tiistai 27. kesäkuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 6 ...

Edellisen osan loppupuolella kirjoitin mm. seuraavaa:

Edelliseen littyvänä pieni, mielenkiintoinen keskustelu silloisen rehtorin Pentti Lehdon kanssa.
Päivä, pari ennen Kemin kaupunginhallituksen kokousta, jossa rehtorin valinta päätettiin, Pentti totesi "muina miehinä", että hän on saanut kuulla, että SKDL:llä on kaksi hakijaa rehtorin virkaan: Pekka Dementjeff ja Aki Pyykkö.

Totesin Pentille: "En ole minkään puolueen jäsen enkä siten varmaankaan SKDL:n ehdokas." 
"Perskules! Onko näin? Tämä tieto on vietävä heti päättäjille!" Pentti totesi välittömästi.

Perskules oli äärimmäisen voimakas ilmaisu Pentiltä. En muista hänen koskaan kiroilleen.

Tämä oli kuntapolitiikkavaikuttamista parhaimmillaan/pahimmillaan. Mutta kuka äänesti silloin ketäkin...?
___________________________________________________________________

Muun muassa Kemin kaupunginhallituksen tarkastetut pöytäkirjat ovat julkisia, kenen tahansa luettavissa nykyisin netissä, tosin myös paperiversio on Kemin kaupungintalolla mahdollisuus lukea.
Näin oli tilanne aikaisemminkin. Paperiversion saattoi käydä lukemassa, mikäli jokin käsittelyssä ollut asiakokonaisuus erityisesti kiinnosti.

Äänestyskäyttäytyminen on aina mielenkiintoinen. Puoluepoliittiset jakolinjat voivat olla täysin kristallinkirkkaita mutta varsin usein täysin ennalta arvaamattomiakin ja edellisten välimaastosta.

Arvelen, että Kemin ammattikoulun rehtorin valinnassa 1980-luvun alkupuolella oli tehty selkeä diili, sopimus tyyliin - tämä teille niin tuo meille. Näinhän se kuntapolitiikassa menee. Puhutaan avoimesti kuntamafiasta Suomessakin/Kemissäkin.

Selailin hetki sitten Kemin kaupunginhallituksen pöytäkirjaa syksyltä 1981, josta on pääteltävissä, että Kemin ammattikoulun rehtoriksi valittu Pekka Dementjef sai SKDL:n, SDP:n, jonkun vasemmanlaidan marginaaliryhmittymän ja Keskustan äänet ja minä sain Koomuksen ja Liberaalisen Kansanpuolueen hallitusedustajien äänet. Äänestystulos 11-2...

Todettakoon lisäksi, että em. hallitusjäsenistä on vielä tälläkin hetkellä kaksi mukana Kemin kaupungin päättävissä elimissä.

Niin - edellinen on oletus, koska äänestys oli salainen lippuäänestys. Todettakoon lisäksi, että Kokoomuksen ja Liberaalisen kansanpuolueen hallitusjäsenet yrittivät pistää rehtorin viran uudelleen hakuun, he hävisivät äänestyksen 11-2 lukemin...

Toki Kemissä on edistytty aikaisempien vuosikymmenien tilanteesta. Silloinhan "tarvittiin" kolme kaupunginjohtajaa > varsinainen kaupunginjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja ja teknillinen kaupunginjohtaja. Eläköitymisen myötä em. riesasta päästiin eroon.
Edellinen järjestely kuulemma vaati henkilövalinnoissa eri hallintokunnissa kaksin- jopa kolminkertaisen varmuusvalinnan. Mene ja tiedä. Näin asioista perillä olevat isot pojat ovat kertoneet...

1980-luvun alkupuolen Kemin ammattikoulun rehtorivalinta noudatti varsin yleistä kaavaa, valitaan henkilö mahdollisimman kaukaa. Sillä varmistetaan = poistetaan turhan hyvät > tuttavalliset paikallissiteet, mutta siinä menetetään samalla kiistatta - nykyterninologiaa käyttäen - KEMI FIST (KEMI ENSIN) - elementti. 

Näin valitettavasti kävi mielestäni em. valinnassa. Tornio pääsi selkeästi niskanpäälle ammatillisessa koulutuksessa. Kemi joutui painitermiä käyttääkseni niin sanotusti siltaan ja siitä on vaikea päästä pois...

Se oli Kemin kannalta murheellista kuntapoliittista vaikuttamista, oikeastaan vaikuttamattomuutta. Kemin joutui, ajautui ammatillisen koulutuksen osa-alueella ajopuun asemaan...

Oliko silloisilla päättäjillä, Kemin kaupunginhallituksen jäsenillä puhtaat jauhot pussissa?


Osallistuin kohtalaisen aktiivisesti 1980-luvun alkupuolella Ammatillisten Oppilaitosten Insinöörit AOI ry:n toimintaan, opintopäiville. Myös Metsäteollisuuden työnantajaliiton Paperiteollisuuden opettajien vuotuisille koulutuspäiville. Erinomaisia tapahtumia...

Olin Insinööriliiton valtuustossa 01.01.1981-31.12.1983.

Näemmä alan päästä vähitellen otsikon asiaan: Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa.

Itse aistin koko 1980-luvun ajan, että ainakin itselläni ei ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa kuntapolitiikassa eikä minulla - rehellisesti ja avoimesti todettuna - ollut minkäänlaista kiinnostusta asiaan.

Näin vuosikymmeniä jälkeenpäin ajatellen - jälkiviisaana - olisi pitänyt olla kaukaa viisas ja valita Kemissä oikea puolue, vaikka se olisi tehnyt kipeääkin ja rassannut jonkin verran omaa arvomaailmaakin. Niinhän ne kunnon kivikasvoiset poliitikot tekevät - kuulemma...

Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti