maanantai 12. kesäkuuta 2017

Mitä tänään 12.06.2017 klo 9-12...

Ajelin pulpettiveneellä Kemin Hahtisaaresta Selkäsaaren läheisyydessä olevan Lehmikiven karikon kupeeseen kokemaan kaksi katiskaa. Sen verran pohjoistuuli painoi venettä karikkoa päin, että täytyi olla kohtalaisen rivakkana.
Muutamia kymmeniä pieniä ahvenia, otin ämpäriin muutamia ja loput takaisin mereen. Otin katiskat saman tien mukaani ja ajoin Selkäsaaren pohjoispäätyyn ja pistin ne pyytämään uuteen paikkaan. Samalla annoin veneen ajelehtia pohjoisrannan läheisyyteen ja ankkuroiduin.

Jähti lähti sisäsatamasta liikkeelle. Kojukallion kohdalla olivat purjeet jo ylhäällä. Pohjoistuuli vei mukavan näköisesti alusta.

Välittömästi veneeni läheisyyteen ilmestyi lokki odottelemaan mahdollisia makupaloja.

Kaksi jigionkea ja pilkki veteen ja...

Pientä ahventa alkoi tulla, pilkki oli taas tehokkain. Keltainen jigi tuntui kiinnostavan enemmän kuin ruskea. Pilkissä oli pari kunnon "tömäisyä", mutta en saanut nostetuksi kaloja veneeseen saakka. Riittävän nopea, aggressiivinen veto oli hiukan "ruosteessa", olihan tämä ensimmäinen onkireissu tälle kesälle.

Ongella ehtii mietiskellä kaiken maailman asioita - pieniä ja suuria. Tuli vahva tunne, että tänä kesänä käyn ongella lähinnä kotitarpeiksi.

Onneksi madot loppuivat, joten lähdin ajelemaan rantaan ja samantien kotiin kalojen perkkaukseen. Kalat ovat perkattuina, veret "lypsettyinä" ja pestyinä pakastimessa.

Perkeet upotin tontin kulmalle multaan. Luonto hoitaa ne siellä tehokkaasti...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti