maanantai 27. marraskuuta 2017

Vanha teksti sellaisenaan...

Alla olevaa tekstiä olen vuosikymmenien saatossa useaan kertaan päivittänyt. Tällä kerralla en sitä muokkaa, vaan julkaisen sen sellaisenaan. Omasta mielestäni siinä on vähintäänkin siteeksi asiaa...

Vanha teksti, joka muistaakseni tuli julkaistuksikin aikanaan paikkakunnan lehdissä:

ELÄÄ IHMISIKSI…

Tämä on sarjastamme ikuisuusasioita, josta on syytä tämän tästä muistuttaa. Muistuttaa varsinkin aikana, jolloin media ja nimenomaan ns. keltainen lehdistö suorastaan pullistelee tavalla tai toisella koulukiusattuja reppanoita – pääasiassa julkisuuden henkilöitä. Lööpeissä revitellään toinen toistaan murheellisimmilla tarinoilla ja lehden kassaan ropisee irtoja ihan mukavasti…

Toki koulukiusaaminen ja kaikki muukin henkinen ihollekäynti on vakava asia, johon on ehdottomasti puututtava kaikin mahdollisin keinoin.

Sitten vanhaa tarinaa:

Muistan elävästi ajat, jolloin ammatillisissa mutta myös teknillisissä oppilaitoksissa värkättiin aktiivisesti aika-ajoin järjestyssääntöjä, joihin sen hetkisten demokratianäkemysten mukaan pyydettiin myös oppilaiden/opiskelijoiden näkemyksiä asian edistämiseksi. Järjestyssääntöjä päivitettäneen edelleenkin vastaamaan ajan henkeä ja tarpeita.

Joidenkin mielestä tuskin mitään tärkeämpää maa päällään kantoi siihen maailman aikaan kuin järjestyssäännöt oppilaitosmaailmassa.
Ohjeet em. tyyppiseen toimintaan tulevat keskitetysti ilmeisesti edelleenkin maalikyliltä pääkaupunkiseudulta opetushallituksesta ja kukaties peräti opetusministeriöstä…

Mikäli vielä oikein muistan, monien oppilaitosten rehtorit, varsinkin teknillisten oppilaitosten puolella olivat totaalisesti turhautuneita koko järjestyssääntöintoilusta. Muun muassa eräs silloisen äärilaidan edustaja totesi ykskantaan, että hänen johtamassaan oppilaitoksessa ei tarvita järjestyssääntöjä, ovat turhanpäiväistä touhotusta ja vouhotusta.

Hänen mielestään riitti ”järjestyssäännöksi”, että elää ihmisiksi.

Hän tarkoitti oppilaita, opettajia ja koko muuta oppilaitoksen henkilöstöä. ”Kaikki käytössämme olevat lait, asetukset, määräykset, säännöt, suuntaa antavat ohjeistukset, suositukset, jne. ovat rikottavissa, jos henkilö niin haluaa!” hän yksiselitteisesti totesi.

Jo silloin minusta alkoi tuntua siltä, että hänen ajatuksissaan taitaa olla vinhasti perää, vaikka em. elementtejä kiistatta reaalimaailmassa toki tarvitaan.

Olen pohdiskellut viime aikoina, riittääkö em. maininta – elää ihmisiksi – nykyajan perhe-elämän sovellutuksena sekä lapsille että vanhemmille?

Elää ihmisiksi toinen toistaan kunnioittaen ja huomioon ottaen. Eiköhän siinä ole nykyajan dynaamisessa, repivässä ja hektisessä suoritusmaailmassa tavoitetta ihan riittävästi?

Olla rassaamatta lähimpiään turhanpäitten kohtuuttomasti…

Pohdiskeluterveisin
Aki Pyykkö 
Opetusalan eläkeläinen Kemistä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti