PEKING
SUKU EI varsinaisesti ilahtunut, kun Pitkäsen nelihenkinen perhe viime syksynä ilmoitti muuttavansa Joensuusta Pohjois-Koreaan. Seitsemänvuotias Etla-Maria oli juuri ehtinyt aloittaa ekaluokan, Helmi-Sofia oli neljä.
Pitkäset olivat pitkään haaveilleet, että vielä joskus työt vievät maailmalle – mutta ollaan nyt rehellisiä: maailman suljetuin valtio Pohjois-Korea ei silloin ollut päällimmäisenä mielessä.
Nyt Pasi Pitkäselle kuitenkin oli tarjolla kiinnostava työ Pjongjangissa. Ensireaktio oli puhdas ”ei”, mutta mitä enemmän Pitkänen ja vaimo Katri Sannelvuo-Pitkänen Pohjois-Koreaan perehtyivät, sitä mahdollisemmalta se alkoi tuntua.
Ei muuttui ehkäksi, ehkästä suli kyllä.
Marraskuussa he pakkasivat mukaan akkuporakoneen, nukkekodin ja hapankorppuja, ja asettuivat Pjongjangissa sijaitsevan vaaleanvihreän kerrostalon neljänteen kerrokseen.
Kodin ikkunoista näkyy sisäpihan puistoon ja muurin taakse pohjoiskorealaiseen kouluun.
Pitkäset ovat ainoat Pohjois-Koreassa asuvat suomalaiset.
”Meillä on ollut täällä yllättävän hyvä olla”, Pasi Pitkänen kertoo Skype-haastattelussa.
Takana on puoli vuotta Pohjois-Koreaa. ”Pjongi on todella lapsiystävällinen kaupunki.”
POHJOIS-KOREA on Itä-Aasian suljettu diktatuuri, jonka ydinaseohjelma on kiristänyt maailmanpoliittista tilannetta jo vuosien ajan. Maan tavoitteena on kehittää pitkän kantaman ydinohjus, jolla se voisi iskeä Yhdysvaltoihin asti.
Tänä keväänä uhittelu Korean niemimaalla on ollut poikkeuksellisen kovaa. Pohjois-Korean epäillään valmistelevan kuudetta ydinkoetta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut vastatoimilla, jos Pohjois-Korea toteuttaa testin.
Perhe-Pitkäsen arjessa sapelinkalistelu ei ole näkynyt. Heillä on toimiva internetyhteys, ja he seuraavat kansainvälisiä uutisia joka päivä. Ei meitä pelota, Pasi Pitkänen sanoo. Tarvittaessa Ruotsin suurlähetystö on apuna.
”Suomessa ystävät ja perhe ovat ehkä enemmän huolissaan. Whatsappin ja Skypen avulla pidämme Suomeen yhteyttä melkein joka päivä. Yritämme vakuuttaa, että meillä ei ole hätää.”
Maan omien kansalaisten tilanne on toinen.
YK:n arvioiden mukaan Pohjois-Koreassa asuu 10,5 miljoonaa aliravittua ihmistä, ja 18 miljoonaa ihmistä on humanitäärisen avun tarpeessa.
Pitkäset saapuivat Pohjois-Koreaan heitä auttaakseen.
KYSE ON perunasta.
Pasi Pitkänen on suomalaisen kehitysyhteistyöjärjestö Fida Internationalin maakoordinaattori ja siemenperunaprojektien vetäjä. Idea on, että yhdessä Korean maatalousakatemian kanssa suomalaiset opettavat pohjoiskorealaisille, miten perunasta saadaan paras hyöty irti.
Maatalous kärsii kauppasaarrosta, karusta ilmastosta ja vanhentuneesta tekniikasta.
Pohjois-Koreassa peruna on tuttu ruoka, joskin monen paikallisen mielestä aiemmin käytössä olleet lajikkeet olivat vähän pahanmakuisia.
PASI PITKÄNEN opettaa maatalousasiantuntijoiden kanssa pohjoiskorealaisille uusia viljelytapoja, antaa lajikevinkkejä sekä rakennuttaa ja opettaa varastointia. Ennen projekteja jopa puolet istutettavista siemenperunoista pilaantui talvisin.
”Peruna on todella tärkeä, koska se tuottaa satoa juuri siihen vuodenaikaan, kun tilanne on ruuan kannalta pahin, eli maissi- ja riisisadon välissä heinä–syyskuussa.”
Pohjois-Korea ruokkii kansaansa valtiollisen ruuanjakelujärjestelmän kautta, mutta pelkästään sillä elää harva.
Pitkäsen kertoman mukaan maaseudulla kylät ovat parin tuhannen asukkaan rykelmiä.
Pienet valkoiset talot seisovat riveissä, ja niissä on pienet etu- ja takapihat, joilla moni kasvattaa lisäruokaa perheelleen.
MAASEUDULLA on tänä keväänä satanut vähän, joenuomat ovat kuivia. Talvi oli vähäluminen, joten sulamisvesikin jäi niukaksi.
Varsinaisesta kuivuudesta ei kuitenkaan voi puhua, Pitkänen sanoo.
Fidalla on käynnissä kaksi siemenperunahanketta, joissa on myös Suomen ulkoministeriön ja EU:n rahaa. Rahoilla hankitaan perustarvikkeita, pidetään koulutuksia, tehdään viljelykokeita ja rakennetaan muun muassa perunavarastoja.
Varaston pitää olla rakennettavissa helposti, halvalla ja sähköttä. Energia on kortilla Pohjois-Koreassa.
Parhaillaan kehitetään myös perunan jatkojalostusta. Josko yksinkertaisilla välineillä perunasta saataisiin tehtyä esimerkiksi jauhoa? Paikallisia kiehtoisivat myös perunasta ja maissista tehdyt nuudelit.
Maaseudulla olot ovat karut, mutta ihmiset iloisia ja vieraanvaraisia, Pitkänen kertoo. Vuoristokyliin päästäkseen pitää joskus ajaa virtaavien jokien yli.
Kun perunaväki palaa Pjongjangiin, auto pitää pestä. Jokivarsille on asennettu pumppuja.
Sääntö näet kuuluu, että likaisella autolla ei saa ajaa pääkaupungin kaduilla.
PJONGJANG ON vauras ja siisti muuhun maahan verrattuna. Tarkkaa asukaslukua ei tiedetä, mutta kaupungissa asuu arviolta kolmisen miljoonaa ihmistä. Kaupungissa asuvat maan etuoikeutetut.
Pitkänen sanoo, että huvitarjontaa on enemmän kuin hän osasi odottaa. Kaupungista löytyy kortteliuimaloita, lasten leikkipaikkoja ja suuria puistoja.
Kadut ovat leveitä, ja niiden varsilla on pikkukauppoja ja ruokapaikkoja, jopa pitserioita.
Talot maalataan muutaman vuoden välein, koska hiilipöly värjää niiden pinnan. Pitkästenkin rapussa tämän vuoden maalaustyöt saatiin juuri päätökseen. Kivihiili on Pohjois-Korean tärkein vientituote.
”Kuulemani mukaan Pjongjangissakin on ulkomaalaisilta kiellettyjä alueita, mutta toistaiseksi niitä ei ole osunut meidän reiteillemme.”
Pitkästen pitää poistua Pohjois-Koreasta aina kolmen kuukauden välein viisumien takia. Myös maasta poistumiseen pitää anoa viisumia.
PITKÄSILLÄ ON käytössään ulkomaalaisille tarkoitetut matkapuhelinliittymät, joilla voi soittaa toisille ulkomaalaisille. Perhe ei saa hankkia esimerkiksi pohjoiskorealaisia ystäviä.
”Kadulla ja kaupoissa voimme tietenkin vapaasti jutella kenen kanssa tahansa. Pohjoiskorealaiset rakastavat lapsia, tosi usein he tulevat silittämään ja jututtamaan lapsia. Antavat omenan tai banaanin.”
Kerran viikossa Pitkäset käyvät Pjongjangin torilla ostamassa tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja munia.
Se on ihan tavallinen vilkas tori, jossa paikallisetkin käyvät, Pasi Pitkänen kertoo.
Banaanikilo maksaa noin puolitoista euroa, eurolla saa kymmenen kanamunaa. Kiinasta tuoduista mansikoista saa pulittaa jopa kympin kilolta.
Pääosin perhe tekee ruokaostoksensa kansainvälisissä kaupoissa, joita on useampia. Melkein kaikkea saa, jos osaa etsiä ja on rahaa. Isoja ruokatavarataloja ei ole.
Jos tekee mieli esimerkiksi nakkeja, kuusi saksalaisnakkia säilyketölkissä maksaa kahdeksan euroa. ”Silloin kun makkaraperunoita tehdään, niistä sitten myös nautiskellaan asiaankuuluvalla hartaudella.”
ULKOMAALAISET asuvat heille erikseen osoitetuilla alueilla. Pitkästen koti on noin 130-neliöinen ja sisustettu Ikealla.
Perhe on viihtynyt hyvin Pohjois-Koreassa. Seitsemänvuotias on jatkanut ekaluokan opintoja äidin vetämässä kotikoulussa. Lähistöllä olisi kansainvälinenkin koulu, mutta uudessa ympäristössä on ollut sopeutumista lapsille. Tytöt ottavat musiikin tunteja paikalliselta opettajalta.
”Meillä on naapureiden kanssa hoitorinki. Välillä lapset ovat meillä leikkimässä ja välillä naapurissa. Kiva, kun on kavereita”, Pasi Pitkänen sanoo.
Aikuisillekin on vaikka mitä. Elokuvia ja urheilua. Korealaisessa kristillisessä kirkossakin perhe on ehtinyt käydä.
Pari viikkoa sitten Pasi Pitkänen olisi mielellään mennyt naisten jalkapallo-otteluun, mutta se oli loppuunmyyty.
Kansainvälinen yhteisö Pjongjangissa on vahva, Pitkänen kehuu. Fida on osa kansainvälistä verkostoa.
YK:n ja verkoston edustajat tapaavat säännöllisesti. Vaikka turvallisuustilanteesta on puhuttu paljon ja sitä seurataan aktiivisesti, matkustusmääräyksiä tai tiukentuneita turvatoimia ei ole toistaiseksi tarvittu.
Pohjois-Koreaan muuttaessa Pitkäset varautuivat pahimpaan, ehkä siksi elo on tuntunut yllättävänkin sujuvalta.
”Ehkä tärkein havaintoni on, että ihmiset ovat aivan samanlaisia kuin muuallakin. Miellyttäviä persoonallisuuksia ja tavattoman ahkeria. Koreassa arvostetaan kauneutta.”
SUKU EI varsinaisesti ilahtunut, kun Pitkäsen nelihenkinen perhe viime syksynä ilmoitti muuttavansa Joensuusta Pohjois-Koreaan. Seitsemänvuotias Etla-Maria oli juuri ehtinyt aloittaa ekaluokan, Helmi-Sofia oli neljä.
Pitkäset olivat pitkään haaveilleet, että vielä joskus työt vievät maailmalle – mutta ollaan nyt rehellisiä: maailman suljetuin valtio Pohjois-Korea ei silloin ollut päällimmäisenä mielessä.
Nyt Pasi Pitkäselle kuitenkin oli tarjolla kiinnostava työ Pjongjangissa. Ensireaktio oli puhdas ”ei”, mutta mitä enemmän Pitkänen ja vaimo Katri Sannelvuo-Pitkänen Pohjois-Koreaan perehtyivät, sitä mahdollisemmalta se alkoi tuntua.
Ei muuttui ehkäksi, ehkästä suli kyllä.
Marraskuussa he pakkasivat mukaan akkuporakoneen, nukkekodin ja hapankorppuja, ja asettuivat Pjongjangissa sijaitsevan vaaleanvihreän kerrostalon neljänteen kerrokseen.
Kodin ikkunoista näkyy sisäpihan puistoon ja muurin taakse pohjoiskorealaiseen kouluun.
Pitkäset ovat ainoat Pohjois-Koreassa asuvat suomalaiset.
”Meillä on ollut täällä yllättävän hyvä olla”, Pasi Pitkänen kertoo Skype-haastattelussa.
Takana on puoli vuotta Pohjois-Koreaa. ”Pjongi on todella lapsiystävällinen kaupunki.”
POHJOIS-KOREA on Itä-Aasian suljettu diktatuuri, jonka ydinaseohjelma on kiristänyt maailmanpoliittista tilannetta jo vuosien ajan. Maan tavoitteena on kehittää pitkän kantaman ydinohjus, jolla se voisi iskeä Yhdysvaltoihin asti.
Tänä keväänä uhittelu Korean niemimaalla on ollut poikkeuksellisen kovaa. Pohjois-Korean epäillään valmistelevan kuudetta ydinkoetta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut vastatoimilla, jos Pohjois-Korea toteuttaa testin.
Perhe-Pitkäsen arjessa sapelinkalistelu ei ole näkynyt. Heillä on toimiva internetyhteys, ja he seuraavat kansainvälisiä uutisia joka päivä. Ei meitä pelota, Pasi Pitkänen sanoo. Tarvittaessa Ruotsin suurlähetystö on apuna.
”Suomessa ystävät ja perhe ovat ehkä enemmän huolissaan. Whatsappin ja Skypen avulla pidämme Suomeen yhteyttä melkein joka päivä. Yritämme vakuuttaa, että meillä ei ole hätää.”
Maan omien kansalaisten tilanne on toinen.
YK:n arvioiden mukaan Pohjois-Koreassa asuu 10,5 miljoonaa aliravittua ihmistä, ja 18 miljoonaa ihmistä on humanitäärisen avun tarpeessa.
Pitkäset saapuivat Pohjois-Koreaan heitä auttaakseen.
KYSE ON perunasta.
Pasi Pitkänen on suomalaisen kehitysyhteistyöjärjestö Fida Internationalin maakoordinaattori ja siemenperunaprojektien vetäjä. Idea on, että yhdessä Korean maatalousakatemian kanssa suomalaiset opettavat pohjoiskorealaisille, miten perunasta saadaan paras hyöty irti.
Maatalous kärsii kauppasaarrosta, karusta ilmastosta ja vanhentuneesta tekniikasta.
Pohjois-Koreassa peruna on tuttu ruoka, joskin monen paikallisen mielestä aiemmin käytössä olleet lajikkeet olivat vähän pahanmakuisia.
PASI PITKÄNEN opettaa maatalousasiantuntijoiden kanssa pohjoiskorealaisille uusia viljelytapoja, antaa lajikevinkkejä sekä rakennuttaa ja opettaa varastointia. Ennen projekteja jopa puolet istutettavista siemenperunoista pilaantui talvisin.
”Peruna on todella tärkeä, koska se tuottaa satoa juuri siihen vuodenaikaan, kun tilanne on ruuan kannalta pahin, eli maissi- ja riisisadon välissä heinä–syyskuussa.”
Pohjois-Korea ruokkii kansaansa valtiollisen ruuanjakelujärjestelmän kautta, mutta pelkästään sillä elää harva.
Pitkäsen kertoman mukaan maaseudulla kylät ovat parin tuhannen asukkaan rykelmiä.
Pienet valkoiset talot seisovat riveissä, ja niissä on pienet etu- ja takapihat, joilla moni kasvattaa lisäruokaa perheelleen.
MAASEUDULLA on tänä keväänä satanut vähän, joenuomat ovat kuivia. Talvi oli vähäluminen, joten sulamisvesikin jäi niukaksi.
Varsinaisesta kuivuudesta ei kuitenkaan voi puhua, Pitkänen sanoo.
Fidalla on käynnissä kaksi siemenperunahanketta, joissa on myös Suomen ulkoministeriön ja EU:n rahaa. Rahoilla hankitaan perustarvikkeita, pidetään koulutuksia, tehdään viljelykokeita ja rakennetaan muun muassa perunavarastoja.
Varaston pitää olla rakennettavissa helposti, halvalla ja sähköttä. Energia on kortilla Pohjois-Koreassa.
Parhaillaan kehitetään myös perunan jatkojalostusta. Josko yksinkertaisilla välineillä perunasta saataisiin tehtyä esimerkiksi jauhoa? Paikallisia kiehtoisivat myös perunasta ja maissista tehdyt nuudelit.
Maaseudulla olot ovat karut, mutta ihmiset iloisia ja vieraanvaraisia, Pitkänen kertoo. Vuoristokyliin päästäkseen pitää joskus ajaa virtaavien jokien yli.
Kun perunaväki palaa Pjongjangiin, auto pitää pestä. Jokivarsille on asennettu pumppuja.
Sääntö näet kuuluu, että likaisella autolla ei saa ajaa pääkaupungin kaduilla.
PJONGJANG ON vauras ja siisti muuhun maahan verrattuna. Tarkkaa asukaslukua ei tiedetä, mutta kaupungissa asuu arviolta kolmisen miljoonaa ihmistä. Kaupungissa asuvat maan etuoikeutetut.
Pitkänen sanoo, että huvitarjontaa on enemmän kuin hän osasi odottaa. Kaupungista löytyy kortteliuimaloita, lasten leikkipaikkoja ja suuria puistoja.
Kadut ovat leveitä, ja niiden varsilla on pikkukauppoja ja ruokapaikkoja, jopa pitserioita.
Talot maalataan muutaman vuoden välein, koska hiilipöly värjää niiden pinnan. Pitkästenkin rapussa tämän vuoden maalaustyöt saatiin juuri päätökseen. Kivihiili on Pohjois-Korean tärkein vientituote.
Pasi Pitkäsellä on ajokortti ja käytössä Fidan kiinalaisvalmisteinen Haval-merkin maasturi. Pjongjangissa he saavat liikkua vapaasti oman mielensä mukaan, mutta jos mielii maaseudulle, on otettava autonkuljettaja ja kysyttävä erikseen lupa.Myös maasta poistumiseen tarvitaan viisumi.
”Kuulemani mukaan Pjongjangissakin on ulkomaalaisilta kiellettyjä alueita, mutta toistaiseksi niitä ei ole osunut meidän reiteillemme.”
Pitkästen pitää poistua Pohjois-Koreasta aina kolmen kuukauden välein viisumien takia. Myös maasta poistumiseen pitää anoa viisumia.
PITKÄSILLÄ ON käytössään ulkomaalaisille tarkoitetut matkapuhelinliittymät, joilla voi soittaa toisille ulkomaalaisille. Perhe ei saa hankkia esimerkiksi pohjoiskorealaisia ystäviä.
”Kadulla ja kaupoissa voimme tietenkin vapaasti jutella kenen kanssa tahansa. Pohjoiskorealaiset rakastavat lapsia, tosi usein he tulevat silittämään ja jututtamaan lapsia. Antavat omenan tai banaanin.”
Kerran viikossa Pitkäset käyvät Pjongjangin torilla ostamassa tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja munia.
Se on ihan tavallinen vilkas tori, jossa paikallisetkin käyvät, Pasi Pitkänen kertoo.
Banaanikilo maksaa noin puolitoista euroa, eurolla saa kymmenen kanamunaa. Kiinasta tuoduista mansikoista saa pulittaa jopa kympin kilolta.
Pääosin perhe tekee ruokaostoksensa kansainvälisissä kaupoissa, joita on useampia. Melkein kaikkea saa, jos osaa etsiä ja on rahaa. Isoja ruokatavarataloja ei ole.
Jos tekee mieli esimerkiksi nakkeja, kuusi saksalaisnakkia säilyketölkissä maksaa kahdeksan euroa. ”Silloin kun makkaraperunoita tehdään, niistä sitten myös nautiskellaan asiaankuuluvalla hartaudella.”
ULKOMAALAISET asuvat heille erikseen osoitetuilla alueilla. Pitkästen koti on noin 130-neliöinen ja sisustettu Ikealla.
Perhe on viihtynyt hyvin Pohjois-Koreassa. Seitsemänvuotias on jatkanut ekaluokan opintoja äidin vetämässä kotikoulussa. Lähistöllä olisi kansainvälinenkin koulu, mutta uudessa ympäristössä on ollut sopeutumista lapsille. Tytöt ottavat musiikin tunteja paikalliselta opettajalta.
”Meillä on naapureiden kanssa hoitorinki. Välillä lapset ovat meillä leikkimässä ja välillä naapurissa. Kiva, kun on kavereita”, Pasi Pitkänen sanoo.
Aikuisillekin on vaikka mitä. Elokuvia ja urheilua. Korealaisessa kristillisessä kirkossakin perhe on ehtinyt käydä.
Pari viikkoa sitten Pasi Pitkänen olisi mielellään mennyt naisten jalkapallo-otteluun, mutta se oli loppuunmyyty.
Kansainvälinen yhteisö Pjongjangissa on vahva, Pitkänen kehuu. Fida on osa kansainvälistä verkostoa.
YK:n ja verkoston edustajat tapaavat säännöllisesti. Vaikka turvallisuustilanteesta on puhuttu paljon ja sitä seurataan aktiivisesti, matkustusmääräyksiä tai tiukentuneita turvatoimia ei ole toistaiseksi tarvittu.
Pohjois-Koreaan muuttaessa Pitkäset varautuivat pahimpaan, ehkä siksi elo on tuntunut yllättävänkin sujuvalta.
”Ehkä tärkein havaintoni on, että ihmiset ovat aivan samanlaisia kuin muuallakin. Miellyttäviä persoonallisuuksia ja tavattoman ahkeria. Koreassa arvostetaan kauneutta.”
- Pohjois-KoreaSeuraa
- KehitysyhteistyöSeuraa
- Perunan viljelySeuraa
- Katriina PajariSeuraa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti