tiistai 13. kesäkuuta 2017

Ruotsissa varoitetaan Venäjän kasvavasta ydinaseuhasta...

Hmmmmm - vai niin - uhka on todellinen...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Ruotsissa varoitetaan Venäjän kasvavasta ydinaseuhasta

Ruotsin puolustuksen tutkimuslaitos FOI sanoo, että Venäjä on jatkanut taistelukentällä käytettävien taktisten ydinaseiden kehittämistä ja ylläpitoa.
Ydinaseet
Venäläiset sotilaat lastaavat Iskander-M-ohjusta kuljetusalustalle Astrahanin alueella Etelä-Venäjällä toukokuussa 2015.
Venäläiset sotilaat lastaavat Iskander-M-ohjusta kuljetusalustalle Astrahanin alueella Etelä-Venäjällä toukokuussa 2015.Dmitry Rogulin / AOP
Ruotsin puolustuksen tutkimuslaitoksen mukaan taistelukentillä käytettävät taktiset ydinaseet uhkaavat laskea ydinsodan kynnystä. Taktisilla aseilla tarkoitetaan esimerkiksi ydinräjähteillä varustettuja torpedoja, vapaasti pudotettavia pommeja ja lyhyen matkan ydinohjuksia. FOI:n uudessa raportissa(siirryt toiseen palveluun) sanotaan, että ydinaseiden merkitys korostuu jälleen Venäjän turvallisuuspolitiikassa.
Dagens Nyheterin haastatteleman FOI:n tutkijan mukaan Venäjä näyttää uskovan, että rajoitettu ydinsota olisi voitettavissa. Raportissa varoitetaan siitä, että tilanne voi nyt muuttua vaarallisemmaksi kuin kylmän sodan aikoihin. Ruotsin puolustuksen tutkimuslaitoksen mukaan muuttuneeseen tilanteeseen olisi reagoitava myös Ruotsin puolustuksessa.
Muun muassa Ranska ja Britannia ovat vastanneet Venäjän uhkaan modernisoimalla omia ydinaseitaan, arvioidaan FOI:ssa.
Venäläispoliitikot ja diplomaatit ovat viime vuosina useaan otteeseen väläytelleet ydinaseiden käyttöä. 
Esimerkiksi viime vuonna venäläispoliitikko uhkasi Norjaa ydiniskulla. 
Myös Tanskaa kohtaan(siirryt toiseen palveluun) on esitetty samantyyppisiä uhkauksia ydinaseiden käytöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti