Olen aikaisemminkin - useaan kertaan - kirjoittanut, että pidän Pekka Juntin teksteistä, tästäkin...
Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista sellaisenaan:
Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista sellaisenaan:
Kolumni: Lähdin karkuun maailman parkunaa
Pistelen halki männiköiden ja könyän läpi taimikoiden. Sukset sanoo suih ja suih ja hiki ajaa huolen puserosta.
Olen latvalintujahdissa metsästysseurani mailla Ruotsin puolella Tornionväylää. Muka. Vaimolle ja itselleni kerroin lähteväni jahtiin, mutta oikeasti lähdin karkuun maailman parkunaa.
En minä täältä saalista saa, mutta mukava se on kuvitella.
Metso on noussut kiepistä hangelle ja taapertanut ylös vaaranlaitaa. Otan kiväärini selästäni ja seuraan jälkiä.
Aamujumpakseen ukko on räpiköinyt ison lohkareen päälle. Kiveltä se on kammennut raskaan raatonsa ilmaan.
Nyt se istuu männyssä ja hakoo neulasia nokkaansa. Jossakin tuolla.
Jatkan matkaa. Terästän katseeni latvuksiin ja maailmaan.
Mietin Putinia, Trumpia, kaikkia niitä kriisejä, joissa vellomme kuin saalisämpäriin hukkuvat ahvenet.
Yhtäkkiä muistan Äijän ja hymyilen.
Sain nimittäin puhelun vanhalta tutulta. Äijä hekotteli maailman kujeille, selvitti aikoneensa osallistua kotikaupunkinsa Tornion Rajat kiinni -mielenosoitukseen toissa vuonna, mutta aikataulullinen epäonni esti hienon performanssin.
Hän kertoi kirjoittaneensa lakanaansa: ”En ole puolesta enkä vastaan.”
Äijä kertoi myös, että hänellä on tapana kävellä kotikortteli ympäri aika ajoin ja tarkastaa yhteiskunnan tila omin silmin. Vaikka koti on Torniossa, kuuluisan pakolaisvyöryn kiihkeimmässä neulansilmässä, ei siellä koskaan ole näkynyt mitään ihmeellistä. Tai ylipäätään juuri ketään.
Pysähdyn. Tiiraan puulta puulle niin kauas kuin silmä ylettää.
Korttelilenkki tekisi hyvää kaikille. Siinä voisi köpötellä katuaan, imeskellä raikasta happea nassuun ja lapioida asioita perspektiiviin.
Sillä keskimäärin suomalaisella kadulla, mihin vuorokauden aikaan tahansa, joutuu toteamaan niin kuin hekotteleva äijä luurin päässä. Ei siellä näy juuri mitään, eikä ketään.
Se on niin kuin tämä meikäläisen metsojahti vuodesta toiseen. Kovin hiljaista.
Kiihkeimmät tapahtumat sattuvat omassa päässä.
Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti