ETELÄ-KOREAN pääkaupungin Soulin metropolialueella asuu noin 25 miljoonaa ihmistä.
Kaupungin pilvenpiirtäjät, globaalien suuryhtiöiden pääkonttorit, kahvilat, ravintolat ja katuvilinä ovat vain noin 40 kilometrin päässä maailman suljetuimman diktatuurin Pohjois-Korean rajasta.
Muutamassa sekunnissa Soulin katunäky voisi muuttua tuli- ja verimereksi, jos Pohjois-Korea niin päättäisi.
KYSE EI SUINKAAN ole diktatuurin kehittelemistä ydinaseista ja ohjuksista, joista uutisoidaan näyttävästi. Niitäkin suurempi uhka maailman rauhalle on Pohjois-Korean mittava tykistö, jonka piiput osoittavat kohti Soulia.
Pohjois-Korean tykistöstä muistutti viimeksi Yhdysvaltojen puolustusministeri James Mattis televisiohaastattelussa. Tykistöön viitatessaan hän sanoi, että ”mahdollinen sota olisi todennäköisesti pahin mitä suurin osa ihmisistä on elinaikanaan nähnyt”.
POHJOIS-KOREAN havittelema, mannertenväliseen ohjukseen mahtuva ydinase on tietysti merkittävä uhka sekin. Pohjoiskorealaisten tykistöön verrattuna se on kuitenkin etäisempi kauhukuva.
Ensinnäkään Pohjois-Korean ohjusteknologia ei ole vielä riittävän kehittynyt, että se voisi uhata ohjuksillaan mitenkään vakavasti esimerkiksi Yhdysvaltoja.
Toinen haaste Pohjois-Korealle on saada kehitettyä riittävän pieni ja toimiva ydinpommi, joka saataisiin ladattua ohjuksen ydinkärjeksi. Kolmannekseen, jos Pohjois-Korealla olisi mannertenvälinen ydinkärjellä varustettu ohjus, sen laukaisu huomattaisiin ajoissa ja vastatoimiin voitaisiin ryhtyä. Sen sijaan vanhanaikainen mutta toimiva tykistö moukaroisi Soulin hetkessä.
Yhdysvallat on toimittanut Etelä-Korealle muun muassa Thaad-ohjuspuolustusjärjestelmän, mutta tykistötulta vastaan se on hyödytön.
TÄMÄN kaiken vuoksi ainoa asia, mitä Pohjois-Korealle on voitu tehdä, on asettaa sitä vastaan lukuisia kauppapakotteita. Kuten jatkuvista ydin- ja ohjuskokeista on kuitenkin nähty, pakotteilla ei ole ollut nähtävästi merkittävää vaikutusta maan ydinaseohjelman lopettamiseksi.
Pohjois-Korea saa kaikessa rauhassa ylläpitää epäinhimillisiä vankileirejään ja sortaa kansalaisiaan, koska asiaan ei voida maan tykistöuhan vuoksi puuttua.
KYNNYSTÄ Pohjois-Korean vastaisiin sotilaallisiin toimiin nostaa myös se, että syttyessään Korean sodan liekit leviäisivät laajalle.
Konfliktin osapuolia olisivat Koreoiden lisäksi ainakin Yhdysvallat, Kiina, Japani ja Venäjä.
Erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen asettuminen rintamalinjojen vastakkaisille puolille olisi painajainen, joka sekoittaisi maailman sellaisena kuin sen tunnemme.
Onneksi niin Washingtonissa kuin Pekingissäkin tämä tiedostetaan ja siksi jännitteen ei haluta missään nimessä etenevän sodaksi asti. Tilanteen pysyminen nykyisellään on kaikille osapuolille surkeista vaihtoehdoista paras.
Loputtomasta sodanlietsonnastaan huolimatta mittavaa sotilaallista yhteenottoa haluaa tuskin Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-unkaan. Hänelle viholliskuvien maalailu on vain yksi politiikan keinoista pysyä vallassa ja kiristää maailmaa.
Hän tietää, että laukaisemalla tykistönsä tai ohjuksensa Etelä-Koreaan tai Japaniin, loppuisi niin diktatuurin kuin hänen itsensäkin tarina. Pohjois-Korea lanattaisiin maan tasalle, vaikka sen hinta olisi kaikilla mittapuilla mieletön.
Tykistö uhkaa paitsi soulilaisia myös Etelä-Koreassa olevia noin 30 000 amerikkalaissotilasta ja heidän perheitään. Tätäkin on Washingtonissa pohdittava, kun Pohjois-Korean vastaisia toimia pohditaan.
ONKO TILANNE siis lohduton, ja saako Pohjois-Korean diktatuuri uhata maailmanrauhaa ja kiduttaa kansalaisiaan päivästä ja sukupolvesta toiseen?
Koska kansainvälisellä diplomatialla eikä sen jatkeella eli sodallakaan asiaa voida nähtävästi ratkaista, jää ainoaksi vaihtoehdoksi diktatuurin kukistuminen maan sisältä käsin. Maan johdon aloitteesta tapahtuvaa avautumista on kuitenkin turha odottaa. Se kun tietäisi Kim Jong-unille ja hänen lähipiirilleen mittavia hirttäjäisiä.
Pohjoiskorealaiset eivät elä enää niin pimennossa kuin aiemmin, ja he ovat onnistuneet vaurastumaan mustalla pörssillä. He tietävät, että diktatuurin syöttämä virallinen totuus on hölynpölyä. He suostuvat elämään juonessa mukana, koska vaihtoehtoja ei ole.
Kansalaisten nousua maan hallintoa vastaan on hillinnyt tehokkaasti maan kaikkialle ulottuvan sortokoneiston lonkerot. Sortokoneisto kun rankaisee kapinallisten lisäksi myös sukulaisia. Isän varomattomista sanoista voivat lapsetkin joutua keskitysleirille.
JOSSAIN vaiheessa sortokoneiston ote toivottavasti kuitenkin murenee ja kansalaiset uskaltavat nousta diktatuuria vastaan.
Pohjois-Korean sortumista on povattu vuosikausia, joten turhia ennusteita maan hallinnon kaatumisesta ei kannata tehdä tässäkään. Pohjois-Korea voi pitää kansalaisiaan ja muuta maailmaa panttivankeina vuoden tai vuosikymmeniä.
Kaupungin pilvenpiirtäjät, globaalien suuryhtiöiden pääkonttorit, kahvilat, ravintolat ja katuvilinä ovat vain noin 40 kilometrin päässä maailman suljetuimman diktatuurin Pohjois-Korean rajasta.
Muutamassa sekunnissa Soulin katunäky voisi muuttua tuli- ja verimereksi, jos Pohjois-Korea niin päättäisi.
KYSE EI SUINKAAN ole diktatuurin kehittelemistä ydinaseista ja ohjuksista, joista uutisoidaan näyttävästi. Niitäkin suurempi uhka maailman rauhalle on Pohjois-Korean mittava tykistö, jonka piiput osoittavat kohti Soulia.
Pohjois-Korean tykistöstä muistutti viimeksi Yhdysvaltojen puolustusministeri James Mattis televisiohaastattelussa. Tykistöön viitatessaan hän sanoi, että ”mahdollinen sota olisi todennäköisesti pahin mitä suurin osa ihmisistä on elinaikanaan nähnyt”.
POHJOIS-KOREAN havittelema, mannertenväliseen ohjukseen mahtuva ydinase on tietysti merkittävä uhka sekin. Pohjoiskorealaisten tykistöön verrattuna se on kuitenkin etäisempi kauhukuva.
Ensinnäkään Pohjois-Korean ohjusteknologia ei ole vielä riittävän kehittynyt, että se voisi uhata ohjuksillaan mitenkään vakavasti esimerkiksi Yhdysvaltoja.
Toinen haaste Pohjois-Korealle on saada kehitettyä riittävän pieni ja toimiva ydinpommi, joka saataisiin ladattua ohjuksen ydinkärjeksi. Kolmannekseen, jos Pohjois-Korealla olisi mannertenvälinen ydinkärjellä varustettu ohjus, sen laukaisu huomattaisiin ajoissa ja vastatoimiin voitaisiin ryhtyä. Sen sijaan vanhanaikainen mutta toimiva tykistö moukaroisi Soulin hetkessä.
Yhdysvallat on toimittanut Etelä-Korealle muun muassa Thaad-ohjuspuolustusjärjestelmän, mutta tykistötulta vastaan se on hyödytön.
TÄMÄN kaiken vuoksi ainoa asia, mitä Pohjois-Korealle on voitu tehdä, on asettaa sitä vastaan lukuisia kauppapakotteita. Kuten jatkuvista ydin- ja ohjuskokeista on kuitenkin nähty, pakotteilla ei ole ollut nähtävästi merkittävää vaikutusta maan ydinaseohjelman lopettamiseksi.
Pohjois-Korea saa kaikessa rauhassa ylläpitää epäinhimillisiä vankileirejään ja sortaa kansalaisiaan, koska asiaan ei voida maan tykistöuhan vuoksi puuttua.
KYNNYSTÄ Pohjois-Korean vastaisiin sotilaallisiin toimiin nostaa myös se, että syttyessään Korean sodan liekit leviäisivät laajalle.
Konfliktin osapuolia olisivat Koreoiden lisäksi ainakin Yhdysvallat, Kiina, Japani ja Venäjä.
Erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen asettuminen rintamalinjojen vastakkaisille puolille olisi painajainen, joka sekoittaisi maailman sellaisena kuin sen tunnemme.
Onneksi niin Washingtonissa kuin Pekingissäkin tämä tiedostetaan ja siksi jännitteen ei haluta missään nimessä etenevän sodaksi asti. Tilanteen pysyminen nykyisellään on kaikille osapuolille surkeista vaihtoehdoista paras.
Loputtomasta sodanlietsonnastaan huolimatta mittavaa sotilaallista yhteenottoa haluaa tuskin Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-unkaan. Hänelle viholliskuvien maalailu on vain yksi politiikan keinoista pysyä vallassa ja kiristää maailmaa.
Hän tietää, että laukaisemalla tykistönsä tai ohjuksensa Etelä-Koreaan tai Japaniin, loppuisi niin diktatuurin kuin hänen itsensäkin tarina. Pohjois-Korea lanattaisiin maan tasalle, vaikka sen hinta olisi kaikilla mittapuilla mieletön.
Tykistö uhkaa paitsi soulilaisia myös Etelä-Koreassa olevia noin 30 000 amerikkalaissotilasta ja heidän perheitään. Tätäkin on Washingtonissa pohdittava, kun Pohjois-Korean vastaisia toimia pohditaan.
ONKO TILANNE siis lohduton, ja saako Pohjois-Korean diktatuuri uhata maailmanrauhaa ja kiduttaa kansalaisiaan päivästä ja sukupolvesta toiseen?
Koska kansainvälisellä diplomatialla eikä sen jatkeella eli sodallakaan asiaa voida nähtävästi ratkaista, jää ainoaksi vaihtoehdoksi diktatuurin kukistuminen maan sisältä käsin. Maan johdon aloitteesta tapahtuvaa avautumista on kuitenkin turha odottaa. Se kun tietäisi Kim Jong-unille ja hänen lähipiirilleen mittavia hirttäjäisiä.
Pohjoiskorealaiset eivät elä enää niin pimennossa kuin aiemmin, ja he ovat onnistuneet vaurastumaan mustalla pörssillä. He tietävät, että diktatuurin syöttämä virallinen totuus on hölynpölyä. He suostuvat elämään juonessa mukana, koska vaihtoehtoja ei ole.
Kansalaisten nousua maan hallintoa vastaan on hillinnyt tehokkaasti maan kaikkialle ulottuvan sortokoneiston lonkerot. Sortokoneisto kun rankaisee kapinallisten lisäksi myös sukulaisia. Isän varomattomista sanoista voivat lapsetkin joutua keskitysleirille.
JOSSAIN vaiheessa sortokoneiston ote toivottavasti kuitenkin murenee ja kansalaiset uskaltavat nousta diktatuuria vastaan.
Pohjois-Korean sortumista on povattu vuosikausia, joten turhia ennusteita maan hallinnon kaatumisesta ei kannata tehdä tässäkään. Pohjois-Korea voi pitää kansalaisiaan ja muuta maailmaa panttivankeina vuoden tai vuosikymmeniä.
- Pohjois-KoreaSeuraa
- Etelä-KoreaSeuraa
- Pohjois-Korean ydinaseetSeuraa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti