Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...

Suora nettilainaus Suomenmaa-lehdestä sellaisenaan:

A-

A+

4.2.2017 4:00

Muokattu

3.2.2017 18:53

Paavo Väyrynen, puoluejohtaja

Toimittajalta Olen seurannut viidellä vuosi­kym­me­nellä Paavo Väyrysen, 70, ylä- ja alamäkiä. Välillä ihastellen, kuten Turussa 1980. Monesti huuli pyöreänä, kuten nyt.

Pohjimmiltaan Väyrynen on herkkä aatteen mies. Se on vain tupannut puristumaan henki­lö­koh­taisen valtapelurin leiman alle. Johannes Virolaisen jälkeen saamansa kunni­a­pu­heen­joh­ta­juu­denkin hän hinasi vallan välineeksi, portiksi puolue-elimiin.

Nyt kunni­a­pu­heen­joh­taja nakertaa raskasta vastuuta kantavaa vanhaa puoluettaan hämmäs­tyt­tä­vällä tavalla. Entiset kaveritkin ihmettelevät, eikö omatunto ollenkaan kolkuta.

VÄYRYNEN sai viime vuoden lopulla johtamansa kansa­lais­puo­lueen puolu­e­re­kis­te­riin. Hän haluaa käydä sen päämi­nis­te­rieh­dok­kaana seuraaviin edus­kun­ta­vaa­leihin kirjoit­ta­malla jo nyt, että asetelma on rohkaiseva ja herkullinen: kansa­lais­puolue vastaan muut.

Kampanja alkaa kuntavaalien jälkeen – ellei ole jo menossa.

Euro­par­la­men­taa­rikon ja kansa­ne­dus­tajan valtakirjan omaava Väyrynen haluaisi kunta­vaa­leissa esiintyä vielä keskustan listalla. Kansa­lais­puolue kun keskittyy isompiin vaaleihin.

ULKOPUOLISEN silmin ja puolu­e­mo­raalin kannalta ehdokkuus näyttää mahdottomalta, ellei Väyrynen luovu uudesta puolueestaan. Keskustan sääntöihin on kirjoitettu ihan suomeksi, että keskustan jäsen ei saa kuulua muuhun puolueeseen.

Väyrysen mielestä sääntö ei koske häntä. Hän on toivonut, että keskusta hyväksyisi nerokkaan idean kahden puolueen jäsenyydestä. Se olisi mahdollista, koska kansa­lais­puolue ei ole ”tavanomainen” puolue, vekkuli selitys kuuluu. Viranomaiset pitävät sitä kuitenkin normaalina puolueena, koska ovat sen puolu­e­re­kis­te­riin kirjanneet.

Keskustan puolu­e­sih­teeri on tulkinnut, että puolueen säännöt tunteva Väyrynen on kilpailevan puolueen perus­ta­mi­sella itse astunut keskustasta ulos.

SYVIMMILLÄÄN Väyrysen toimien pohjalta pilkottaa himo päästä ministeriksi. Hän haluaisi balsamia haavoihinsa nousemalla Suomen pitkä­ai­kai­sim­maksi ministeriksi. Virolaisen ykköspaikkaan ei ole pitkä matka.

Vamman sieluunsa Väyrynen sai, kun presidentti Mauno Koivisto torjui hänen päämi­nis­te­ri­haa­veensa 1987. Ja ison munauksen hän teki itse luopumalla keskustan puheen­joh­ta­juu­desta 1990. Seuraavana vuonna Esko Aho korjasi potin, ja Väyrynen jäi ainoaksi keskus­ta­joh­ta­jaksi, joka ei ole sotien jälkeen toiminut päämi­nis­te­rinä.

Tuskaa lisää vielä se, että Erkki Tuomioja ohitti hänet pitkä­ai­kai­sim­pana ulko­mi­nis­te­rinä.

PAAVO VÄYRYNENon korkean profiilin poliitikko, joka on aina etsinyt kovia vastustajia. Jopa niin, että hän näyttää rakastavan lausahdusta ”parempi sotia kuin sopia”.

Turpiin on tullut usein. Mutta samalla on nähty, että liikkeellä ei ole mitätön mies. Se on poikinut nättejä kanna­tus­lu­kuja.

NYT VÄYRYNEN tuntuu kaipaavan mittavaa taistoa keskustan johdon kanssa.

Maan kokenein ja iäkkäin puoluejohtaja ei haluaisi tyytyä siihen, että kunta­vaa­lieh­dok­kaista päättävä Keminmaan kunnal­lis­jär­jestö katsoo hänen lähteneen keskustasta.