tiistai 13. kesäkuuta 2017

Perussuomalaisten ryhmä hajosi täysin – Timo Soini 20 lähtijän joukossa...

Hmmmmm - vai niin - ei oikeastaan yllätys, tilanne muuttuu tosi mielenkiintoiseksi. Kohta ei ehkä tarvita kuin yksi "apupuolue" hallituksen pönkittämiseksi jos sitäkään...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Perussuomalaisten ryhmä hajosi täysin – Timo Soini 20 lähtijän joukossa

20 kansanedustajaa lähtee perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.
Politiikka

Timo Soini saapumassa perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokoukseen Helsingissä 13. kesäkuuta.
Timo Soini saapumassa perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokoukseen Helsingissä 13. kesäkuuta.Jussi Nukari / Lehtikuva
20 edustajaa lähtee ja muodostaa oman eduskuntaryhmän. Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on lähtijöiden joukossa. Myös muut perussuomalaisten ministerit, Sampo Terho, Jussi Niinistö ja Jari Lindström ovat lähtijöiden joukossa.
Asiasta kertoi kansanedustaja Simon Elo ennen perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokousta. Elon mukaan ryhmän nimi on ainakin toistaiseksi Uusi vaihtoehto.
– Ryhmä on valmis jatkamaan Sipilän hallituksen hallitusryhmänä samalla ohjelmalla ja kokoonpanolla, Elo sanoi.
Elo toimi pikaisesti järjestetyssä tiedotustilaisuudessa ryhmän puhemiehenä.
– Tänään emme ole politiikkoja vaan isänmaan asialla. Kyse ei ole vain siitä, että Jussi Halla-aho valittiin vaan niistä tahoista, jotka puolueen kaappasivat, Elo sanoi.
Päätös oli lopulta yllättävän helppo, Elo sanoi.
Työministeri Jari Lindström sanoo joutuneensa raskain mielin myöntämään, että perussuomalaiset ei ole se puolue, johon hän liittyi.
– Kun menin Jyväskylään, minulla oli vielä poliittinen koti. Lauantaina minulla ei sitä enää ollut, Lindström kertoi.

Valmis hallitukseen

Elon mukaan ryhmä on valmis hallitusneuvotteluihin. Häneltä kysyttiin, onko pääministeri Juha Sipilä tietoinen perussuomalaisten hajoamisesta.
– Pääministeri kuulee tästä vähintäänkin nyt, Elo sanoi.
Timo Soini kertoi olevansa ryhmässä rivijäsen. Soini sanoi muiden tavoin, että perussuomalaiset ei ole enää sama puolue.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti