torstai 12. lokakuuta 2017

Kaidin Kemin-tehtaalle uutta vauhtia – EU:n linjaus pehmenemässä...

Hyvä uutinen...

Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Kaidin Kemin-tehtaalle uutta vauhtia – EU:n linjaus pehmenemässä

   
Kaidi rakentaa jalostamon Ajoksen sataman tuntumaan.
Kaidi rakentaa jalostamon Ajoksen sataman tuntumaan.
EU:n harvennuspuun käyttökielto on tuoreiden tietojen mukaan lieventymässä.
Kemiin kaavailtu suuri kiinalaisen Kaidin biopolttoainetehdas on sittenkin saamassa EU:lta vihreää valoa, kertoo europarlamentaarikko Nils Torvalds. Hän puhui Kiinan ja Suomen kauppasuhteita käsitelleessä seminaarissa Kemissä keskiviikkona.
”Parlamentin suurin ryhmä EPP olisi tänään saamieni tietojen mukaan perääntymässä aiemmasta jyrkästä kannasta ja palaamassa komission lievemmälle linjalle”, Torvalds sanoi.
Uusiutuvan energian direktiivi vuosille 2021–2030 olisi pahimmassa tapauksessa kieltänyt energiapuun korjuun turvemailta. Lisäksi biopolttoaineita ei olisi saanut tehdä harvennuspuusta, purusta eikä mäntyöljystä. EU-parlamentti äänestää direktiivistä 23. lokakuuta.
”Harvennuspuu on Kaidin Kemin tehtaan pääraaka-aine. Sitä riittää, sillä harvennusrästit ovat pohjoisessa noin 100 000 hehtaaria. Tuoreet uutiset ovat ratkaisevia tulevaisuuden kannalta. Ilman raaka-ainetta on mahdoton rakentaa biopolttoainetehdasta”, Kemissä puhunut Kaidin hankintapäällikkö Matti Kymenvaara sanoi.
Kymenvaaran mukaan ihannetapauksessa EU pitäisi sallia biopolttoaineeksi ne metsäjakeet, jotka Suomen metsälaki sallii.
”Se tekisi pelin selväksi kaikille toimijoille. Kemin yksikkö käyttäisi harvennuspuuta, metsätähteitä ja purua pienen sellutehtaan verran eli 2,8 miljoonaa kuutiota vuodessa. Se kerättäisiin noin 200 kilometrin säteeltä Kemistä”, Kymenvaara kertoo.
Jalostamon vuosittainen tuotanto olisi nyt yli 200 000 tonnia vuodessa ja noin 30 prosenttia siitä olisi biobensiiniä ja valtaosa biodieseliä.
Laitos maksaisi noin 900 miljoonaa euroa. Kiinalainen Sunshine Kaidi New Energy Group olisi pääomistaja, mutta sijoittajiksi pääsisivät mukaan myös suomalaiset. Yhtiölle on alustavasti myönnetty 90 miljoonan euron EU-tuki.
”Tehdaspäätöksellä olisi suuri vaikutus Kemin seudulle. Rakennusvaiheessa se toisi noin 4000 henkilötyövuotta. Toiminnan alkaessa se tarjoaisi 150 vakituista työpaikkaa”, Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen sanoi.
”Valtio ei ole laittamassa hankkeeseen ylimääräistä ”porkkanarahaa”. Tässä vaiheessa odotamme Kaidin johdon päätöstä. Suhtaudumme hankkeeseen myönteisesti”, sanoi Kemin kokoukseen osallistunut elinkeinoministeri Mika Lintilä.
Samat pelisäännöt koskevat Lintilän mukaan myös Kemijärven Boreal Biorefin tehdashanke, johon myös on tulossa kiinalaista rahaa.
”Kiinalaisten investoinnit ovat tervetulleita. Käsittääkseni me olemme vielä saamapuolella. Suomalaiset yritykset ovat tiettävästi vuodesta 2012 investoineet Kiinaan noin 11 miljardia euroa ja kiinalaiset Suomeen noin seitsemän miljardia euroa”, Lintilä kertoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti