perjantai 5. toukokuuta 2017

Valtuustoaloite havittelee Kemiin maauimalaa...

Ei pöllömpi ajatus, aloite...

Suora nettilainaus Lapin Kansasta hiukan tuunattuna:

Valtuustoaloite havittelee Kemiin maauimalaa

Uimahalli kaipaa peruskorjausta. Samalla voitaisiin selvittää ulkoaltaan rakentamista.

MAIJU YLIPIESSA
Valtuustoaloite havittelee Kemiin maauimalaa
Kemin uimahallin pihalla olisi tilaa ulkoaltaalle.
Maiju Ylipiessa
Kemin sosialidemokraattien valtuustoryhmä on tehnyt aloitteen maauimalan rakentamisesta Kemin uimahallin yhteyteen.
Valtuutettu Pekka Tiitisen esittämässä aloitteessa toivotaan, että maauimalan rakentamisen edellytyksiä selvitettäisiin vuoden 2018 talousarvion suunnittelun alkaessa.
Aloitteen tekijöiden mukaan maauimala täydentäisi Kemin ranta-aluetta hyvin ja toisi lisää vetovoimaa kesämatkailulle.
Idea maauimalasta on noussut aiemmin esille Sata ideaa -kyselyssä, jossa kemiläiset pääsivät esittämään ideoita kaupungin kehittämiseksi.
–Kuntalaiset ovat toivoneet rantaan lisää toimintamahdollisuuksia perheille, Tiitinen kertoo.
SDP:n mielikuvissa maauimalasta rakentuisi toiminnallinen kohtaamispaikka.
–Sinne voisi tulla viettämään perheen kanssa aikaa. Altaan lisäksi voisi olla vaikka beach volley -kenttä, Tiitinen visioi.
Kaupungin liikuntapalvelut ehdottaa, että kaupunki nimeäisi toukokuun loppuun mennessä työryhmän selvittämään uimahallin peruskorjauskustannuksia ja samalla maauimalan tai ulkoaltaan rakentamisedellytyksiä päätöksentekoa varten. Kulttuurilautakunta hyväksyi ehdotuksen viime kokouksessaan.
Nuoriso- ja liikuntajohtaja Matti Molanderin mukaan tässä vaiheessa on mahdotonta lähteä arvailemaan maauimalan kustannuksia, sillä se edellyttää tarkkoja suunnitelmia ja selvityksiä.
–Täytyy suunnitella ja selvittää esimerkiksi kuinka monta allasta maauimala sisältäisi, minkä muotoinen ja kokoinen se olisi, mihin altaat rakennettaisiin ja tulisivatko ne erilleen uimahallista vai tulisiko niiden välille esimerkiksi yhdyskäytävä, Molander luettelee.
Investointikulujen lisäksi tulee ottaa huomioon esimerkiksi lämmitys-, puhtaanapito- ja huoltokulut.
Kemin uimahallia on viimeksi peruskorjattu 20 vuotta sitten. Halli alkaa olla käyttöikänsä loppupäässä ja peruskorjauksen tarpeessa taas lähivuosina.
Molanderin mielestä ulkoaltaiden rakentamista olisikin järkevä selvittää samassa kokonaisuudessa peruskorjauksen kanssa.
Kaupunki ei ole kuitenkaan vielä päättänyt mitään peruskorjauksen toteuttamisesta tai sen ajankohdasta.
–Peruskorjauksen investointiesityksen suhteenkin pitää suunnitella tarkasti päättäjiä varten, mitä se sisältäisi, ja mikä sen kustannusarvio olisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti