Hain vaimoni kanssa Prima-Raudasta Karjalahdelta pulpettiveneemme, johon oli vaihdettu uusi ohjausvaijeri. Saamiemme tietojen mukaan työläs vaihdettava. Nykyaikaisissa veneissä asia hoituu huomattavasti helpommin/nopeammin...
Ajoimme veneen VW Doppelin vetämänä trailerin päällä Hahtisaareen, luisutimme laskuluiskalta veteen ja ajelimme Selkäsaareen kupeeseen Lehmikiven karikonkupeeseen katiskoita konemaan.
Heti alkumatkasta huomasimme kaikuluotaimen näytön olevan pimeänä. Ilmeisesti ohjausvaijerin asennuksen yhteydessä on sähköpiuha irronnut. Emme näe toistaiseksi veden syvyyttä, veneen nopeutta, veden lämpötilaa emme kalojen liikkeitä. Mestarit tulevat asian satamaan korjaamaan, mikäli emme itse onnistu räpeltämään piuhaa/piuhoja kiinni...
Tunnustettakoon, että tuo kaikuluotaimen näyttö ei ollut tänään ykkösasia vaan katiskoiden kokeminen ja rantaan vieminen.
Niin kuin oletimmekin, toisessa katiskassa oli kuolleita kaloja - ne jäivät lokkien/haukien ruuaksi ja toisessa oli ihan hyvän kokoisia kaloja, ahvenia ja yksi kuollut kala. Jätimme kaikki mereen.
Merivesi oli taas tosi matalalla ja rantautuminen vaikeaa. Toki se hyvin onnistui ja kannoimme katiskat "kuivumaan" myöhäisempää puhdistamista/harjaamista varten.
Nousimme rinnettä pitkin mökille - kaikki hyvin.
Päätimme kahvittelun jälkeen hoitaa siirto-operaation. Viime vuoden syysmyrsky oli tuonut niemennokan taaksen kaksi pitkää lankkua, jotka on tiukasti välitukien avulla ruuvattu yhteen. Olimme aikaisemmin uittaneet ne omaan rantaan ja nostaneet ne = yhdistelmän kuivumaan.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että olemme päättäneet, että raahaamiset saavat vähitellen riittää meidän osaltamme.
Ei tarvinnut raahata, sillä meillä on saaressa perinteiset, vanhanaikaiset vesikärryt. Niillä yhdistelmä siirtyi rinnettä ylös kohtalaisen kevyesti tontillemme. Todennäköisesti teemme yhdistelmästä "pitkospuita". Pätkiksi on sahattava, sillä lankkujen pituus on kuusi (6) metriä ja muut mitat: 75 mm (paksuus) ja 200 mm (leveys) - aika uuden näköistä puuta...
Ajelimme takaisin Hahtisaareen. Hiukan outo tunne on ajella kaikuluotaimen ruutu pimeänä. Onneksi reitti on tullut tutuksi vuosien saatossa.
Huomenna tai viimeistään ylihuomenna on aivan pakko päästä ongelle/pilkille, mikäli ilmat sen sallivat.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti