi. Osa puolueen voimahahmoista olisi varmasti asettunut vastapuolen leiriin, eikä sekamelska olisi vähentynyt vaan kasvanut.
Sdp:llä on karvaita kokemuksia viime vaaleista. Kaikin puolin erittäin pätevä ehdokas Paavo Lipponen sai vain 6,7 prosenttia äänistä – ja nöyryyttävän lopun komealle uralleen.
NYT ON varmistunut, että Sdp asettaa oman ehdokkaansa. Sekään ei kuitenkaan lopeta sekavaa tilannetta. Osa puolueen jäsenistä, kannattajista puhumattakaan, äänestää tämänkin jälkeen jo ensimmäisellä kierroksella joko Niinistöä tai Haavistoa.
Juhannuksen seutu on otollista aikaa presidenttiehdokkaan etsimiselle. Onhan silloin perinteisesti etsitty myös sulhasia ja morsiamia. Ehdokas saattaa hyvinkin näyttäytyä Antti Rinteelle, kunhan hän pyörähtelee alasti viljapellossa tai katsoo keskiyöllä kaivoon.
Ellei todella hyvää ehdokasta näyttäydy, olisi kuitenkin parempi, ettei puolue asettaisi lainkaan omaa ehdokastaan, vaan antaisi jäsenilleen ja kannattajilleen vapaat kädet. Nehän heillä jo ovat.
PUOLUEET kuvittelevat, että oma ehdokas vaikuttaa menestykseen muissakin vaaleissa. Näyttöjä dogmin tueksi on vähän.
Rkp:n ehdokas Elisabeth Rehn sai vuoden 1994 vaalien toisella kierroksella 46,1 prosenttia äänistä, mutta Rkp hävisi seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa 0,3 prosenttiyksikköä.
Niinistön menestys vuoden 2006 vaaleissa saattoi osaltaan nostaa kokoomuksen 3,7 prosenttiyksikön voittoon seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa. Niinistön voitto vuoden 2012 vaaleissa ei taas pelastanut kokoomusta 2,2 prosenttiyksikön tappiolta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
Haavisto sai vuoden 2012 vaalien toisella kierroksella 37,4 prosenttia äänistä. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa vihreät ylsivät vain 8,5 prosentin kannatukseen ja 1,3 prosenttiyksikön voittoon.
Omasta ehdokkaasta näyttää olevan hyötyä vain, jos puolue on muutenkin nousukiidossa. Puolueen syöksykierre taas voi vain syvetä, jos oma ehdokas menestyy musertavan huonosti. Juuri tästä Sdp sai vuoden 2012 vaaleissa karvaan opetuksen – oppimatta mitään.
MITÄ JOS poliitikot lakkaisivat aliarvioimasta kansalaisten älyä ja tietämystä? Presidentinvaalit eivät ole puolue- vaan henkilövaalit. Äänestäjät vastaavat juuri siihen kysymykseen, joka heille esitetään: kenet he haluavat presidentiksi. Heiltä ei kysytä, mitä puoluetta he kannattavat.
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti