maanantai 26. kesäkuuta 2017

Venäjä uhkaa kieltää Telegram-viestisovelluksen – Uutissivusto: työntekijöitä siirretty Suomeen...

Hmmmmm - vai niin - minulla on vahva epäilys, että tässä on kerta kaikkiaan "koira haudattuna". Tällä läpinäkyvällä tempulla yritetään saada jalansijaa Suomessa...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Venäjä uhkaa kieltää Telegram-viestisovelluksen – Uutissivusto: työntekijöitä siirretty Suomeen

Salattuja viestejä välittävä Telegram on ollut muun muassa terroristijärjestö Isisin käytössä.
Venäjä

iPhone 5.
Andrew Gombert / EPA
Venäläinen viestipalvelu Telegram ja Venäjän viranomaiset ovat ajautumassa törmäyskurssille, joka voi johtaa viestipalvelun käytön estämiseen Venäjällä.
Uutissivusto Fontankan(siirryt toiseen palveluun) tietojen mukaan Telegram olisi jo varotoimena siirtänyt kaikki Pietarissa työskentelevät työntekijänsä Suomeen. Sivuston mukaan Suomi olisi antanut ohjelmoijille työluvat ja he työskentelevät lähellä rajaa. Tietoa ei ole toistaiseksi vahvistettu.
Yle kertoi maaliskuussa, että Telegram oli ilmoittanut Maailman talousfoorumille toimipaikakseen Savitaipaleen. Yhtiön perustaja Pavel Durov oli edustanut tämän takia foorumissa Suomea. Tuolloin yritystä ei kuitenkaan löytynyt Etelä-Karjalan toimipaikkarekisteristä.

Salattua viestintää

Telegram on venäläinen viestipalvelu, joka toimii pitkälti samalla tavalla kuin Suomessa tunnetumpi Whatsapp. Yritys kertoi viime vuoden alussa, että sovelluksella olisi sata miljoonaa käyttäjää.
Telegramilla on mainetta erityisen hyvin salattuna viestintävälineenä, joka ei luovuta tietoja viranomaisille. Gizmondo-sivuston(siirryt toiseen palveluun) mukaan asiantuntijat ovat tosin kyseenalaistaneet salauksen pitävyyden.
Isis-äärijärjestö käyttää Telegramia viestintäänsä ja propagandansa levittämiseen, Washington Post kertoo(siirryt toiseen palveluun). Terrorismia torjuvat viranomaiset ovat jo pitkään vaatineet, että Telegramin pitäisi suitsia tarkemmin Isisin propagandaa sovelluksessaan.

Ei vastannut yhteydenottoihin

Telegramia uhkaa kieltäminen Venäjällä, koska se ei ole rekisteröitynyt viestintävälineeksi. Venäjän tietoverkkoja valvovan Roskomnadzorin johtajan Aleksandr Žarovin mukaan yhtiö ei ole vastannut millään tavalla viranomaisten yhteydenottoihin.
– Jos Telegram todella kieltäytyy toteuttamasta velvollisuuksiaan viestintäpalvelujen tarjoajana, sen käyttö on estettävä, kunnes saamme vaatimamme tiedot, Žarov sanoo perjantaille päivätyssä lausunnossaan Roskomnadzorin sivuilla.(siirryt toiseen palveluun)
NTV-kanavan haastattelussa Zarov sanoi, ettei Telegramilla on muutama päivä aikaa suostua vaatimuksiin. Hän lisäsi, että Telegram on terroristien suosima sovellus.
– Tiedustelupalvelujen mukaan tutkimuksissa on käynyt ilmi, että terrori-iskuja valmistellessa ja myös niiden aikana käytetään juuri Telegramia. Miksi tämä yhteys? Koska Telegramin välittämät viestit ovat salattuja, Žarov sanoi Interfax-uutistoimiston mukaan.(siirryt toiseen palveluun)

Telegram ei näytä suostuvan

Telegramin ja viranomaisten kiistan taustalla on Venäjällä säädetty laki, jonka mukaan viestipalvelujen on säilöttävä venäläisasiakkaidensa käyttäjätiedot Venäjällä sijaitsevilla palvelimilla. Jos Telegram rekisteröityy viestintävälineeksi, sillä olisi kuusi kuukautta aikaa siirtää tiedot Venäjälle.
Venäjä on jo aiemmin estänyt esimerkiksi LinkedIn-palvelun, koska se ei ole suostunut viranomaisten vaatimuksiin. Asiantuntijoiden mukaan kansainvälisten sivustojen on käytännössä mahdotonta noudattaa lakia, eikä sitä ole sovellettu esimerkiksi Facebookiin tai Twitteriin.

 Pavel Durov
Pavel DurovNick Lubushko

Telegram ei näytä taipuvan vaatimuksiin. Sen johtaja Pavel Durov vastasi sosiaalisessa mediassa, että sovelluksen estämisen myötä venäläiset siirtyisivät vain käyttämään amerikkalaisia sovelluksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti