lauantai 17. kesäkuuta 2017

Viitoset...

Lähetin alla olevan artikkelin alkuvikosta Lounais-Lappi-lehteen. Arvelen, että se aikanaan julkaistaan. Sinä Blogisivuni lukijana voit lukea sen etukäteen ja kommentoida, mikäli siihen tarvetta ilmenee.
Teksti on kirjoitettu ennen Kemin kaupunginvaltuuston kokousta eli maanantaita 12.06.2017 eli olen ollut "kuulopuheiden" varassa.

VIITOSET…

Suomessa järjestettiin kuntavaalit poikkeuksellisesti huhtikuussa 2017. Uudet valtuustot aloittavat nelivuotisen toimikautensa näinä aikoina eli kesäkuussa, jolloin eri ryhmittymien hallitus-, lautakunta-, kuntayhtymä-, tms. luottamushenkilöpaikat on saatu neuvoteltua kohdilleen.
Muun muassa kuntavaaleihin liittyvänä monet meistä väittävät, että mitä se oikeastaan kannattaa äänestää, sama meno se kuitenkin jatkuu joka tapauksessa, olipa asioista päättämässä kuka tahansa...
Monet meistä väittävät myös, että kyllä sitä vaalien alla luvataan vaikka kuu taivaalta, mutta kun vallan kahvaan päästään, niin lupaukset unohtuvat ja takki kääntyy sutjakkaasti yhdessä yössä...
Monet meistä väittävät lisäksi, että kaikilla poliittisilla puolueilla ohjelmat ovat niin samantyyppiset, ettei niitä erota toisistaan suurennuslasillakaan, hyvä jos pilkun paikka tekstissä on eri kohdassa...
Lisäksi usein esitetään väite, että tulevaisuudessa olisi parasta arpoa kaikki luottamushenkilöpaikat ehdokkaiden kesken. Lopputulos olisi vähintäänkin yhtä hyvä kuin nykyinen menettelytapa.
Oli niin tai näin, mutta...

Kiinnitin hetki sitten huomiota Kemin tärkeimpien luottamuspaikkojen jakoon. Tuli mieleen Pokeri-peliin liittyvä käsite viitoset > avopekerissa eli sökössä sitä ei ole, koska jokerikorttia ei käytetä.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt Kemin valtuuston puheenjohtaja ja kolme varapuheenjohtajaa ovat kaikki naisia. Pokeritermein: Kuningattareita, daameja/rouvia/akkoja/ämmiä...
Lisäksi sokerina pohjalla Kemin kaupunginhallituksen puheenjohtaja jokerikorttina - ainakin huhutietojen mukaan - on hänkin nainen...
En kirjoita akkavallasta, mutta toivottavasti ”viitoset” ohjeistavat luottamustehtävien kokousajankohdat kohdalleen.

Mielestäni ne pitää olla pääsääntöisesti ma-pe päiväseltään, iltapäivällä klo 12-16 välisenä aikana, sillä asiantuntijoiden mukaan myöhässä alkavien ja loppuvien kokousten tuottavuus on tavallista alempi.
Tekstin voinee tulkita myös siten, että myöhäisenä aikana pidettävien ja pitkään kestävien kokousten tuottavuus on tavallista alempi...

Väitän, että siirtyminen em. menettelyyn parantaa tehtävien päätösten tasoa, järkeistää kaikkien osapuolten ajankäyttöä ja edesauttaa työssäjaksamista.

Lisäksi em. menettelyllä todennäköisesti puretaan edes hiukan valitettavan monien luottamushenkilöiden – kokouksesta toiseen tukka putkella tapahtuvaa – hillitöntä nykymenoa illansuussa...

Pohdiskeluterveisin
Aki Pyykkö
Opetusalan eläkeläinen Kemistä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti