keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 72...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Olin ensimmäistä kertaa mukana keskustelemassa ja omalta osaltani päättämässä esityksestä seuraavan vuoden talousarvioiksi Kemin sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta. 

Kyllä avoimesti on todettava, että käsiteltävät luvut "lähes päätä huippasivat" varsinkin, kun itse ne vielä "käänsin" markoiksi.
Luvut olivat suuria ja mieltä jäyti vielä ennakkopelko, että nekään eivät riitä, ylityksiä tulee ja raamit paukkuvat ja sitä myötä pyyhkeitä/urputusta on odotettavissa...

Kyllä monesti mietin ensimmäisen sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden lähestyessä loppua, miten tiukilla virkamiehet ovat, nimenomaan sosiaali- ja terveystoimen johtaja Liisa Ståhle. 
Lautakunnan puheenjohtajan Risto Myyryn rooli ei myöskään ollut kadehdittava, pintaa hän varmaan oli joutunut koventamaan, kun iholle käytiin aivan varmasti jatkuvasti.
________________________________________________________________________

Käväisin uteliaisuuttani Kari Hanhisuannon Facebook-sivulla. Lueskelin pätkän hänen ja Risto Myyryn keskustelua, josta en kerta kaikkiaan malta olla lainaamatta alla olevaa Riston repliikkiä:


Se on Kari totta, että lautakunta työ on merkittävä paikka jäsennelle vaikuttaa kuntalaisten asioihin, jossa politiikalla ei ole suurtakaan merkitystä. Olen monesti hiljaisuudessa miettinyt menneitä aikoja, ja aikaa kun olin kunnallispolitiikassa, Olin sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsen koko koko sen ajan kun olin kunnallispolitiikassa mukana, toimien lautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sosiaalijaoston puheenjohtajana, se oli vaikuttamisen aikaa. Minulla oli myös ilo olla lautakunnassa samaan aikaan kun siellä oli nyt jo esmennyt Timo Juutinen, joka myös toimi lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Olen todennut joskus vähän itsekkäästi, että silloin kun Timpan kanssa olimme lautakunnassa saimme siellä silloisten lautakuntien aikana paljon aikaan. Olimme voima kaksikko jollaista ei aivan heti Kemin kunnallispolitiikassa nähdä.

Ennen tekstisarjani jatkoa on aivan pakko kirjoittaa muutama rivi edellisestä. Lautakuntatyö on tärkeää. Minulla on tunne = paha pelko, että kemiläisessä kuntapolitiikassa kaikki eivät ymmärrä sen merkitystä.

Olen täysin samaa mieltä, että valtuustokauden 2005-2008 sosiaali- ja terveyslautakunnassa Risto Myyryn mainitsema voimakaksikko - minä ja Timo Juutinen - toimi. Sen itsekin ns. noviisina, aloittelijana olin aistivinani.

Tosin on aivan pakko mainita, että yhdessähän ne päätökset loppujen lopuksi tehtiin...


Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti