lauantai 31. elokuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päätimme, että tänään emme tee yhtään mitään erikoista ja mainittavaa.

No toki sen verran, että pistin tuunattuun/nuohottuun takkaan kevytannoksen koivupuita ja muistin virkistämiseksi virittelin puut tuleen. Totesin heti aluksi, että olin liikkeellä aivan liian vähäisillä sytöillä. 
Loppujen lopuksi puut syttyivät ja paloivat hyvin. Ainakin sytytysvaiheessa pistän kanavapuhaltimen sammuksiin jatkossa.
Illalla tai viimeistään huomenna aamulla pistän uuden kevytannoksen koivuklapeja lämpimään pesään kuivumaan. Näin olen oikeastaan toiminut jo vuosikausia...

Käväisin alkuiltapäivästä hakemassa perunoita tontin kulmalta. Otin kolme kaalta irti todeten, että hyvin olivat perunat kasvaneet. Niin kuin olen aikaiseminkin kirjoittanut, perunapeltomme eteen ei ole koskaan tehty vuoden aikana yhtä paljon töitä kuin viimeksi...

Meillä on vain yhtä perunalajiketta - siikliä. Yritän välttää kehumista suurilla perunoilla...

Kävimme hetki sitten autoajelun sisäsataman kautta. Ajattelimme aistia kemiläistä "Venetsialaisriehaa". Näin alkuillasta liikkeellä ei ollut juuri ketään eikä sisäsatamassa ollut minkäänlaista eloa... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti