sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Vaaliohjelma julki: Keskusta uskoo kuntavaaleissa kakkaran voimaan

Ohjelmarunko on toimiva...

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Vaaliohjelma julki: Keskusta uskoo kuntavaaleissa kakkaran voimaan

Puolueella on nyt noin 5 000 kuntavaaliehdokasta


SARI PELTTARI-HEIKKA
Vaaliohjelma julki: Keskusta uskoo kuntavaaleissa kakkaran voimaan
Keskusta jatkaa Suomi kuntoon -teemalla. Arkistokuva puoluevaltuustosta Torniosta viime vuodelta.
STT, VIIVI SALMINEN
Keskusta haluaa tuoreella kuntavaalisloganillaan korostaa, että niin sanottu Suomi kuntoon -projekti ei ole vain tämän hallituskauden asia. Puolue lähtee kohti huhtikuun vaaleja sloganilla 舡Huolenpitoa – huomennakin舡.
– Pitää katsoa pidemmälle. Olemme joutuneet tekemään ikäviä säästö- ja leikkauspäätöksiä, mutta koen niille tavallaan oikeutuksen, sillä talouden ollessa kunnossa voimme jatkossakin järjestää palveluita kunnissa, sanoo keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska STT:lle.
Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä esitteli muun puoluejohdon kanssa keskustan tärkeimpiä kuntavaaliteemoja niin sanotun huolenpitokakkaran avulla. Teemat esiteltiin keskustan kuntavaaliristeilyllä, joka starttasi lauantaina iltapäivällä Helsingin Katajanokalta.
Keskustan mukaan tulevaisuudessa huolenpitoa rakennetaan kunnissa neljän osa-alueen kautta. Niitä ovat tasa-arvoiset koulut ja toimivat lähipalvelut, turvallinen arki ja viihtyisä elinympäristö, elinvoimaa työllä ja toimeliaisuudella sekä kotikunta ihmisten lähiyhteisönä

Kaikkonen näytti mallia

Ovaska sanoo, että keskusta on saanut haalittua nyt ehdokkaita noin 5 000. Tavoitteena on 8 000 ehdokasta, joten viimeisen kuukauden aikana täytyy vielä tehdä töitä. Ehdokashakemukset kuntavaaleihin on jätettävä viimeistään 28. helmikuuta. Ovaska suhtautuu kuitenkin luottavaisesti ehdokkaiden saamiseen, sillä tahti yleensä kiihtyy viimeisillä viikoilla.
Ovaska kertoo, että viimeksi kuntavaaleja edeltävän kuukauden aikana tuli muutama tuhat ehdokasta lisää.
– Moni varsinkin istuva valtuutettu jättää aina viimeisille viikoille lähtemisen, hän sanoo
Hän kertoo, että ehdokaskaavakkeita risteilyllä on jo jaettu ja lisää ehdokkaita aiotaan vielä houkutella mukaan. Ehdokkaaksi lähti heti risteilyn aluksi muun muassa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti