Näin sanoi Adlai Stevenson, joka pyrki 1950-luvulla kaksi kertaa presidentiksi demokraattien ehdokkaana.
Stevenson oli terävä ajattelija, jonka oivalluksia amerikkalaiset yhä lainaavat. Sanankäyttäjänä Stevenson oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että toisin kuin suurin osa amerikkalaispoliitikoista, hän vetosi älyyn eikä tunteisiin.
Tarinan mukaan innokas kannattaja lähestyi Stevensonia tämän vaalikampanjan aikana 1950-luvulla.
”Herra kuvernööri, teillä on kaikkien ajattelevien amerikkalaisten tuki”, kannattaja vakuutti.
”Pelkäänpä, ettei se riitä”, vastasi Stevenson. ”Tarvitsen kansan enemmistön.”
TARINAA on yleensä kerrottu esimerkkinä amerikkalaisten typeryydestä, mutta eikö se oikeastaan ole varoitus poliittisesta typeryydestä?
Demokraateilla on nykyään kaikki edut puolellaan. Heitä kannattavat nuoret, koulutetut ja kansainväliset kaupunkilaiset, joiden määrä kasvaa koko ajan.
Republikaanien uskollisia tukijoita ovat maaseudun uskovaiset ja pieni joukko raharikkaita. Sillä porukalla ei luulisi vaaleja voitettavan.
Siitä huolimatta republikaaneilla on käsissään Valkoinen talo, kongressi, korkein oikeus ja suurin osa osavaltioista. Kuinka ihmeessä?
DONALD TRUMPIA pitää tuskin fiksuna kukaan muu kuin Trump itse.
”Kävin Ivy League -yliopiston. Olin mainio opiskelija. Pärjäsin tosi hyvin. Olen todella älykäs ihminen”, Trump kertoi pari viikkoa sitten.
Ulkoministeri oli huomannut saman kuin Trumpin vaalipuheita tulkinneet asiantuntijat. Heidän mukaansa Trump puhuu kuin 10-vuotias.
Mutta asiantuntijat ovat asiantuntijoita – ja Trump on presidentti.
TRUMPIA on valtavan hauskaa pilkata. Täällä Yhdysvaltojen itärannikolla toimittajat ja kolumnistit kilpailevat keskenään, kuka osaa fiksuimmin osoittaa Trumpin tyhmyyden.
Jutuissa suositaan outoja synonyymejä ja ranskankielisiä henkevyyksiä. Joskus niissä lainataan Stevensonia: ”Voit arvioida ihmisen suuruuden asioiden mukaan, jotka tekevät hänet vihaiseksi.”
Lukija ymmärtää, ettei näitä juttuja ole kirjoitettu Trumpin äänestäjille eikä tavallisille ihmisille vaan pour les connaisseurs.
AMERIKKALAISET ovat demokraattisempia kuin eurooppalaiset, joten poliitikon ei ole Yhdysvalloissa koskaan kannattanut esittää liian fiksua. Kansanomaisuus, ei kirjaviisaus, on helpoin tie Valkoiseen taloon.
Republikaanit ovat ymmärtäneet tämän. Puolueen presidenteistä Ronald Reagan ja George W. Bush näyttelivät onnistuneesti puoli-idiootteja, vaikka olivat taatusti keskivertoa fiksumpia ihmisiä.
Demokraateista Bill Clinton ei pelännyt olla hiukan hölmö, mutta Barack Obama oli ylifiksu professori. Samaa maata ovat hänen manttelinperijänsäkin.
Amerikkalaiset pitävät demokraattien arvoista ja ajatuksista, mutta puolueessa on yksi suuri vika: demokraatit tuntuvat sietämättömän ylimielisiltä. Demokraatit tarvitsisivat johtajan, joka osaa puhutella muitakin kuin rannikoiden eliittejä. He tarvitsisivat pikkuisen tervettä junttiutta.
Sellaista ei vain ole helppo löytää puolueesta, jossa älystä ja koulutuksesta on tullut ihmisen mitta.
Demokratiassa jokaisella on kuitenkin yksi ääni. Sosiaalisessa mediassa jokaisella on oma äänitorvi. Siksi muidenkin kuin populistien on opittava puhumaan niin, että tavallinenkin ihminen ymmärtää.
Liian fiksua vierastetaan, vaikka hän puhuisi viidellä kielelle. Kysykää vaikka Alex Stubbilta.
Eikä Adlai Stevensonia koskaan valittu Yhdysvaltojen presidentiksi.
”Uskon syntien anteeksiantoon ja tietämättömyyden uudestisyntymiseen”, Stevenson sanoi.
Kirjoittaja on HS:n Kuukausiliitteen toimittaja.
- KolumniSeuraa
- KolumnitSeuraa
- Saska SaarikoskiSeuraa
- PolitiikkaSeuraa
- YhdysvallatSeuraa
- Donald TrumpSeuraa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti