keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 65...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Pienenä yksityikohtana mainittakoon, että kaupunginhallituksen esittelijänä näytti edelleen olevan alkuvuodesta kaupunginjohtaja Kalervo Ukkola.

Toisaalta en ole tähän mennessä kommentoinut juurikaan uusia henkilöitä, joita olin m. kahdessa ensimmäisessä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa tavannut. No eiköhän tässä vielä ehdi...
________________________________________________________________________

Pieni tietoisku, kun tuo kaupunginjohtaja Kalervo Ukkola tuli edellä mainituksi.

KEMIN KAUPUNGIN JOHTOA 

Vuonna 1927 annettiin säännökset kunnallislain muuttamisesta kaupunkien osalta, jolloin kaupunginhallitus sekä kaupunginjohtajan virka tulivat pakollisiksi. Lain uudistuksen johdosta myös Kemissä kaupunginhallituksen työn käynnistettiin sekä perustettiin kaupunginjohtajan virka vuoden 1930 alusta lähtien. 

Kaupunginhallituksen edeltäjä Rahatoimikamari, vv. 1883-1929, oli siihen saakka vastannut kaupungin talouden hoidosta sekä toiminut kaupungin hallinnon keskeisenä toimeenpanoelimenä. 

KEMIN KAUPUNGINJOHTAJAT vuodesta 1930 – Kaupunginjohtajan virka perustettiin kaupunginvaltuuston päätöksellä 8.2.1929. 

Kaupunginjohtajan viranhoitajat:
1. Varatuomari Olli Nylander 1.4.1930-17.1.1956 
2. Varatuomari Risto Hölttä 1.4.1956-31.10.1966 
3. Taisto Johteinen 1.1.1967-1.3.1980 
4. Varatuomari Juhani Leino 1.11.1980-31.7.2000 
5. Dipl.ins. Kalervo Ukkola 1.8.2000-31.7.2005 
6. Yhteiskuntat.lis. Ossi Repo 1.2.2006-31.5.2012 
7. Hallintot.maist. Tero Nissinen 1.6.2012 alkaen 

Apulaiskaupunginjohtajan (teknillinen) virka perustettiin kaupunginvaltuuston päätöksellä 8.2.1929. Kaupunginvaltuusto lakkautti viran 30.10.1992 lukien. 

Teknisen apulaiskaupunginjohtajan viranhoitajat:
1. DI Petter Koponen 1.2.1930-28.2.1938 
2. DI Berndt (Perttu) Veli Huhtinen 1.5.1938-15.7.1939 
1. DI Väinö Pekkala 1.9.1939-31.8.1945 
2. DI Veikko Kauppinen 1.10.1945-19.2.1948 
3. DI Tauno Juntunen 6.4.1948-31.3.1951 
4. DI Erkki Hämäläinen 1.4.1951-15.8.1975 
5. DI Vilho Heikonen 1.12.1975-30.10.1992 

Apulaiskaupunginjohtajan (sosiaali- ja terveystoimi) virka perustettiin kaupunginvaltuuston päätöksellä 21.2.1977.
1. Valtiot.kand. Jorma Virtanen 22.2.1977- 31.7.2009

Kaupunginhallituksen puheenjohtajuus siirrettiin kaupunginjohtajilta luottamushenkilöille vuoden 1977 kunnallislain muutoksella. Kemin kaupunginhallituksen puheenjohtajat vuodesta 1977 - 

1. Talousneuvos, toimitusjohtaja Veijo Kärki (lib) 1977 
2. Toiminnanjohtaja Eino Jestilä (sdp) 1978, 1981-1984 
3. Paloesimies Helge Kangas (skdl) 1979-1980 
4. Paikallisjohtaja Tuomas Vanhainen (sdp) 1985-1988 
5. Rehtori Veikko Kumpumäki (vas) 1989-2000 
6. Lehtori Marketta Korrensalo (vas) 2001-2004 
7. Veturinkuljettaja Esko Näätsaari (sdp) 2005-2008 
8. Insinööri Matti Päkkilä (sdp) 2009-2012 
9. Insinööri (AMK) Sari Moisanen (vas) 2013- 

________________________________________________________________________________

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kolmas kokous 3/2005 28.04.2005 13.00-16.05 pidettiin Perheneuvolassa Keskuspuistokatu 28. 

Esityslistalla oli mm. seuraavia asiakokonaisuuksia otsikoina:

Nuorten huumehoidon kehittämishanke 2002-2004

Sosiaalisen luototuksen tilanne

Toiminnan ja talouden toteutumat/tammi-maaliskuu 2005/sosiaali- ja terveyspalvelut

Muutos tilinkäyttöoikeuksiin v. 2005

Terveydenhuollon kehittämishanke

Perusterveydenhuollon kehittämishanke/Määrärahasiirto

Lääkäripalvelujen kehittäminen/selvitys 2005

Sisätautien ja kirurgian erikoisalojen palvelut Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä

Avosairaalatoiminnan tuotteistaminen ja kustannuslaskenta 2004

Kemin Vanhainkotisäätiön kanssa solmittava ostopalvelusopimus

Toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle 2005/Oikaisuvaatimus

Ehdokkaan nimeäminen nuorisoasiain neuvottelukuntaan

Sosiaali- ja terveyspalveluiden täyttöluvat

Toimipisteiden suljettuna pitäminen kesällä 2005

Lapin Ensivaste-hankkeeseen sitoutuminen

Perusterveydenhuollon potilastietojärjestelmä
_______________________________________________________________________

Taidan pitää tänään keskiviikkona 11.10.2017 tästä Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa-kirjoittamisesta välipäivää. 
Miksi? 
Siksi, että odotan kiinnostuneena EU:n päätöksiä (Red II) bioenergia-asioista ja mahdollista - myös todennäköistä - Kaidi-ulostuloa Kemin Ajoksen biojalostustehtaan osalta...

Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti