Lahden MM-kisojen ympäristöystävälliseksi mainostettu vesi tuodaan Englannista

Ympäristö02.02.2017


Käytettävien kartonkipakkausten vuoksi ulkomainen vesi voitti kotimaisen.
Kisavesi ei tule myyntiin, vaan sitä jaetaan ilmaiseksi esimerkiksi yleisölle, urheilijoille ja medialle.
Kisavesi ei tule myyntiin, vaan sitä jaetaan ilmaiseksi esimerkiksi yleisölle, urheilijoille ja medialle.
Lahden MM-kisoista halutaan maailman ympäristöystävällisimmät, minkä vuoksi myös virallinen kisavesi pakataan kartonkipakkauksiin. Käytetyn pakkauksen vuoksi vesi ei kuitenkaan ole peräisin suomalaisesta lähteestä vaan Englannista.
"Tällä hetkellä Suomessa ei ole vedelle kartonkipakkaukseen pakkaajaa, mikä on aika jännä asia tässä metsien maassa", sanoo veden Lahteen toimittava Tetra Pakin ympäristöpäällikkö Sari Hassi.
Hassin mukaan vesi tulee Englannista ja se myös pakataan siellä. Pakkaukset valmistetaan myös ulkomailla, niissä käytettävä kartonki on Stora Enson Skoghallin-tehtaalta Ruotsista.
Eikö muovipulloon pakattu kotimainen lähdevesi olisi ympäristöystävällisempää, jos kisapaikalla järjestetään riittävät kierrätysmahdollisuudet?
"Se on todella hyvä kysymys. Vaikka kuljetusmatkat otetaan huomioon, kyllä uusiutuva kartonkipakkaus on siitä huolimatta kannatettava vaihtoehto tässä tapauksessa. Kun kuljetetaan paljon tavaraa, kuljetusmatkojen osuus saattaa olla paljon pienempi kuin yleisesti ajatellaan", Hassi sanoo.
Hassin mukaan kartonkipakkausten käyttö on yleistyvä trendi maailmalla. Hän ei osaa arvioida, miksei Suomessa vielä ole linjastoja, joilla vettä pakattaisiin kartonkipakkauksiin.
"Kaikissa pakkausformaateissa on omat vaatimuksensa. Toivottavasti näkisimme jatkossa Suomessa vettä kartonkipakkauksissa, koska se yhdistää niin kauniisti suomalaisen puhtaan veden ja metsäluonnon", Hassi sanoo.