keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kunnallinen luottamustyö on arvokasta ja tärkeää työtä...

Olen ollut kunnallisessa päätöksentekoprosessissa mukana vuodesta 2000 lähtien. Olen aina painottanut sitä tosiasiaa, että kaikki kunnallinen luottamustyö on arvokasta jä tärkeää työtä.
Olitpa hallitusjäsen, valtuustojäsen, lautakuntajäsen, jne. vaikkapa varajäsenkin, niin kaikki työ on tärkeää. Sitä ei sovi vähätellä.

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Kemin valtuusto pääsi toiston kautta maaliin – kaksi lopettaa pelin

Valtuutetun mielestä kautta leimasi päättämättömyys. Kokoomuksen Mikko Kurtti ja Aarne Pasanen luopuvat.

PENTTI VUOSAARI
Kemin valtuusto pääsi toiston kautta maaliin – kaksi lopettaa pelin
Kemin kaupunginvaltuusto kulki pitkälti vasemmistoliiton ja sosiaalidemokraattien luotsaamana. Kauteen mahtui monta raskasta asiaa.
Matti Nikkilä
Kemin kaupunginvaltuustossa on toimittu viimeiset neljä vuotta totuttuun tapaan vasemmistoliiton ja sosiaalidemokraattien hallinnassa. Yhdessä ryhmät pitävät hallussaan yli puolta Kemin 43 valtuutetun paikasta.
Keskusta, kokoomus, perussuomalaiset ja vihreät ovat pienempinä ryhminä saaneet seurata vierestä. Kauteen mahtuu samojen asioiden toistuvaa käsittelemistä.
Kun vanha, käyttöikänsä pään jo ohittanut Junkohalli romahti lopullisesti vuoden 2013 tammikuussa, harva arvasi sen tulevan valtuuston käsiteltäväksi niin monta kertaa kuin lopulta kävi.
Yksi vääntö käytiin siitä, rakentaako kaupunki uuden, kestävämmän hallin seuraavana vuonna vai rakennetaanko tilalle uusi kuplahalli samana vuonna. Seurat halusivat hallin samana vuonna.
Myöhemmin keskustelua herättivät suunnitelmat fuusioida Junkohalli muiden liikuntapaikkojen kanssa samaan yhtiöön. Ne kaatuivat Junkohallin heikkoon talouteen. Junkohallin taloustilanne puhutti useammassakin kokouksessa.
Elokuussa 2014 käynnistettiin kuntajakoselvityksissä toinen kierros. Toukokuussa 2015 yhdistymistä harkitsivat enää Simo ja Kemi, mutta lopulta kävi selväksi että työtä ei jatketa siltäkään pohjalta.
Kevään 2016 aikana Kemille tuli katkera uutinen Rovaniemen kaupunginvaltuuston päätöksestä myydä omistamansa Lapin ammattikorkeakoulun osakkeet Lapin yliopistolle.
Rovaniemi päätti myydä omat osakkeensa, mutta Kemi, Tornio ja Kemi-Torniolaakson koulutuskuntayhtymä Lappia eivät olleet valmiita osakekauppoihin. Selvitysmies Hannes Mannisen avulla ratkaisu lopulta löytyi.
Varmoja Kemin kaupunginvaltuuston jättäviä on kaksi, kokoomuksen Aarne Pasanen ja Mikko Kurtti. Pasanen sanoo palvelleensa valtuustossa 30 vuotta, Kurtti 12 vuotta.
Kurtille valtuustoura päättyi yleiseen pettymykseen.
– Olin mukana kolme kautta, joista viimeinen oli surkea. Turhautumista oli aiemminkin, mutta viimeisellä mitta tuli täyteen.
Kurtti kritisoi muun muassa Kemin päätöksentekoa sote-lausunnosta. Kokouksesta muodostui äänestysten suma, jonka aikana useat valtuutetut kävelivät ulos kokouksesta.
– En halua olla tällaisessa pelleilyssä mukana, kukaan järkevä ei lähde mukaan Kemin päätöksentekoon. Ja pidän itseäni järkevänä ihmisenä.
Kurtti on myös valtuuston poissaolotilastoissa kolmen kärjessä, ja hän sanoo että on jättänyt valtuustotyöskentelyn tämän vuoden alussa. Poissaoloja hänelle on kertynyt 1–3 vuodessa. Hän sanoo, että niiden syynä ovat työkiireet.
Toiseksi eniten poissaoloja oli Antti Pasasella (kesk.). Niistä seitsemän kertyi viime vuonna.
Poissaolot ovat Pasasen mukaan enimmäkseen syntyneet siksi, että hän on mukana myös Veikkausliigan hallituksessa ja kokoukset järjestetään maanantaisin, usein samana päivänä valtuuston kokousten kanssa.
– Sekin on kuitenkin tavallaan kaupungin asioiden edistämistä, hän pohtii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti