sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Tuomiopäivän holvin turvallisuutta vahvistetaan – sulava ikirouta uhkaa siemeniä...

Huipputärkeä turvallisuustekijä Huippuvuorilla - hyvä niin...


Suora nettilainaus Yle Uutiset - sivuilta hiukan tuunattuna:


Tuomiopäivän holvin turvallisuutta vahvistetaan – sulava ikirouta uhkaa siemeniä

Huippuvuorilla ikiroudan sisässä sijaitseva siemenholviin rakennetaan vedenpitävä seinä, kun viime vuoden helteet aiheuttivat vesivahingon.
Geenipankki

Huippuvuorten siemenholvi perustettiin vuonna 2008
Huippuvuorten siemenholvi perustettiin vuonna 2008Timo Sipola / Yle
Norja ilmoitti lauantaina vahvistavansa ikiroudan sisässä sijaitsevan siemenholvin turvallisuutta.
Vuoden 2016 lokakuussa helteet saivat ikiruodankin sulamaan ja siemenholvin 100-metriseen sisäänkäyntitunneliin pääsi valumaan lähes 15 metrin verran vettä. Vuosi 2016 oli maailmanlaajuisesti lämpimin vuosi sitten 1800-luvun lopun, jolloin lämpötilojen systemaattiset mittaukset aloitettiin.
Huippuvuorilla sijaitsevaa tuomiopäivän holviksi kutsutun siemenvaraston ideana on säilyttää maailman kasvien biodiversiteetti ja ylipäätään ruokakasvien perimä erilaisten katastrofien varalta.
Vesivahingosta huolimatta siemenet säilyivät turvassa 18 asteen pakkasessa holvin uumenissa.
– Sisään valunut vesi jäätyi ja se poistettiin, kertoo Norjan hallituksen tiedottaja Hege Njaa Aschim vesivahingosta.
Nyt siemenvaraston lisäsuojaksi rakennetaan kuitenkin vedenpitävä seinä. Lisäksi kaikki lämpöä tuottavat elementit poistetaan holvin sisältä.
– Ylimääräistä lämpöä ei todellakaan tarvita, jos holviin pääsee vettä ja ikirouta sulaa.
– Meidän on kuunneltava ilmastoasiantuntijoita. Olemme valmiit tekemään kaikkemme siementen suojelemiseksi, sanoo Aschim.
Longyerbyenin lähelle Platåberget-vuoren uumeniin louhittu holvi aloitti toimintansa vuonna 2008. Se on suunniteltu säilömään maailman kaikkien eri viljelykasvien siemeniä laajojen luonnonkatastrofien, tuhoisan ilmastonmuutoksen, globaalin ydinsodan ja muiden maanviljelyksen maailmanlaajuiseen tai alueelliseen täystuhoon johtavien tilanteiden varalta.
Holvista löytyvät esimerkiksi suomalaisten viljakasvien kaikki talteen otetut maatiaiskannat tulevia tutkimus- ja kehitystyön tarpeita sekä odottamattoman tuhon varalta.
Lue lisää:
Prisma Studio Tuomiopäivän holvissa
BBC: Norway to boost protection of Arctic seed vault from climate change(siirryt toiseen palveluun)
Lähde: AFP

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti