maanantai 6. marraskuuta 2017

Matti Vanhasen uutiskirje 2 ja vähän muutakin...

Sain Keskustan presidenttiehdokkaalta Matti Vanhaselta sähköpostin, uutiskirje 2. Kiitokset vaan.
Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, ostin taannoin Timo Laanisen, Matti Vanhasen elämästä, kirjoittaman kirjan nimeltään: Se on ihan Matti. Kirjassa on Matin omistuskirjoituskin. Olen aikanaan kirjan lukenutkin. 
Ostin syksyllä 2000 myös kemiläisen keskustalaiskuntapoliitikon Pentti Ilvesluodon kirjasen nimeltään: Miten tullaan poliitikoksi. Pentti oli sen kirjoittanut silloisen kuntavaalikampanjansa rahoittamiseksi. Mukavaa tekstiä, jonka aikanaan luin.
Ilmeisesti en riittävän tarkasti, sillä minusta ei ole tullut eikä taida tullakaan kivenkovaa kyynärpääpoliitikkoa ryyditettynä pusi-pusi-hali-hali - elementillä...

Lähestyvistä presidentinvaaleista olen kirjoittanut aikaisemminkin, että ne on käytännössä jo käyty. Siksi ajattelen, että Matti Vanhanen katselee jo horisonttiin sitä seuraaviin presidentinvaaleihin...


Mutta itse asiaan eli Matin uutiskirje 2 sellaisenaan:



Tehdään näistä vaalit -uutiskirje 2










Hyvät ystävät



Presidentinvaalipaneelit on nyt virallisesti avattu Elinkeinoelämän valtuuskunnan tentillä. Nimetyistä ehdokkaista olimme kaikki koolla lukuun ottamatta vasemmistoliiton Merja Kyllöstä. Media nosti tentistä esiin lähinnä Naton ja näkemyksemme Venäjän vaalivaikuttamiseen.

Ensimmäinen tentti oli tunnelmaltaan korostetun rauhallinen, eikä suuria haastoja nähty. Niitäkin tullaan vielä näkemään, kun juontaja löytää sopivat aiheet. Iskupaikkoja tulee.

Toivottavasti jatkossakaan ei synny toisten päälle puhumista. Aitoon keskusteluun kun kuuluu se, että kuunnellaan, mitä toinen sanoo ja otetaan kantaa siihen. Seuraava paneeli pidetään viikon päästä maanantaina 13.11. teemana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Se lähetetään Iltasanomien IS-TV:n kautta klo 17.00 alkaen. Ole kuulolla ja ota kantaa.

Oma kantani Nato-jäsenyyteen on sama kuin puolueen linja: en kannata hakeutumista Naton jäseneksi. Meidän kannattaa työskennellä sen puolesta, että suurstrateginen tasapaino Pohjolassa säilyy. Katson, että tasapainoa ja ennen kaikkea alueen vakautta edistetään parhaiten niin, että Suomi ja Ruotsi pysyttäytyvät sotilasliiton ulkopuolella.

Jos tämä tasapaino meistä riippumattomista syistä kuitenkin horjuu tai vakaus muuten järkkyy, täytyy valtiollisella johdolla olla kyky ja itsetunto arvioida kysymystä uudelleen. Sellaista arviointia ei koskaan saa tehdä piilossa, vaan yhdessä suomalaisten kanssa. Kansanäänestys ja sitä edeltävä keskustelu tarvitaan, mikäli valtionjohto joskus päätyisi Nato-jäsenyyden hakemiseen.

Kierrokseni ympäri Suomea jatkuu kaiken aikaa eduskuntatyön sallimissa puitteissa. Kiertuekalenteri näyttää kerrallaan parin seuraavan viikon tarkan ohjelman. Tervetuloa mukaan keskustelemaan.

Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla oli viikonloppuna jo hyvä vaalipöhinä. Keskustelut käsittelivät taas monia aihepiirejä ja olivat todella antoisia.

Pyrin kierroksilla ja julkisuudessa muutoinkin pitämään esillä varsinaisiin presidentin valtaoikeuksiin kuuluvien asioiden ohella sellaisia kotimaan teemoja, jotka koen tärkeiksi ja joiden esiin nostaminen sopii myös presidentin rooliin.

Raahessa Pohjois-Pohjanmaan yrittäjägaalassa puhuin kasvollisen kotimaisen yrittäjyyden puolesta. Olen ottanut myös voimakkaasti kantaa kotimaisen ruoantuotannon tärkeyteen ja edellytysten turvaamiseen. Huoltovarmuuden merkitystä kun ei tällä hetkellä ymmärretä Suomessa tarpeeksi hyvin.

Pidän myös tärkeänä korostaa Suomen ja suomalaisten eheyttä ja yhtenäisyyttä. Viime aikojenkin keskusteluissa on täysin turhaan nostatettu vastakkainasettelua eri alueiden ja ammattityhmien välillä. Suomi on aina menestynyt yhtenäisenä, omiin erilaisiin vahvuuksiimme nojaten. Näin se on jatkossakin
.

Pyydän myös Sinun ajatuksiasi siitä, mistä asioista haluaisit puhuttavan vaalikampanjassa ulkopolitiikan lisäksi. Kirjeen lopussa on mukana linkki kyselyyn, jonka kautta voit kertoa oman näkemyksesi. Vastausaikaa on kampanja-avausviikolle, 23. marraskuuta asti. Toivottavasti mahdollisimman moni antaa panoksensa kyselyn kautta.

Nyt kun vaalitentit on korkattu, vaalit näkyvät säännöllisemmin uutis- ja ajankohtaisohjelmissa sekä lehtien sivuilla. Ihmiset alkavat herätä vaaleihin, kun kampanjat starttaavat toden teolla. Meidän on oltava valppaana, että pystymme vastaamaan ihmisten kiinnostukseen. Jos me emme vastaa, joku toinen vastaa siihen ja näyttäytyy houkuttelevampana vaihtoehtona.

Presidentinvaalikampanjamme valtakunnallinen avaus on Joensuussa pidettävän puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä lauantaina 25.11. Pidän tuolloin vaalien pääkysymyksiä käsittelevän puheen ja kampanjamme esitellään kokonaisuudessaan.

Kentän tekemällä työllä on erittäin tärkeä rooli siinä, että näistä tehdään vaalit: tarvitaan tilaisuuksia siellä, missä ihmiset ovat, talkootyötä tilaisuuksien eteen, mielipidekirjoituksia lehdissä, some-päivityksiä ja -kommentointia, ihmisten vakuuttamista kasvokkain. Piiritoimistoista ja puoluetoimistosta löytyy materiaalia tilaisuuksiin ja tapahtumiin.

Viimeaikainen palaute ja julkisuus valavat uskoa siihen, että kannatus on käännettävissä reiluun nousuun. Siihen tarvitaan teitä jokaista. Pistetään yhdessä toimeksi. Kiitos jo etukäteen!



Vaaliterveisin,

Matti Vanhanen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti