KEMIJÄRVI ELÄÄ...

Selailen tietokoneeni muistista silloin tällöin vanhoja tekstejäni, joita on paljon. Alla oleva teksti on yli kymmenen vuoden takaa. Se muistaakseni julkaistiin ihan ison kuvan kanssa silloin vielä voimissaan olleessa Pohjolan Sanomissa.

Kemijärvi on kokenut kovia, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että pohjoisen puulle on yhä enemmän käyttöä jalostettavaksi kiinalaisrahoituksella - hyvä niin...


KEMIJÄRVI ELÄÄ...

Lueskelin, niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut kirjailija Veikko Huovisen Puukansan tarinan. Kirja antoi ajattelemisen aihetta.

Se toi esiin muun ohessa elämän satunnaisuuden ja sen, miten vähästä kaikki on kiinni ja että kaikella, aivan kaikella on syy-seuraus-suhteensa. Me emme omassa toiminnassamme tee mitään, mikä ei jossain vaiheessa putkahda esiin tavalla tai toisella.

Suomalainen sanonta: ”Perästä kuuluu!” sanoi torventekijä, on kiistaton tosiasia.

Kirjaa lukiessani vahvistui myös se, että – tämä on puhtaasti henkilökohtainen tulkintani arvostetun kirjailijan teoksesta – kaikki elämässä on loppujen lopuksi puhdasta sattumaa...

Puukansan tarina on lukemisen arvoinen kirja, varsinkin nykyisinä globalisaation aikoina kaiken maailman Greenpeace-hörhöjen pöllähtäessä pörräillemään banderolleineen sekoilemaan pohjoisille kotikulmillemme. Hämmentämään käsityksiämme, mikä juuri meille on oikein ja oikeutettua.

Viime aikoina on puhuttu paljon pohjoisen, oikeastaan aivan pohjoisen Lapin metsistä ja niiden moninaiskäytöstä. Niihin me emme tarvitse ulkopuolisia saarnamiehiä.

Stora Enso Oyj on em. toimintatahojen pelossa suuressa viisaudessaan – lue: käsittämättömän typerässä globalisaatiokavartaalitalousahneudessaan päättänyt lopettaa tuottavan, maailman pohjoisimman sellutehtaan toiminnan Kemijärvellä.

Järjetöntä!

Asiaan on saatava järkevä muutos: Edellä mainituille päättäjille on hahmoteltava kunniallinen perääntymistie, jotta he, siis päätökseen osallistuneen suomalaiset päättäjät voivat säilyttää kasvonsa ja elää edelleen normaalia elämää Suomi nimisessä puunjalostusmaassa.

Vaihtoehtomalleja on useita:

+ em. päättäjille valkenee/kirkastuu, että niin sanotussa pitkässä juoksussa on edullista valmistaa hyvälaatuista havupuusellua kohtuullisella voitolla edelleen Kemijärvellä tai…

+ em. päättäjille valkenee/kirkastuu, että pohjoisen puut eivät ole korvamerkittyjä ja ne erittäin suurella todennäköisyydellä ohjautuvat pääasiassa muualle kuin Stora Enson tehtaille tai…

+ mikäli em. tyyppistä valkenemista/kirkastumista ei kuitenkaan tapahdu, niin lisämausteina olevien Venäjän puutullikorotusten pelossa Kemijärven sellutehdas on kaikesta huolimatta edullista myydä kunnon kvartaalikapitalistin elkein turvaten Itä-Lapin työpaikkoja ulkopuoliselle toimijalle, jonka kanssa tehdään pitkäaikainen sellutoimitussopimus tai…

Äärimmäisenä vaihtoehtona tehdään maailmanhistoriaa, niin kuin tehtiin aikanaan Verlan ruukkikylässä Jaalassa Pohjois-Kymenlaaksossa.

Verla lopetettiin luontevan inhimillisesti. Kun viimeisetkin vanhat työntekijät olivat tulleet eläkeikään tai siirtyneet muualle, koneet pysäytettiin ja ovet suljettiin 18.7.1964.

Nykyisin Verla toimii metsäteollisuuden tehdasmuseona, johon kuuluu entinen puuhiomo ja pahvitehdas, voimalaitokset ja työntekijöiden asuntoja.
Verla hyväksyttiin UNESCON maailmanperintöluetteloon vuonna 1996 ja on erittäin suosittu vierailukohde, turistinähtävyys.

Kyllähän siinä olisi hyvin markkinoituna jo kaiken nähneille globalisaatioturisteille ihmettelemistä: Toimintakykyinen, siisti sulfaattisellutehdas napapiirin pohjoispuolella yöttömässä yössä tuottamattomassa työssä…

Ehdotus- ja pohdiskeluterveisin

Aki Pyykkö

Kemi

Ps.

Kemijärven suuri poika, Kari Väänänen vääntänee aiheesta kunnon dokumenttielokuvan aikanaan. Se olisi järjettömyyden ja ahneuden huippuna globaalinen menestys, varmaan Oscar-tasoa…

Sama